Lakimuutokset tuovat helpotusta tutkijoille
Aineistoihin voi päästä käsiksi, jotta voi selvittää, kannattaako tutkia.
Aineistoihin voi päästä käsiksi, jotta voi selvittää, kannattaako tutkia.
Pikkupojasta saakka Elvistä fanittanut Sucksdorff nappasi aikoinaan vuoden elvistelijä -tittelin, ja nousee edelleen silloin tällöin lavalle.
Muun muassa ruokavaliovalinnoilla lapsuudessa voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia.
Uskon, että keksimme maailman myllerryksessä keinot toteuttaa sosiaalisesti kestävää terveydenhuoltoa, kirjoittaa Teemu Taulavuori.
Löydökset voivat auttaa ymmärtämään paremmin, miksi osa ihmisistä sairastuu oireiseen selkäydinkanavan ahtaumaan ja osa ei.
Hus-yhtymän sekä Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden hankkeet muodostavat yli puolet koko maan luvuista.
Pääseekö epävarmuutta varmistelemalla karkuun, kysyy Jan Schugk.
Eivät saa aiheuttaa kuluja työnantajalle.
LT, dosentti, terveydenhuollon erikoislääkäri
Jukka Salminen valittiin Husin johtajaylilääkäriksi.
– Kaikki saavat äänensä kuuluviin, kertoo neurokirurgian erikoislääkäri, kouluttajalääkäri Anna Östberg.
Tapaturmaisesti kuolee tavallisimmin nuori mies
Vaikea tapaus -palstalla lääkärit jakoivat kokemuksensa opiksi muille
Toimiiko psykososiaalinen menetelmä myös perustasolla?
Diagnoosiviiveet ovat syynä viidesosaan korvattavista potilasvahingoista
Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta paljastaa kehityskohteet
Moni johtaja ei ymmärrä digitaalisia ratkaisuja, joista vastaa, kirjoittaa Carolyn Ahtosalo.
Potilas kertoi, että sappikiviin liittyvä ylävatsakipu oli epämääräistä, joten Jarkko Karihuhta päätti ottaa sydänsähkökäyrän.
Terveydenhuollon ammattilaisille tämä on vaikea, mutta välttämätön peili, kirjoittaa Idil Hussein.
Erikoisalaa en vaihtaisi, mutta paljon tekisin toisin, kirjoittaa Elisa Lappi-Blanco.
Coronariasta tulee järjestelyn toteutuessa Terveystalon suurin osakkeenomistaja.
Ihmisiä puhuttavat palkat, paikallinen sopiminen ja epäasiallinen käytös, Helsingin yliopiston luottamusmies Aleksi Pajunen kertoo.
Suositus muun muassa ohjaa menetelmien valintaa.
Yliopistoilla on erinomaiset edellytykset uusimuotoisen koulutuksen järjestämiseen, kirjoittavat psykoterapiakoulutuksen vastuuhenkilöt.
Liian herkkä tekoäly teki merkityksettömiä havaintoja keuhkokuvista
Työssäkäyvien mielenterveys on eriytynyt
Ravintolarajoitukset vähensivät alkoholiin liittyviä päivystysleikkauksia
Jo nykyiset kielimallit pärjäävät joissain diagnostisissa tilanteissa lääkärien veroisesti.
Yleislääketieteen tulevaisuus voi olla paitsi tehokkaampi myös oikeudenmukaisempi ja inhimillisempi, kirjoittaa Helena Liira.
Esteitä ovat muun muassa resurssien ja koulutuksen puute sekä muutoshaluttomuus.
Väestöterveystyökaluilla on mahdollista tunnistaa hoidosta eniten hyötyviä ja priorisoida työajan käyttöä.
On tärkeä muistaa, ettei ihmisen hoitaminen ole koskaan rikos.
Kaipaamme tinkimättömiä arvojohtajia, mutta julkisuuteen ja valta-asemaan nousevat maailmalla kaiken sortin öykkärit, kirjoittaa Heidi Ekdahl.
Kelan lääkemääräyspalaute tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan.
Tieto tapaturmista auttaa ehkäisemään vältettävissä olevia lasten ja nuorten kuolemia.
Heikki Ilola tietää, että joitakin lääkäreitä haastattelu voi jännittää; Auli Verkkoniemi-Ahola on antanut haastatteluja myös suorassa televisiolähetyksessä.
– Kerran hoidettu tauti ei anna suojaa uudelta tartunnalta, muistuttaa vs päihdepalvelujen päällikkö Aila Ronkanen.
Anna Keski-Rahkonen on tuonut samaan koulutukseen psykiatreja, psykologeja ja sairaanhoitajia.
Se on vastedes mahdollista myös etä- ja puhelinvastaanotoilla.
Etäpalveluita koskevat samat säännöt kuin perinteisiä vastaanottoja, muistuttaa Lupa- ja valvontavirasto.
Romaniassa lääketiedettä opiskeleville järjestettiin Bukarestissä oma koulutuspäivä.