Ajan­kohtai­sta

Nikotiinikorvaushoito ei tue savuttomana pysymistä

Tutkimus herättää epäilyksen nikotiinipurukumien ja -laastareiden tehosta tupakoinnin lopettamisen tukena.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/TupakkapoikkibyOleksiiSergieiev-Pixmac000035104975.jpg
BMJ:n Tobacco Control -lehdessä julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan nikotiinikorvaustuotteet kuten nikotiinipurukumit ja -laastarit eivät tue tupakoinnin pitkäaikaista lopettamista. Uudestaan tupakoimaan retkahti noin joka kolmas sekä nikotiinikorvaustuotteiden avulla että ilman niitä lopettaneista.

Tupakoinnin uudelleen aloittamista ehkäisi parhaiten lopettamisesta kulunut aika. Ne jotka olivat lopettaneet tupakoinnin nikotiinikorvaustuotteiden avulla ja ilman ammattimaista ohjausta sortuivat tupakoimaan kaikkein useimmin. Parhaiten savuttomina pysyivät kokonaan omin avuin lopettaneet.

Tutkimus perustui haastatteluihin, joita tehtiin vuodesta 2001 vuoteen 2006. Hiljattain tupakoinnin lopettaneita henkilöitä pyrittiin haastattelemaan kaksi tai kolme kertaa noin parin vuoden välein. Ensimmäisessä vaiheessa haastattelu saatiin yli 6 000 henkilöltä, toisessa vaiheessa 2 805 henkilöltä ja kolmannessa vaiheessa 1 916 henkilöltä.

Joka viides haastateltu oli käyttänyt nikotiinikorvaustuotteita tupakoinnin lopettamisen tukena.

Tiina Lautala
Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030