Lehti 9: Ajan­kohtai­sta 9/1998 vsk 53 s. 978

Päänsärky ja migreeni - tuttuja muttei aina tunnistettuja

Lihasjännityspäänsärystä on 1980-luvulta lähtien tullut yleisin päänsäryn muoto. Syynä tähän pidetään liikuntatottumusten ja työelämän muutoksia, erityisesti tietotekniikan käytön myötä yhä yksipuolisemmiksi muuttuneita työtehtäviä ja staattisemmiksi muuttuneita työasentoja. Niska-hartiaseudun lihasten jumiutuminen on jännityspäänsäryn tavallisin lähtökohta, mutta myös purentavirheet ja hampaiden narskuttelu, lihasrevähdykset tai henkisen ahdistuksen aiheuttama jännittyneisyys ja masennus voivat johtaa lihasjännityspäänsärkyyn. Säryn taustasta ja mekanismista ei kuitenkaan ole yksimielistä käsitystä.

Toiseksi yleisin päänsärkylaji on migreeni, yleisin neurologinen sairaus Suomessa. Yli puolen miljoonan suomalaisen arvelleen kärsivän siitä, vaikka kaikki eivät välttämättä tunnista vaivaansa migreeniksi. Tämän aivorungon kohtauksittaisen sairauden tausta on edelleen epäselvä. Taipumus siihen näyttää kuitenkin olevan perinnöllinen, ja Suomessa etsitäänkin migreenille altistavia geenejä. Yksi geenivirhe tunnetaan, harvinaisen familiaarisen hemiplegisen migreenin aiheuttava virhe kromosomissa 19, mutta tätä geenivirhettä ei näytä esiintyvän tavanomaista migreeniä sairastavilla suomalaisilla.

Suomen Migreeniseuran, Suomen Migreeniyhdistyksen ja Suomen Apteekkariliiton valtakunnallisella Päänsärytön viikko -kampanjalla pyritään lisäämään tietoa erityisesti kahdesta tavallisimmasta päänsärkytyypistä, niiden ehkäisystä ja hoidosta. Dosentti Markus Färkkilä HYKS:sta korostaa myös näiden kahden päänsärkytyypin erottamista toisistaan mm. siksi, että migreenin hoitoon viime vuosina tulleet täsmälääkkeet eivät tehoa lihasjännityspäänsärkyyn. Särkylääkkeiden pitkäaikaista käyttöä olisi muutenkin syytä välttää lihasjännityspäänsäryn hoidossa, sillä vaarana on riippuvuusongelmien kehittyminen.

Lue myös

Lihasjännityspäänsäryn tärkeimpiä eroja migreeniin nähden ovat esioireiden, valonarkuuden ja aistien herkistymisen puuttuminen, säryn tasaisen jatkuva, ei kohtauksittainen luonne ja pysyminen voimakkuudeltaan kohtuullisena. Migreenille tyypillistä pahoinvointia ja oksentelua ei lihasjännityspäänsäryssä ole, vaikka jonkinasteinen huonovointisuus on mahdollista. Liikunta voi tuoda helpotusta jännityspäänsärkyyn, mutta migreeniä rasitus vain pahentaa. Migreenisärky on usein toispuolista, lihasjännityspäänsärky taas jomottaa ensin niskaa, takaraivoa ja ohimoita ja leviää sitten koko päähän ja tuntuu usein puristavana vanteena pään ympärillä. Näitä kahta päänsärkymuotoa esiintyy usein samalla potilaalla, ja lihasjännityspäänsäryn voi kroonistuessaan johtaa migreeniongelmien pahenemiseen. Tyypillinen migreenipotilas on 20-50-vuotias nainen.

Yksittäisen lihasjännityspäänsäryn hoitoon riittää yleensä tavallinen tulehduskipulääke, mutta pitkittyneen ja kroonistuneen säryn hoito on aloitettava muilla kuin lääkkeillä. Hieronta, lämpö, voimistelu ja rentoutus ovat tällöin tärkeimmät keinot, joskin tilapäisen ensiavun voi tuoda joillekin myös akupunktio tai passiiviset fysikaalisen hoidon muodot. Liikunta on tärkeä hoitomuoto, mutta laji on valittava oikein: esimerkiksi rintauinti pahentaa tilannetta entisestään, koska siinä niskalihakset ovat jännittyneinä koko ajan, eikä hölkkääminenkään ole tässä suhteessa suositeltava. Sen sijaan rento kävely, venyttävä voimistelu, sulkapallo ja tennis sekä selkäuinti ovat hyviä liikuntamuotoja päänsärkypotilaalle.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030