Ministeri turvautui tabuun
Julkaistu 10.01.2012 12.42
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin puheenvuoro Lääkäripäivien avajaisissa maanantaina yllätti ainakin yleisön, mutta ilmeisesti myös ministerin oman väen. Guzenina-Richardson ohitti kaikki terveydenhuollon kuumat ajankohtaiset kysymykset. Sen sijaan hän haastoi lääkärikunnan keskusteluun alkoholin haitoista.
Ministeri nosti viinan monimuotoiset kirot valtakunnan suurimmaksi ongelmaksi. Hänen viestinsä oli, että on aika rikkoa alkoholin kuluttamista suojeleva tabu. Lääkäreiltä ministeri haluaa tutkimusta ja tutkimukseen perustuvia aloitteita, joiden avulla alkoholipolitiikka olisi käännettävissä uusille, nykyistä tiukemmille urille.
Guzenina-Richardson arvioi, että alkoholin haittojen torjunta on mahdollista vain juomista vähentämällä. Tämä taas edellyttää yleisen mielipiteen muutosta. Ministerin mukaan tämä voi onnistua samoin keinoin, joilla olemme kyenneet vähentämään merkittävästi tupakointia ja vakavia liikenneonnettomuuksia.
Asia on tärkeä ja kipeä. Siihen ei ole vastaan sanomista. Juuri siksi aihe oli poliitikon valinta.
Peruspalveluministeri olisi voinut ottaa kantaa esimerkiksi kuntarakenteen ja terveydenhuollon tulevaisuuteen. Sellaista puheenvuoroa yleisö epäilemättä odotti, koska Guzenina-Richardson on opittu tuntemaan innokkaana kannanottajana. Lääkäripäivät olisi ollut hyvä tilaisuus perustella ajankohtaisia linjoja lääkäreille, joita ministerin päätökset suoraan koskettavat.
Puhumalla – aina ajankohtaisesta ja kiistatta tärkeästä – ikuisuuskysymyksestä päivänpolttavien poliittisten ratkaisujen sijaan Guzenina-Richardson saattoi välttää joitakin ristiriitojen karikoita. Samalla häneltä jäi käyttämättä tilaisuus koetella muuten laajassa levityksessä olevia ajatuksiaan yhden avainryhmän edessä. Harmillista.
Kaikesta päätellen ministeri ei ilmeisesti ollut ehtinyt tutustua Lääkäriliiton sangen tiukkasanaiseen alkoholipoliittiseen kannanottoon keväältä 2008. Se on luettavissa esimerkiksi liiton avoimella verkkosivustolla. Kannanotosta selviää, että ministeri on tässä kohdin päätynyt samoille linjoille lääkärikunnan kanssa.
Hannu Ollikainen
vastaava päätoimittaja
Suomen Lääkärilehti
| Edellinen | Seuraava | Lisää kommentteja | |
Osallistu keskusteluun |
Kerro kollegalle |
Tulosta | |





