Ajan­kohtai­sta

Kylmä rasittaa diabeetikkoa

Tyypin 2 diabetesta sairastavat kärsivät talvisin rytmihäiriöistä ja rintakivusta. Myös hengitystieoireet lisääntyvät.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

Kylmä vuodenaika aiheuttaa oireita tyypin 2 diabetesta sairastaville. He oireilevat kylmässä selvästi terveitä enemmän. Sydänoireiden lisäksi diabetesta sairastavat kärsivät hengitystieoireista, kuten hengityksen vaikeutumisesta, yskästä, vinkumisesta ja limanerityksestä.

Tiedot selviävät laajasta suomalaisesta väestötutkimuksesta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että oireet lisääntyivät sokeriaineenvaihdunnan häiriön pahenemisen myötä.

Oireilu voi johtua diabetekseen liittyvistä muuntuneista hermoston, sydämen, verenkierron sekä aineenvaihdunnan toiminnoista, jolloin kylmään liittyvät tavanomaiset kehon fysiologiset vasteet voivat olla diabeetikoille haitallisia.

Lue myös

Tutkimuksen takana ovat Oulun yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kuopion yliopistollinen sairaala ja Keski-Suomen keskussairaala. Tutkimukseen osallistui yli 5 000 iältään 45–74-vuotiasta suomalaista, joilta kysyttiin kylmässä ilmeneviä oireita

Maailmanlaajuiset väestötutkimuksen ovat vahvistaneet, että diabetesta sairastavat kokevat enemmän terveyshaittoja sekä kuumassa että kylmässä ympäristössä. Tarkkoja syitä tähän ei kuitenkaan vielä tunneta.

Oulun yliopistossa aiotaan jatkaa aiheen tutkimista.

kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030