Sähköä ilmassa ja aivoissa
Julkaistu 22.03.2012 13.30
Olemmeko olleet liian sinisilmäisiä? Jos aivosyöpä voidaan tuhota sähkökenttäaltistuksella, on ajateltavissa, että sähkökentillä voi olla myös syövän syntyä mahdollistava vaikutus.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto antoi viime vuonna käyttöluvan uudelle syövänhoitomenetelmälle, jossa syöpäsolut tuhotaan sähkökentän avulla (1). Sähkökenttähoitoa, tumor treating fields (TTF) -terapiaa, on tähän mennessä käytetty huonoennusteisten syöpien, kuten eräiden aivosyöpien (glioblastoomat) ja keuhkosyöpien hoidossa (2,3,4). Hoidon teho on osoitettu proof of concept -mielessä, ja tarkemmat tutkimukset ovat parhaillaan tekeillä (5). Laitteen kehittäjä, israelilainen Yorum Palti on perustanut NovoCure -nimisen yrityksen idean kaupallistamiseen.
Hoitomenetelmän idea perustuu siihen, että jakautuvien solujen kromosomien erkaantumismekanismit häiriintyvät sähkökentässä. Solunsisäiset makromolekyylit ovat sähköisesti varautuneita, ja sähkökenttä pakottaa ne jäämään varaustensa mukaisesti suuntautuneina kenttään. Tällöin niiden fysiologinen toiminta estyy, kromosomien jakautuminen tytärsoluihin häiriintyy, ja solut päätyvät ohjelmoituun solukuolemaan, apoptoosiin.
Hoitoa tutkitaan parhaillaan syöpäkeskuksissa mm. Harvardissa ja Karoliinisessa instituutissa. Alustavat raportoidut tulokset ovat lupaavia. Syöpähoidon yleiset sivuvaikutukset, esimerkiksi pahoinvointi ja infektioherkkyys, puuttuvat TTF-hoidosta. Lisäksi hoito on ei-invasiivinen. Esimerkiksi aivosyöpäpotilaat voivat viettää hoidon aikana tavanomaista elämää; elektrodit ovat päässä pidettävässä myssyssä ja akkukäyttöinen hoitolaite kulkee mukana kannettavassa olkalaukussa. TTF-hoito on myös tarvittaessa yhdistettävissä muuhun syöpähoitoon, esimerkiksi kemoterapiaan.
Entä muut vaikutukset?
Tämä on hyvä uutinen. Mutta onko uutisella myös muita ulottuvuuksia?
Sähkökenttä syntyy jännite-eroista. TTF-hoidossa käytetään matalaintensiivistä (1–2 V/cm) ja välitaajuista (100–200 kHz) sähkökenttää. Pään alueelle suositellaan väestön ohjearvoksi 0,135 V/cm (6). Näin vertaillen TTF-hoidossa ollaan korkeammalla tasolla väestölle sallittuun altistumiseen nähden.
Miten muutoin altistumme sähkökentille? Elinympäristöämme alettiin mittavasti sähköistää kolmisen vuosikymmentä sitten. Pientaajuisia sähkö- ja magneettikenttiä syntyy sähköntuotannosta, siirrosta, jakelusta ja käytöstä. Niitä esiintyy sähkökaapeleiden ja voimajohtojen ympärillä sekä minkä tahansa sähkökäyttöisen kodinkoneen tai toimistolaitteen ympärillä. Sähkökenttä on olemassa silloinkin kun sähköä ei virtaa. Radiotaajuisia ja mikroaaltotaajuisia kenttiä esiintyy mm. matkapuhelimissa, radiomastoissa, mikroaaltouuneissa ja tutkalaitteissa. Toisaalta näitä välitaajuisia kenttiä (100–200 kHz) ei esiinny kovin paljon työssä tai muualla elinympäristössämme.
Entä terveysvaikutukset? Sähkökenttien terveysvaikutuksia pidetään usein vähäisinä ja viime aikoina huomiota on kiinnitetty paljon enemmän magneettikenttiin. Esillä ovat olleet pientaajuiset kentät (alle 1 kHz), eivät niinkään nämä välitaajuiset kentät (100–200 kHz). Esimerkkejä välitaajuisia kenttiä lähettävistä laitteista ovat teollisuudessa lämmitykseen ja karkaisuun käytettävät induktiolaitteet sekä vanhemmat katodisädeputken toimintaan perustuvat näyttöpäätteet. Paljon peistä on taitettu matkapuhelimien, langattomien viestintälaitteiden, läppäreiden ja erilaisen viihde-elektroniikan mahdollisista terveydellisistä seuraamuksista, sähköyliherkkyyksistä aina aivosyöpiin.
Altistuminen on minimoitava
Olemmeko olleet liian sinisilmäisiä? Jos aivosyöpä, gliooma, voidaan tuhota sähkökenttäaltistuksella, jonka intensiteetti vastaa muualla työ- ja elinympäristössä saatavaa altistumista, on ajateltavissa, että näillä sähkökentillä voi olla myös syövän syntyä mahdollistava vaikutus: vaikutus solujen perimärakenteeseen ja siellä mutaatioiden ja kromosomimuutosten aiheuttaminen. Pienetkin häiriöt kromosomaalisessa tasapainossa voivat johtaa syövän kasvua edistävien geenien aktivoitumiseen ja syövän kasvua jarruttavien geenien estoon, jolloin syöpäkasvun mahdollisuus on olemassa. Hoidettaessa syöpää, esimerkiksi glioblastooma multiformea, sähkökentillä on selvästi solunjakautumista häiritsevä vaikutus, johon sähkökentän syöpäkasvua estävä vaikutus perustunee.
Maailman terveysjärjestön alainen syöväntutkimuskeskus (IARC) luokitteli viime vuonna radiotaajuiset säteilyt vaarallisuusluokkaan 2B eli mahdollisesti ihmisille syöpää aiheuttavaksi. IARC:n luokitus perustuu suurentuneeseen pahanlaatuisen aivokasvaimen riskiin (7).
Myönteiset uutiset uudesta TTF-syöpähoidosta muistuttavat meitä samalla matkapuhelinten, läppäreiden ja muiden kotilaitteiden mahdollisesti aiheuttamasta riskistä. Vältettävissä oleva aivojen altistuminen sähkökentille on saatava minimiinsä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi hands free -laitteiden systemaattista käyttämistä. Hyvä muistisääntö on se, että jokainen millimetri, joka erottaa kännykän ja pään, vähentää aivojen altistumista säteilylle 10 %.
Harri Vainio
LTK, professori, pääjohtaja
Työterveyslaitos
Rauno Pääkkönen
TkT, dosentti, teemajohtaja
Työterveyslaitos
Kirjallisuutta
1 FDA. Device approvals and clearances. NovoTTF-100A System - P100034. Saatavilla verkossa: http://www.fda.gov/MedicalDevices/ProductsandMedicalProcedures/DeviceApprovalsandClearances/Recently-ApprovedDevices/ucm254480.htm
2 Kirson E, Dbaly V, Tovarys F ym. Alternating electric fields arrest cell profileration in animal tumor models and human brain tumors. PNAS 2007;104:10152–10157.
3 Schroeder T, Viglianti B, Dewhirst M. Low-intensity alternating electric fields: A potentially safe and effective treatment of cancer. Onkologie 2008;31:357–8.
4 Kirson E, Giladi M, Curvich Z ym. Alternating electric fields (TTFields) inhibit metastatic spread of solid tumors to the lungs. Clin Exp Metastasis 2009;26:633–40.
5 Pless M, Weinberg U. Tumor treating fields. Expert Opin Investig Drugs 2011;20:1099–106.
6 ICNIRP Guidelines. ICNIRP guidelines for limiting exposure to time varying electric and magnetic fields (1 Hz - 100 kHz). Health Physics 2010;99:818–36.
7 IARC 2011. IARC classifies radiofrequency electromagnetic fields as possibly carcinogenic to humans. http://www.iarc.fr/en/media-centre/pr/2011/pdfs/pr208_E.pdf
| Edellinen | Seuraava | Lisää kommentteja | |
Käynnistä keskustelu aiheesta |
Kerro kollegalle |
Tulosta | |





