Ajan­kohtai­sta

Liikunta hidastaa Alzheimerin taudin etenemistä

Kaksi tuntia ohjattua liikuntaa viikossa auttaa ylläpitämään Alzheimer-potilaan toimintakykyä.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_7445697_vanhus-1.jpg

Kotona tapahtuva, fysioterapeutin ohjaama tunnin mittainen liikuntaharjoitus kahdesti viikossa hidastaa Alzheimerin taudin etenemistä. Näin voidaan myös vähentää terveydenhuollon kustannuksia, todetaan JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistussa suomalaistutkimuksessa.

Satunnaistetusti kotiliikuntaryhmään valittujen Alzheimer-potilaiden itsenäinen toimintakyky (Functional Independence Measure, FIM) heikkeni vuoden aikana vähemmän kuin tavanomaista hoitoa saavassa verrokkiryhmässä. Tämä merkitsi vähäisempää avuntarvetta useissa päivittäisissä toiminnoissa.

– Toimintakyvyn säilyminen toteutettiin nostamatta sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia, sanoo yleislääketieteen professori Kaisu Pitkälä FINALEX-tutkimusryhmästä (Finnish Alzheimer Disease Exercise Trial).

– Lisäksi potilaiden kaatumiset vähenivät puoleen, millä on iso merkitys terveyspalveluiden kustannusten kannalta.

Liikuntaharjoitukset olivat erityisesti dementiapotilaille suunniteltuja ja sisälsivät myös ”aivojumppaa”.

Kodin ulkopuolella toteutettuun ryhmäliikuntaan osallistuneen ryhmän toimintakyvyn heikkeneminen ei sen sijaan hidastunut tilastollisesti merkitsevästi tavanomaiseen hoitoon verrattuna. Tätä tutkijat selittävät potilaiden heikommalla sitoutumisella kodin ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan.

Tutkimuksen yhteydessä julkaistussa kommenttikirjoituksessa huomautetaan, että eron osoittaminen Alzheimer-potilaiden tavanomaiseen hoitoon verrattuna on vaikeampaa Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Liikunnan merkitys voikin osoittautua vielä suuremmaksi sellaisissa maissa, joissa julkista terveydenhuoltoa ei juuri ole.

Tutkimuksessa oli mukana 210 yli 65-vuotiasta potilasta, jotka saivat Alzheimer-lääkitystä, asuivat kotona yhdessä puolisonsa kanssa ja pystyivät liikkumaan ilman apuvälineitä. Heistä noin 60 % oli miehiä. Tutkittavia pyydettiin mukaan tutkimukseen kirjeitse.

Tiina Lautala
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030