Silmäsäätiö julistaa haettavaksi apurahat silmätauteja, -vammoja ja -vikoja koskevan tutkimustyön edistämiseksi. Apurahoja voivat hakea silmätautien erikoislääkärit ja sellaisiksi aikovat. Hakemuslomakkeita on saatavana säätiön toimistosta sekä yliopistosairaaloiden silmäklinikoiden kirjastoista tai kanslioista. Hakemuslomakkeen voi myös tulostaa säätiön kotisivuilta, www.silmasaatio.fi. Apurahat on jaettu kolmeen ryhmään: 1. Isot hankeapurahat Hankeapuraha on tutkijalle tai tutkijaryhmälle myönnettävä yksivuotinen apuraha, jonka suuruus voi olla enintään 50 000 euroa. Tutkimusryhmän johtajan tulee olla silmätautien erikoislääkäri. Apurahan tarkoituksena on mahdollistaa tutkimusryhmän johtajan ja mahdollisesti muiden tutkijoiden päätoiminen tutkimustyö sekä tutkimuslaitteiden ja muiden tutkimuskulujen rahoitus, ja sen käytöstä on tehtävä sopimus ko. tutkimuslaitoksen kanssa. Hankeapurahalla tuetaan erityisesti tutkimuksia, joissa pyritään avaamaan uusia tutkimuskohteita ja tutkimushankkeita, joissa on tutkijakoulutuksessa väitöskirjaoppilaina silmätautien erikoislääkäreitä tai sellaisiksi aikovia. 2. Kolmivuotiset tutkimusapurahat Apurahat myönnetään periaatteessa kolmeksi vuodeksi (erityistapauksessa myös kahdeksi vuodeksi), apurahan suuruus voi olla enintään 15 000 euroa vuodessa. Päätös tehdään ehdollisena siten, että toisen ja kolmannen vuoden osuudet apurahasta maksetaan hyväksyttyä tutkimusselontekoa vastaan. Edellytyksenä apurahan myöntämiselle väitöskirjahankkeeseen on sen rekisteröinti sekä yksi julkaistavaksi hyväksytty osatyö, tai muu vastaava selvitys. Mikäli kyseessä on prospektiivinen tutkimus, edellytyksenä on, että tavoiteaineistoa on kerättynä vähintään 30 % vaikka osatöitä ei vielä ole julkaistu. Säätiö voi harkintansa mukaan myöntää useampivuotiseksi haetun apurahan yksivuotisena. Tällöin anomus arvioidaan yksivuotisen apurahan anomusten joukossa. 3. Yksivuotiset apurahat Yksivuotisen apurahan suuruus voi olla enintään 15 000 euroa vuodessa. Kaikkiin apurahakategorioihin kuuluva apurahan henkilökohtainen osuus on pääsääntöisesti tarkoitettu mahdollistamaan päätoiminen tutkimustyö virkavapaalla hakijan päätoimesta, mistä on tilityksen yhteydessä toimitettava todistus tai muu hyväksyttävä selonteko. Hakijan on liitettävä hakemukseen ansioluettelo, tutkimussuunnitelma, kustannusarvio sekä klinikan esimiehen lausunto siitä, että kyseisen tutkimussuunnitelman edellytykset ovat olemassa siinä klinikassa, jossa tutkimus suoritetaan. Hakemuksessa on mainittava laitos, missä tutkimus tehdään, tutkimuksenvastuuhenkilö ja väitöskirjan ollessa kyseessä, väitöskirjan ohjaaja. Hakemukset pyydetään osoittamaan Silmäsäätiön hallitukselle ja toimittamaan Silmäsäätiön toimistoon osoitteella Mannerheimintie 136 A 28, 00270 Helsinki. Apurahojen hakuaika päättyy 13.9.2010 kello 16.00. Postitse lähetetyn hakemuksen saapumisaika on postileiman päivä. Lisätietoja tarvittaessa säätiön toimistosta, puhelin (09) 2412 041 maanantaista torstaihin kello 11-14. Silmäsäätiön hallitus