Narratiivisessa terapiaryhmässä jokainen saa äänensä kuuluviin
Tampereen kaupungin avomielenterveyspalveluissa toteutettiin narratiivinen terapiaryhmä psykiatrisen poliklinikan potilaille. Kaikilla osallistujilla oli ollut masennusdiagnoosi jossakin vaiheessa hoitoa, ja useimmilla oli myös joku muu psykiatrinen diagnoosi.
http://www.laakarilehti.fi/pics/Pixmac000017257365.jpg
– Ryhmä tutki yhdessä ongelmallisiksi koettuja toimintatapoja ja minäkäsityksiä. Tämä oli keskeistä työskentelyssä, kertoo psykologi Terhi Partanen Tampereen avomielenterveyspalveluista.
Narratiivisen terapiaryhmän lähtökohtana oli se, että ryhmässä olleet psykiatrisen poliklinikan potilaat määrittelivät itse omat ongelmansa.
Tampereen kaupungin avomielenterveyspalvelujen pilottiryhmään osallistuneet olivat olleet psykiatrisessa hoidossa yli 7 vuotta. Diagnostisia poissulkukriteerejä ei ollut, mutta ryhmä ei soveltunut avoimesti itsetuhoisille tai aggressiivisille henkilöille.
– Lisäksi ryhmää ei suositeltu niille, joilla oli vaikeisiin psykoottisiin häiriöihin ja persoonallisuushäiriöihin liittyvää ajattelun ja tulkinnan ehdottomuutta sekä joustamattomuutta. Kaikilla ryhmään osallistujilla oli ollut masennusdiagnoosi jossakin vaiheessa hoitoa, ja useimmilla oli myös jokin muu psykiatrinen diagnoosi, mm. traumaperäinen stressireaktio, paniikkihäiriö ja sekamuotoinen masennus ja ahdistuneisuus, sanoo Partanen.
Asioiden jakaminen helpotti oloa
Kymmenen istunnon ryhmäprosessi alkoi kunkin ryhmäläisen ”ongelmakertomuksen” esittelystä ja vuorovaikutuksellisesta käsittelystä, joka perustui reflektiiviselle työtavalle. Tämä työmenetelmä esiteltiin ryhmäläisille jo arviointihaastattelussa.
– Reflektiivinen työskentely ohjaa ryhmäläisiä kuuntelemaan toisia ja havainnoimaan omia mielensisältöjään. Omien havaintojen, ajatusten ja tunteiden ääneen kertominen omaksuttiin ryhmässä luontevaksi tavaksi toimia. Osallistujilla oli myös mahdollisuus käyttää erilaisia itseilmaisun välineitä kuten valokuvia ja piirustuksia, toteaa Terhi Partanen.
Ryhmän ohjaajat olivat aktiivisia, ja he reflektoivat sekä ongelmakertomuksia että ryhmän käymiä keskusteluja. Pyrkimyksenä oli tuottaa ryhmäkeskusteluissa vaihtoehtoisia näkökulmia ongelmallisiksi koettuihin toimintatapoihin.
Partasen mukaan on tärkeää, että vaikeista asioista puhutaan ryhmään osallistujien kielellä. Ryhmäläiset kokivat myönteiseksi asioiden jakamisen ja sen, että ongelmia voitiin tarkastella eri näkökulmista.
– Viimeisillä käynneillä ryhmän jäsenet toivat esiin mahdollisia uusia tapoja asennoitua pulmiinsa ja hahmottaa niitä. Esimerkiksi pakottaville tavoille suhtautua ihmissuhteisiin löytyi väljyyttä ja vaihtoehtoja, hän huomauttaa.
Ulla Toikkanen
Kuva Pixmac
