Isona ihan oikea lääkäri mutta millainen?
Roolinvaihto noviisiksi ei onnistu, jos on tavoitellut deittiseuraa tai lääkärin ammattinimikkeen mukana lankeavaa arvostusta.
http://old.laakarilehti.fi/pics/jannarantala_nettikommentti-1.jpg
Keväinen kirjaston lukusali on liikuttava näky. Huhtikuun alussa kirjoitukset ovat ohi, mutta tulevat kollegat raatavat vielä kerran läpi lukion biologian, fysiikan ja kemian. Vielä on kovan työn aika haaveiden täyttymykset ja väistämättömät pettymykset ovat vasta edessä. Onnekkaiden urakka jatkuu taas elokuussa, mutta opintopaikkakaan ei takaa valmistumista. Lisensiaatin tutkintoon päntätyt tiedot vanhenevat nekin vuosi vuodelta. Erikoistuminen on kovaa työtä.
Silti lääkäriydessä on, ehkä syystäkin, jotain perin tavoiteltavaa. Ammatin arvellaan säilyvän yhteiskuntamme muutoksissakin. Atlantin toisella puolella, ja pian varmaan Suomessakin, on rajattuja deittipalveluja lääkäreille ja lääkäreiden puolisoiksi pyrkiville. Ihmiset tekevät rikoksia voidakseen esiintyä lääkäreinä! Tämä kaikki siitä huolimatta, ettei lääkäri ole kovinkaan yhtenäinen ammatti tai edes ihmisryhmä.
Millaiseksi lääkäriksi sitä oikeastaan kuvittelee itsensä tiedekuntaan pyrkiessään? Mitä kaikkea mahtaakaan sisältyä haaveeseen lääkäripuolisosta? Kummoinen sitä arvelee muiden silmissä olevan, kun esiintyy nimenomaan lääkärinä, tapahtuipa se sitten laillisesti deiteillä tai valelääkärinä töissä hyöriessä?
Omalla kohdallani haavekuvat ovat jo kertaalleen törmänneet todellisuuteen. Pam, pau, auts. Valmistuin, erikoistuin lastenpsykiatriaan ja nain ei-lääkärin (ilman deittipalvelua). Olisiko sittenkin pitänyt elää toisin? Juuri nyt ei huvita erota, joten tutkailin rinnakkaisuniversumia tekemällä netissä Erikoisalani- testin. Mainio sovellus seuloo juuri minulle soveltuvan erikoisalan, riippumatta siitä, onko lisensiaatin tutkinto oikeasti valmis. Testi kyselee muun muassa huvittaako minua päivystää (mieluummin ei), tehdä paperitöitä (jos on pakko) tai tutkimusta (juuri nyt ei ehdi). Entä onko kollegojen arvostus erikoisalaani kohtaan tärkeää minulle? Sitä odotellessa
Testi suositteli minua liikuntalääketieteen erikoislääkäriksi. Mahtavaa! Sehän on huomattavasti lastenpsykiatriaa arvostetumpi erikoisala niin kollegojen keskuudessa, nettideiteillä, kuin jo valitun puolison mielessäkin. Josko sittenkin vielä vaihtaisi spesialiteettia? Muistaakseni polvessa on joitakin siteitä ristissä ja sääreen voi tulla penikkatauti pärjäisikö näillä?
Ei pärjäisi. Ei, vaikka olen ihka oikea lääkäri, joka ikisen kurssin hyväksytysti läpäissyt ja leimat papereihini laillisesti saanut. Jos vaihdan erikoisalaa, saan luvan istua taas lukusaleissa pänttäämässä. Suostua olemaan jälleen kerran se, joka ei tiedä mistään mitään. Ainoastaan liikuntalääketieteen vale-erikoislääkärinä kokisin työn aika helpoksi. Osaisin kuitenkin määrätä (paperireseptillä) kipulääkkeitä ja tehdä lähetteen fyssarille. Voisin kuvantaa paljon. Täytyisi vaan toivoa, ettei kuvia lausu valeradiologikollega
Roolinvaihto noviisiksi ei onnistu, jos on tavoitellut kaikkitietävyyttä, valtaa, rahaa, deittiseuraa tai lääkärin ammattinimikkeen mukana lankeavaa arvostusta. Kun ei kestä omaa rajallisuuttaan, päätyy elämään tuhoavassa valheessa. Edes lääkäriys ei ole sen arvoista.
Lukusalissa tuskailevat kokelaat eivät vielä tiedä, miten nopeasti lakkiaisviikonloppu on ohi. Tiedon huipulla voi paistatella hetken, kunnes palaa taas inhimilliseen riittämättömyyden limboon. Suurin osa tiedekuntaan pyrkijöistäkin joutuu pettämään sekä omat että sukulaisten hartaat odotukset. Ei tullut lääkäriä perheeseen, ainakaan ilman naimakauppoja.
Silti ja juuri siksi: malja teille urheat kokelaat, rehelliset pänttääjät, rakkaat pyrkijät. Ainakin te uskallatte yrittää!
LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.
