Tupakka ja ylipaino lisäävät selkäkivun riskiä
Julkaistu 09.02.2010 14.20
Työterveyslaitoksessa tehdyn kahden systemoidun kirjallisuuskatsauksen mukaan sekä tupakointi että lihavuus lisäävät selkäkivun vallitsevuutta.
Tutkimusten pohjana on käytetty selkäkivuista kärsivien itseraportointia. Selkäkivun vallitsevuus kasvoi sekä tupakoijilla että ylipainoisilla viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana noin 30 prosenttia. Yhteydet krooniseen selkäkipuun ja hoitoon hakeutumiseen sen vuoksi olivat voimakkaampia, vallitsevuuden lisäys oli 40-80 prosenttia. Tupakointi ja lihavuus lisäsivät myös selkäkivun ilmaantuvuutta.
Kirjallisuuskatsausten perusteella tupakointi lisää selkäkivun riskiä ja riski on korostunut nuorilla. Tupakoinnin lopettaneilla oli ollut enemmän selkäkipua kuin kokonaan tupakoimattomilla, mutta vähemmän kuin tutkimushetkellä tupakoineilla.
Tupakointi voi nakertaa selän terveyttä muun muassa heikentämällä kudosten ravitsemusta ja vaikuttamalla välilevyjen aineenvaihduntaa säätelevien geenien toimintaan.
Myös ylipaino (painoindeksi 25-30) lisäsi hieman selkäkivun vallitsevuutta. Lisääntynyt paino kuormittaa selkää. Lihavuus on yhteydessä myös selän rappeumamuutoksiin ja kohonneeseen veren tulehdustekijöiden tasoon.
Tupakoinnin ja ylipainon yhteisvaikutusta selkäkipuihin ei olla tutkittu, mutta tutkimusprofessori Eira Viikari-Junturan mukaan Työterveyslaitos aikoo selvittää asiaa. Viikari-Junturan mukaan analyysiin tarvittavat isot aineistot on Työterveyslaitoksella jo olemassa.
Katsauksessa oli mukana 81 tupakointiin ja selkäkipuun sekä 95 ylipainoon ja selkäkipuun liittyvää julkaisua. Tupakointia koskeneista tutkimuksista 40 ja lihavuutta käsitelleistä 33 tutkimusta olivat menetelmiltään riittävän yhtenäisiä otettavaksi mukaan niin sanottuun meta-analyysiin, jossa yksittäisten tutkimuksen tulokset koottiin yhteen.
Jaana Ahlblad
kuva Pixmac
| Edellinen | Seuraava | Lisää uutisia | Anna palautetta uutisesta |
Käynnistä keskustelu aiheesta |
Kerro kollegalle |
Tulosta | |
Kerro kollegalle
Lähetä uutinen sähköpostilla
Lihavuuden yleistyminen pysähtyi Yhdysvalloissa 23.04.2010
Marjat vähentävät maksan rasvoittumista 04.03.2010
Ylipaino voi rappeuttaa lapsen selkärankaa 01.12.2009
Elämäntavat tuottavat selkäkipuja keski-iässä 12.01.2009
Lihavat nuoret entistä lihavampia 06.10.2008
Köyhissäkin maissa tarvitaan parempia laitteita10.09.2010
Katoaako tupakka katukuvasta?09.09.2010
Kausi-influenssarokotusten kohderyhmä laajenee09.09.2010
Vastustuskykyiset bakteerit suojelevat heikompiaan09.09.2010
Ensikosketus on tärkeä09.09.2010
Lontoo kutsuu09.09.2010
Negatiivisen ajattelun kehän katkaisu helpottaa yksinäisyyttä09.09.2010
B-vitamiinilla Alzheimerin tautia vastaan?09.09.2010
Päivystäjän tarkkaavaisuus paljasti Yersinia-epidemian09.09.2010
Nettiyhteisö jättää lääkärin ulkopuolelle09.09.2010
Tupakka ja ylipaino lisäävät selkäkivun riskiä
Julkaistu 09.02.2010 14.20
Työterveyslaitoksessa tehdyn kahden systemoidun kirjallisuuskatsauksen mukaan sekä tupakointi että lihavuus lisäävät selkäkivun vallitsevuutta.
Tutkimusten pohjana on käytetty selkäkivuista kärsivien itseraportointia. Selkäkivun vallitsevuus kasvoi sekä tupakoijilla että ylipainoisilla viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana noin 30 prosenttia. Yhteydet krooniseen selkäkipuun ja hoitoon hakeutumiseen sen vuoksi olivat voimakkaampia, vallitsevuuden lisäys oli 40-80 prosenttia. Tupakointi ja lihavuus lisäsivät myös selkäkivun ilmaantuvuutta.
Kirjallisuuskatsausten perusteella tupakointi lisää selkäkivun riskiä ja riski on korostunut nuorilla. Tupakoinnin lopettaneilla oli ollut enemmän selkäkipua kuin kokonaan tupakoimattomilla, mutta vähemmän kuin tutkimushetkellä tupakoineilla.
Tupakointi voi nakertaa selän terveyttä muun muassa heikentämällä kudosten ravitsemusta ja vaikuttamalla välilevyjen aineenvaihduntaa säätelevien geenien toimintaan.
Myös ylipaino (painoindeksi 25-30) lisäsi hieman selkäkivun vallitsevuutta. Lisääntynyt paino kuormittaa selkää. Lihavuus on yhteydessä myös selän rappeumamuutoksiin ja kohonneeseen veren tulehdustekijöiden tasoon.
Tupakoinnin ja ylipainon yhteisvaikutusta selkäkipuihin ei olla tutkittu, mutta tutkimusprofessori Eira Viikari-Junturan mukaan Työterveyslaitos aikoo selvittää asiaa. Viikari-Junturan mukaan analyysiin tarvittavat isot aineistot on Työterveyslaitoksella jo olemassa.
Katsauksessa oli mukana 81 tupakointiin ja selkäkipuun sekä 95 ylipainoon ja selkäkipuun liittyvää julkaisua. Tupakointia koskeneista tutkimuksista 40 ja lihavuutta käsitelleistä 33 tutkimusta olivat menetelmiltään riittävän yhtenäisiä otettavaksi mukaan niin sanottuun meta-analyysiin, jossa yksittäisten tutkimuksen tulokset koottiin yhteen.
Jaana Ahlblad
kuva Pixmac
| Edellinen | Seuraava | Lisää uutisia | |
Käynnistä keskustelu aiheesta |
Kerro kollegalle |
Tulosta | |
Kerro kollegalle
Lähetä uutinen sähköpostilla
Lihavuuden yleistyminen pysähtyi Yhdysvalloissa uutinen 23.04.2010
Marjat vähentävät maksan rasvoittumista uutinen 04.03.2010
Ylipaino voi rappeuttaa lapsen selkärankaa uutinen 01.12.2009
Elämäntavat tuottavat selkäkipuja keski-iässä uutinen 12.01.2009
Lihavat nuoret entistä lihavampia uutinen 06.10.2008
Influenssa terveyskeskuksen vuodeosastolla – parempi rokotuskattavuus suojaisi epidemialta10.09.2010
Mitä kertoo verenkuva?10.09.2010
Lääkäri Suomen huipulta10.09.2010
Iskias selkäkivun syynä20.11.2009
Tehohoidon mahdollisuudet influenssa A(H1N1)v -pandemiassa30.10.2009
Vauvojen oikeudet ovat lastenpsykiatrin missio30.10.2009
Vaalikiertue onnistui yli odotusten30.10.2009
Valtimotaudin riski voidaan arvioida ABI-mittauksella25.09.2009
Antikoagulaatiohoitoon on tulossa uusi vaihtoehto25.09.2009
Äänestysaktivointi on pitkäjänteistä työtä25.09.2009