Kerettiläisiäkö ajatuksia suurten kaupunkien terveysmenoista
Julkisten menojen kasvu on jatkunut katkeamattomana runsaat parikymmentä vuotta. Ensimmäiset pohdinnat kasvun kestävyydestä ilmaantuivat julkisuuteen 1980-luvun puolivälin tietämissä, eikä juuri kukaan kiinnittänyt niihin silloin huomiota. Usko terveydenhuollon kaltaisten hyvien asioitten kykyyn imeä tavalla tai toisella itselleen riittävä rahoitus oli järkkymätön. Ehkä juuri siksi moni terveydenhuollossa toimiva on joutunut dramaattisesti muuttamaan ajattelutapojaan ja toimintaperiaatteitaan, kun kuntatalouden ehdot ovat 1990-luvun aikana tiukasti raamittaneet terveydenhuollon kehittämistä. Valtakunnalliset tai paikalliset kehityssuunnitelmat sisältävät tätä nykyä tuskin lainkaan hankkeita, joita voisi kutsua uusien palveluorganisaatioiden rakentamiseksi. Vain olemassaolevan palvelujärjestelmän rakenteita muutetaan, ja silloinkin työn tavoitteena on yleensä julkisten menojen minimoiminen. Hyvä terveysjohtaja ei ole enää se, joka hoitaa hyvin vastuualueensa potilaiden hoidon, vaan se, joka tekee sen tehokkaasti, kilpailukykyisillä hinnoilla ja mieluiten vuosi vuodelta hieman menotasoa karsien.