Etusivu » Kommentti

Rock and roll all night
Julkaistu 13.06.2011 13.47

Tiedättekö, miten paljon yhteneväisyyksiä on päivystävän lääkärin ja kiertueella olevan rock-muusikon työnkuvilla? Niitä on paljon.

Muusikko saapuu keikkapaikalle mukanaan henkilökohtaiset työvälineensä. Osan teknologiasta tarjoaa yleensä keikkapaikka. Omat eväät on hyvä olla mukana, mutta talokin tarjoaa kahvia ja ehkä särvintä, varsinkin jos muusikko on nimekäs tai ennalta tuttu.

Työ tehdään merkittäviltä osin epämukavaan työaikaan. Kuitenkin useimmat esiintyjät soittaisivat mieluimmin jo päiväsaikaan tai varhain illalla. Aina tämä ei ole mahdollista ja esiintymisten väliaika täytyy päivälläkin käyttää lepäilyyn, jopa nukkumiseen.

Fanit – henkilöt, joiden vuoksi työ tehdään – ovat muusikolle suuri voimanlähde. Fanin lavalle heittämät kukkakimput ja rintaliivit osoittavat työn merkityksellisyyttä ja vaikuttavuutta. Toisaalta fanit voivat myös uuvuttaa muusikon toivomalla aina samoja kappaleita, joihin esiintyjä on jo itse kyllästynyt. Erityisen tylsää on kuulla toivomuksia kappaleista, joita joku toinen on aiemmin esittänyt (paremmin).

Kiertue-elämäntavat eivät edesauta pitkää ikää. Useimmilla kuluu paljon kahvia ja hiilihydraattipitoista evästä. Tupakkatauot rytmittävät monen elämää, eikä alkoholin ja huumeiden käyttökään aivan tavatonta ole. Stressi on sääntö, ei poikkeus. Olosuhteet näkyvät psyykkisen voinnin labiiliutena, alakuloisuutena, ärtyisyytenä ja ääritapauksissa itsemurhayrityksinä. Joku onnistuukin. Yksittäinen henkisen sanattomuuden kokemus tupakkapaikalla yön pimeydessä savuvanojen verhotessa kaukaisuudesta kimmeltäviä tähtiä voi olla myös voimaannuttava kokemus. Riippuu kontekstista.

Äärirajoille meneminen tuottaa joskus äärimmäisiä tuloksia, muttei ilman seurauksia. Kanadalainen rockmuusikko Devin Townsend jätti bipolaarihäiriölääkkeensä ottamatta nauhoittaessaan yhtyeensä Strapping Young Ladin albumia Alien. Mahtavat myyntiluvut ja ylistävät levyarviot eivät kerro sitä, kuinka kauan Townsendillä kesti manioistaan ja depressioistaan palautumiseen.

Kuten muusikon, ei lääkärinkään pitäisi tehdä työtään sietokykynsä äärirajalla. Kärsimys on siitä erikoinen tunne, että siihen ei koskaan totu. Jos alkaa tottua, pitäisi jo vikkelästi vaihtaa maisemaa.

En liene ainut, jolle on toisinaan vaikeaa rauhoittua nukkumaan potilasvirran tyrehdyttyä puolenyön jälkeen. Toisinaan käytän iPhoneni musiikkisoitinta apuna yöpuulle siirtymisessä. Suosittelen tähän tarkoitukseen 1–3 minuutin annoksina seuraavia kappaleita: Far Away (Blackfield), In A Sentimental Mood (useita levyttäneitä artisteja) tai 6. sinfonian osa 1 (Jean Sibelius).

Antti J. Saari
Kirjoittaja on vastavalmistunut lääketieteen lisensiaatti.

 

Edellinen Seuraava Lisää kommentteja  
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat kommentit

Miksi auringonvalo koukuttaa?01.09.2014

Osaamista järjestämiseen28.08.2014

Varo anamneesia!25.08.2014

Erikoislääkärikoulutus muuttuu21.08.2014

Minä, Ebola ja kesäloma18.08.2014

Masennuslääkkeillä mediaan14.08.2014

Uusi lasten (ja vanhempien) sairaala11.08.2014

Ensin tehtiin sairaala ja sitten sairaita07.08.2014

Musiikin voima28.07.2014

Paranemiskertomus28.07.2014

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2014