Kysymysten aatelia
Julkaistu 09.08.2012 13.30
Taas on se aika vuodesta jolloin on siirrytty elämään kehäkolmosen pohjoispuolelle. Pieneen punaiseen mummonmökkiin, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä vesiklosettia. Metsää, niittyä, järveä silmänkantamattomiin. Ja niissä niin monimuotoista elämää, että kaupungissa viime vuodet viettäneen isovanhemman kyvyt ovat koetuksella. Kaikki pitäisi tietää. Kaikkeen pitäisi löytyä selitys. Ainakin lastenlasten mielestä.
Mistä vesi tulee kaivoon? Missä pikkusammakot nukkuu? Voiko hauki napata mun pippelin? Miksi pikkukalat tulee haistelemaan mun jalkojani? Miksi tuo käärme sihisee? Miksi sisiliskon häntä kasvaa uudestaan?
Ja kun nämä kaikki on selvitetty niin kysymysten sarja jatkuu teon-aiheilla: Voidaanko mennä polkupyörillä Matalaan uimaan? Mennäänkö katsomaan niitä haukan poikasia? Milloin mennään onkimaan ravunsyöttejä? Lähdetäänkö saunasaareen retkelle?
Ja kun sitten kuljemme metsäpolkua venerantaan tarinoiden, minä eväskoria kantaen – johon nuorimmainen oli valinnut jaffakeksit ja kurkunpalat dippiin kastettavaksi ja minä pakannut vielä valkosipuliset ruislastut ja itse tehdyt soodavedet, hän huudahtaa: katso mikä iso marja! ja minä: ei ei älä syö, se on myrkkymarja, sudenmarja! ja hän: mutta miksi se on laitettu siihen ihan mustikoiden viereen? Niin miksi? Laitettu? Kuka on laittanut?
”Miksi” on kysymysten aatelia, joka on ovi yhteiselle filosofiselle pohdinnalle ja lapsen omalle luontosuhteen rakentamiselle. Sudenmarjojen miksi-pohdintaa ei yksi uintireissu tyhjentänyt. Aihe palautui eri muodoissaan iltasadun etu- ja jälkimaininkeihin.
Miksi-kysymyksiä helpompia ovat näinä aikoina olleet mikä-kysymykset. Helpompia sen vuoksi, että riittää kun on kamera, sähköpiuha ja nettiyhteys. Toki ”mikä” voi samalla olla ovi uuden innostuksen maailmaan. Seuraavalla uintireissulla vanhimmainen löysi soutuveneestämme pienen vaalean perhosen, jonka siipiä reunusti kaunis vaaleanpunainen nauha. Perhonen piti ottaa kiinni ja vangita keksirasiaan, jottei tuuli sitä veisi tai se karkaisi omia teitään uintimme aikana. Takaisin mökillä vaarin kanssa perhonen siirrettiin lasipurkkiin, siitä otettiin tarkka makrokuva ja kuva liimattiin naamakirjan luontokuvaajien ryhmän taululle. Vaari kirjaili:
MPS Apua tarvitaan. Tietääkö kukaan mikä perhonen?
21 heinäkuuta 20:01
11 tykkää tästä
H.T. se on joku mittari
21. heinäkuuta 20:06
1 tykkää tästä
H.T. saattaapa olla yökkönen, täytyy kelata, kiinnostaa kun on noin kaunis.
22. heinäkuuta 20:06
1 tykkää tästä
J.L. Ruususiipi (Miltochrista miniata), kuuluu Siilikkäiden (Arctiidae) heimoon, tarkemmin Keltasiipien (Lithosiinae) alaheimoon. Ei ole siis mittari tai yökkönen. Suomessa eteläinen laji; esiintyminen paikoittaista, mutta on usein runsaslukuinen elinpaikoillaan. Pieni on, mutta tavattoman kaunis.
23. heinäkuuta 18:48
1 tykkää tästä
H.T. Kiitos, kiva oppia uusia asioita
23. heinäkuuta 7:02
1 tykkää tästä
MPS Kiitämme lastenlasten kanssa suuresti tästä tiedosta. Löysivät tämän yksilön ja olivat kovasti huolissaan, kun emme löytäneet tälle tietoja mistään. Kiitos JL....
23. heinäkuuta 9:03
1 tykkää tästä
Illalla mummon kammarin itäisessä nurkassa nukkumaan mentäessä nuorimmainen pohtii, miten Ruususiiven kävi. Löysikö se takaisin veneellemme? Missä sen koti on? Aikamme pohdittuamme nuorimmainen pyytää että ”silitätkö taas”. Tämä on se jokailtainen tärkeä kysymys, jossa on vivahdus käskyä kysymykseksi verhottuna. Kun nuorimmainen on silitetty uneen, kyhnytetty juuri siitä kohtaa josta pienen ihmisvesan siivet kasvaisivat, jos hänestä kuoriutuisi perhonen, vanhimmainen kysyy hiljaa, melkein arasti: ”silitätkö minuakin…”. Silitän uneen tämänkin vesan toivoen, että seuraavana päivänä yhdessä oppisimme taas yhden niistä Suomen noin 2 500 perhoslajista, joiden tulevaisuus on yhtä riippuvainen ihmisen luontosuhteesta kuin ihmisen tulevaisuus luonnon monimuotoisuuden säilymisestä.
Hanna Nohynek
Kirjoittaja on THL:n erikoistutkija.
| Edellinen | Seuraava | Lisää kommentteja | |
 Käynnistä keskustelu aiheesta |
 Kerro kollegalle |
Tulosta | |
