Rasituskokeesta paljon tietoa ennusteen arviointiin

Kliininen rasituskoe antaa merkittävästi tietoa arvioitaessa potilaan ennustetta.

Rasituskokeesta paljon tietoa ennusteen arviointiin Kuva 1 / 1
Kliininen rasituskoe antaa merkittävästi tietoa arvioitaessa potilaan ennustetta. Diagnostisena testinä rasituskoetta voidaan luotettavasti käyttää kuitenkin vain niille potilaille, joilla sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyys on kohtalainen, arvioi LL Johanna Leino.

Hän tutki väitöskirjatutkimuksessaan yksittäisten rasituskokeenaikaisten muuttujien ja eri muuttujien yhdistelmien merkitystä arvioitaessa potilaan ennustetta.

Leinon tutkimus oli osa Finnish Cardiovascular Study -tutkimusta. FINCAVAS-aineisto sisältää kliinisen rasituskokeen aikana kerätyt tiedot 4 568 (1 765 naista) potilaasta, joille tehtiin kliininen rasituskoe TAYS:ssa vuosina 2001–2008.

Potilaiden seuranta-aika oli keskimäärin 55 kuukautta, jona aikana kuoli 321 potilasta. Kuolemista 138 oli sydän- ja verisuoniperäisiä, ja niistä edelleen 63 sydänperäistä äkkikuolemaa.

Rasituskokeen aikana rekisteröidyn EKG:n lisäksi syke ja verenpaine mitattiin säännöllisesti koko kokeen ajan. EKG:stä määritettiin sydämen sykevaihtelu, T-aallon vuorottelu sekä PR-intervallit.

Väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin autonomisen hermoston toimintaa kuvaavia ja sydämen sähköistä toimintaa kuvaavia suureita. Rasitusta edeltävän lepovaiheen aikana vaimentunut sydämen sykevaihtelu oli yhteydessä huonoon ennusteeseen usean sykevaihtelua kuvaavan muuttujan osalta.

Sydämen sykevaihtelu maksimirasituksen aikana ei sen sijaan ennustanut kuolleisuutta. Maksimirasituksen aikana T-aallon vuorottelu oli yhteydessä kuolleisuuteen sekä luokiteltuna (≥ 60 µV) että jatkuvana muuttujana, erityisesti EKG:n kytkennässä V5. Rasituksen jälkeisen palautumisvaiheen aikana T-aallon vuorottelu ≥ 60 μV oli yhteydessä huonoon ennusteeseen.

Myös pidentynyt PR-intervalli sekä ensimmäisen asteen eteiskammiokatkos (AV-katkos) ennustivat sydän- ja verisuoniperäistä kuolleisuutta rasituksenjälkeisen palautumisvaiheen aikana.

Hidastunut sykkeen palautuminen (≤ 18 bpm) rasituksen jälkeen oli yhteydessä sekä kokonaiskuolleisuuteen että sydän- ja verisuoniperäiseen kuolleisuuteen. Poikkeuksellisen suuri T-aallon vuorottelu (≥ 60 μV) yhdistettynä hidastuneeseen sykkeen palautumiseen oli yhteydessä huonoon ennusteeseen, kun T-aallon vuorottelu oli määritetty joko rasituksen tai palautumisvaiheen aikana.

Hidastunut sykepainetulon palautuminen rasituksen jälkeen oli myös yhteydessä seuranta-ajan kuolleisuuteen.

Tutkimuksen mukaan rasituskoe tulisi nähdä kokonaisuutena, johon kuuluvat lepovaihe, rasitus ja palautumisvaihe. Sen ennustearvoa voidaan lisätä ja virheellisiä riskiarvioita vähentää yhdistämällä yksittäisiä muuttujia uusiksi muuttujiksi.

Potilaan ennustetta arvioitaessa tutkimukseen soveltuvat kaikki potilaat, joiden toimintakyky on riittävä.

Ennen kuin rasituskokeen käytöstä riskinarvioinnissa voidaan tehdä yleisiä suosituksia, tarvitaan vielä lisätutkimuksia suurilla potilasaineistoilla.

Kuva: Pixmac