Totuus on terveellistä
Julkaistu 22.04.2010 13.11
On jo esitetty ajatus, ettei valtiovallan ylimpien päättäjien sekoilu vaalirahoituksensa kanssa selviä ilman erityistä totuuskomissiota. Toivottavasti oikeuslaitoksen tavanomainen työskentely riittää. Tämä vahvistaisi uskoa siihen, että Suomi on kuin onkin kehittynyt ja vakaa demokratia.
Totuuden kaipuu on ymmärrettävää. Kyse on yhteiskunnan perusrakenteiden uskottavuudesta. Pitkään elänyt mielikuva korruptiosta vapaasta Suomesta on paljastunut itsepetokseksi, kun korruptio on nimitetty hyväksyttäväksi maan tavaksi. Jos haluamme poistaa tämän lahon ja korjata sen aiheuttamat vauriot, saneerauksen täytyy edetä ylhäältä alas. Kansakunnan kaapin päältä ei voi vaatia muilta sellaisia mittoja, joita ei itse täytä.
Poliittinen korruptio näyttää meillä liittyvän useammin vallan ja vastuun epätasapainoon kuin suoraviivaiseen henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun. Tästä johtuu, etteivät vääristymät ole kovin helposti nousseet julkiseen keskusteluun. Olemme tyytyneet ajatukseen, että politiikka on juonittelua, joka ei toimi ilman arveluttavia menettelytapoja. Emme ole tulleet ajatelleeksi, että maksajalla on aina oikeus vaatia hyvää laatua. Kateuskaan ei ole nostanut päätään, vaikka se yleensä herättää suomalaisen valvomaan tarmokkaasti toisten tekemisiä.
Tuskin yllättää, että poliittisen korruption paise puhkeaa siellä, missä vaaliraha ja kaavoitus kohtaavat. Ikävä kyllä huonot tavat ovat ehtineet levitä kaikille muillekin elämän alueille, koska olemme niin laajasti ja kauan hiljaa hyväksyneet alamittaista päätöksentekoa. Terveydenhuolto ei ole tästä poikkeus, vaikka kyse on ihmisten elämästä ja kaiken siihen liittyvän toiminnan tulisi olla eettisesti moitteettoman lujalla pohjalla. Vaatimus on kova, ja se koskee kaikkia osallisia kunnan terveyslautakunnan varajäsenestä alkaen. Perusteita hyväksyä jokin lievempi, pientä vilppiä salliva muoto ei yksinkertaisesti ole. Jokainen voi koestaa periaatteen asettumalla sellaisen potilaan asemaan, jonka kohtalon päättäjien toiminnan laatu ratkaisee.
Maailma ei ole mustavalkoinen, ja päättäjä joutuu tekemään muitakin kuin selkeitä valintoja. Päätösten syyt ja seuraukset kietoutuvat monimutkaiseksi vyyhdeksi, jossa on varmasti vaikea välillä erottaa hyvä ja huono, puhumattakaan oikeasta ja väärästä. Harva päättäjä tätä kuitenkaan tunnustaa. Kulttuuriimme kuuluu – olisiko kaikkivaltiaan tsaarin perintöä – että päätösten täytyy aina olla oikeita ja että on heikkoutta tunnustaa niiden epävarmuus.
Näin siitä huolimatta, että jokainen tuntee totuuden voiman. Tiedämme, että totuus vie sekä ihmisiä että asioita eteenpäin, totuutta ei tarvitse hävetä ja se herättää luottamusta. Totuus vapauttaa ja jopa parantaa niin yksilön kuin yhteisön. Totuus tappaa epävarmuuden, huhut ja väärät oletukset. Totuus pitää ilmapiirin raikkaana ja antaa tekemiseen energiaa.
Kaikkien näiden ominaisuuksien luulisi olevan juuri sitä, mitä päättäjä työssään tarvitsee, mutta silti moni heistä kiertää totuutta kaikin keinoin. Kovin harva suuri tai pieni päättäjä näyttää rakentavan toimintaansa totuuden varaan. Ei se helppoa ole, mutta varmasti helpompaa kuin jatkuva kiertely, kaartelu ja laskelmointi.
Keskustelu korruptiosta on nostanut esiin monia hyviä kysymyksiä. Yksi terävimmistä koskee poliittisten virkanimitysten perusteita. Aiheen tekee ajankohtaiseksi meneillään oleva Kelan uuden pääjohtajan valinta, jota edellä jo mainitut ylimmät päättäjämme ovat esitelleet ennalta sovittuna poliittisena läänityksenä. Menetelmä maistuu menneeltä maailmalta.
Hannu Ollikainen
vastaava päätoimittaja
| Edellinen | Seuraava | Lisää kommentteja | |
 Käynnistä keskustelu aiheesta |
 Kerro kollegalle |
Tulosta | |
