Potilaan parhaaksi kunnanvaltuustossa
Julkaistu 30.08.2012 12.05
Terveydenhuollon on ennustettu nousevan keskeiseksi teemaksi kaikissa vaaleissa 2000-luvulla. Erityinen peruste siihen olisi kunnallisvaaleissa, sillä joka neljäs veroäyri kunnissa sijoitetaan terveydenhuoltoon.
Odotuksista huolimatta terveydenhuolto ei ole synnyttänyt älykästä debattia. Keskustelijat ovat pikemminkin kaivautuneet poteroihinsa ja luvanneet toimivaa terveydenhuoltoa kertomatta, mitä tulisi muuttaa ja miten siihen pääs- täisiin.
Tämän syksyn kunnallisvaaleissa tilanne on täysin uusi. Olemme erittäin suuren järjestelmäuudistuksen kynnyksellä samalla, kun kun-tien taloudellinen liikkumavara on nopeasti kutistumassa. Tähän asti vaaleja on käyty vakaassa kasvussa ja pohtimatta järjestelmäuudistusta. Välttämätön muutos on nyt ja tässä, mutta ketkä näitä päätöksiä tulevat kunnissa tekemään? Seuraavatko lääkärit niitä sivusta ja paikallislehtien yleisönosastoilta neuvoja jakaen?
Hallitus sopii terveydenhuollon järjestelmäuudistuksen periaatteet vuoden kuluessa, ja nyt alkavalla kunnallisvaalikaudella kunnissa aletaan rakentaa uutta järjestelmää niiden pohjalle. Uudistus on yhtä merkittävä kuin kansanterveyslaki vuonna 1972. Tämän uudistuksen toteuttajat kunnissa valitaan nyt.
Euroopan ja euron talouskriisi vaikuttaa koko Suomen taloudelliseen liikkumavaraan. Emme pääse sitä karkuun seuraavan vaalikauden aikana.
Kotimaisessa keskustelussa painopiste on nyt vanhusten hoivan henkilöstömitoituksessa. Riippumatta lopputuloksesta julkinen raha sosiaali- ja terveystoimessa tulee ohjautumaan enenevästi vanhusten hoivaan. Sosiaali- ja terveystoimessa siis kohti sosiaalitoimea. Nyt valittavat valtuutetut päättävät, miten tämä tehdään parhaiten ottaen huomioon koko sosiaali- ja terveystoimen vastuut.
Pääkirjoituksissa ja uutisissa on myös vahvasti kyseenalaistettu peruskoulujen resurssien leikkausten vaikuttavuutta ja välttämättömyyttä. Pienten luokkakokojen uskotaan paremmin takaavan terveen ja tasapainoisen aikuisuuden. Kompensoiko pieni luokkakoko epävakaat kotiolot ja puuttuvan huolenpidon, vai tulisiko panostaa enemmän nuorten mielenterveyspalveluihin ja kouluterveydenhuoltoon? Kustannusjako mm. opetustoimen sekä sote-sektorin välillä ratkotaan kunnissa ensi vaalikaudella.
Kunnanvaltuustoissa vaikuttaa tällä kaudella 150 lääkäriä. Terveyslautakunnissa on myös vaaleissa ehdolla olleita suunnittelemassa tulevia toimintavuosia. Yleisönosastokirjoituksilla on vaikutusta. Lääkäriliitto voi toiminnallaan vaikuttaa. Kaikki edellä oleva huomioon ottaen terveydenhuollon tulevaisuus ei kuitenkaan ole turvattu, ellei kuntien päätöksenteossa ole mukana paikallisia asiantuntevia lääkäreitä. Asiantuntemusta päätöksentekoon saamme, kun lääkärit lähtevät ehdolle.
Hyvä kollega – lähde ehdolle. Vielä ehtii. Liiton slogan ”Potilaan parhaaksi – lääkärin taidoin” sisältää sen, että lääkärin taitoja tulee käyttää potilaidemme hyväksi monipuolisesti. Emme voi parantaa vain vastaanotoilla. Tärkeitä päätöksiä terveyden ja työolojemme kannalta tehdään kunnanvaltuustoissa.
Liitto tukee kaikkien jäsentensä ehdokkuutta. Ole yhteydessä Lääkäriliittoon jo harkitessasi ehdokkuutta.
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Suomen Lääkäriliitto
Pääkirjoitus Lääkärilehdestä 35/2012 (31.8.2012).
| Edellinen | Seuraava | Lisää kommentteja | |
Käynnistä keskustelu aiheesta |
Kerro kollegalle |
Tulosta | |





