Järjestövaliokunta - mihin sitä tarvitaan?

Suomen Lääkäriliitolla on useita valiokuntia, jotka SLL:n hallitus on asettanut lähinnä valmistelemaan esille tulevia asioita. Valiokuntien puheenjohtajana toimii hallituksen keskuudestaan valitsema henkilö. Järjestövaliokunta voi rivijäsenestä ensin alkuun tuntua varsin kaukaiselta toimielimeltä, mutta sen hoitamat tehtävät ovat kuitenkin liiton ydinolemusta ja koskettavat tavalla tai toisella jokaista lääkäriliiton jäsentä.

Anne Santalahti

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 11/1996 Kommentteja

Hallituksen päätöksiä 29.2.96: Lääkäriliitto puoltaa EMU-jäsenyyttä varauksin

Lääkäriliiton hallitus käsitteli Akavan kyselyn pohjalta kysymystä Suomen liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliittoon EMU:un ja päätti ilmoittaa kannattavansa jäsenyyttä. Samalla hallitus kuitenkin korosti, ettei Suomen tule sitoutua liittymään siihen ensimmäisten jäsenmaiden joukossa vuonna 1999, jolloin aikataulu EMU-kriteerien täyttämiseksi saattaa muodostua Suomen kansantaloudelle ja työllisyyskehitykselle liian kireäksi.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/1996 Kommentteja

Styrelsebeslut den 29 februari: Läkarförbundet stöder inte oreserverat EMU-anslutning

Akava hade begärt ett utlåtande av Läkarförbundet om Finlands anslutning till den ekonomiska och monetära unionen EMU. Styrelsen understödde visserligen tanken på medlemskap i EMU men ansåg att Finland inte borde förbinda sig att ansluta sig redan år 1999 tillsammans med de första medlemsstaterna. Tidtabellen för att uppnå EMU-kriterierna kan nämligen visa sig alltför stram med hänsyn till landets ekonomiska situation och sysselsättningsläget.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/1996 Kommentteja

Lääkärien yhteistoiminta hammas- ja eläinlääkärien kanssa laajenee

Lääkäriliitto juhlisti 86. vuosipäiväänsä 28.2.96 kutsumalla Hammas- ja Eläinlääkäriliiton päättävien elinten jäsenet yhteiseen seminaariin käsittelemään näiden ammattiryhmien välisen yhteistyön kehittämistä eri aloilla. Edunvalvontaa varten on jo perustettu yhteinen Lääkärikartelli, joka toimii hyvin ja joka läpäisi myös viimesyksyisen tulikokeensa kiitettävästi. Hammas- ja eläinlääkärit tukivat lääkäreitä päivystyskiistassa, vaikka menettivät kahden kuukauden palkankorotukset sopimuksenteon viivästymisen takia. Vuosipäiväseminaarissa pohdittiin tulevia yhteistyöalueita, kuten suulääketiedettä ja ympäristöterveydenhuoltoa.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/1996 Kommentteja

Suomen Lääkäriliiton ohjeisto lääkärintodistusten kirjoittamisesta

Lääkärintodistuksen tulee perustua sellaisiin tietoihin, joiden paikkansa pitävyydestä lääkäri itse on vakuuttunut. Näin ollen todistus ei saa nojata yksinomaan sen pyytäjän kertomukseen, vaan pääasiassa lääkärin omiin tietoihin kuten: omakohtaisiin havaintoihin, jotka perustuvat kliiniseen tutkimukseen, laboratorio- tai röntgenlöydöksiin, omiin aikaisempiin muistiinpanoihin, sairaaloiden, laitoksien tai toisten lääkärien asiakirjoista ym. hankittuihin tietoihin.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 9/1996 Kommentteja

Fax-resepti ja atk-resepti käyttöön

Maaliskuun alusta lähtien lääkärien on ollut mahdollista toimittaa lääkemääräykset apteekkiin telefaxin välityksellä. Tätä varten tarvitaan erityinen fax-reseptipohja, jota voi tilata Kelasta. Faxilla apteekkiin lähetettävät lääkemääräykset tulee kirjoittaa Kelan vahvistamalle reseptipohjalle sekä varmentaa lääkärin nimikirjoituksella ja SV-leimalla. Tällainen resepti hyväksytään apteekissa ainoastaan faxin kautta tulleena, ei potilaan mukanaan tuomana.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 8/1996 Kommentteja

Lääkärien toiminta ydinsotaa vastaan uudistuu

Lääkärit Ydinsotaa Vastaan -toimikunta on lakkautettu ja sen tehtävät on siirretty Lääkärin Sosiaalinen Vastuu -yhdistykselle. Organisaatiouudistuksen tavoitteena on tehostaa toimintaa ydinaseita ja -kokeita vastaan sekä tarjota kaikille asiasta kiinnostuneille lääkäreille ja opiskelijoille tilaisuus osallistua tähän toimintaan. Asia on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä vaarana on ydinaseiden leviäminen poliittisesti epävakaisiin maihin ja terroristijärjestöjen käyttöön.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 8/1996 Kommentteja

Vastaa lääkärikyselyyn: vaikuta työaikaratkaisuihin

Näinä päivinä saapuu vastattavaksenne taas Lääkäriliiton jokavuotinen lääkärikyseky, jonka avulla tarkistetaan ajan tasalle lääkärikunnan koulutusta, sijoittumista ja työllisyyttä koskevat tiedot. Vastauksia käytetään monin tavoin hyväksi liiton edunvalvonnassa sekä koulutus- ja terveyspoliittisessa suunnittelussa. Jäsenistö on vastannut tiedusteluun kiitettävän hyvin: vastausprosentti hipoo joka vuosi 90:tä.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 8/1996 Kommentteja

Lääkäriliiton hallitus 8.2.96: Uuden työaikalain vaikutukset selvitettävä

Valmisteilla olevan työaikalain merkityksestä lääkäreille keskusteltiin Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa 8.2.96. Uuteen lakiin nähtiin liittyvän sekä myönteisiä mahdollisuuksia että uhkatekijöitä ja siksi hallitus ei vielä ottanut kantaa siihen, tulisiko lääkärit saada työaikalain piiriin. Uudistuksen vaikutuksia lääkärikunnan työolosuhteisiin ja edunvalvontaan selvitetään kuluvan kevään aikana liiton eri elimissä.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 7/1996 Kommentteja

Läkarförbundets styrelse den 8 februari: Den nya arbetstidslagens verkningar måste utredas

Betydelsen av det aktuella förslaget till ny arbetstidslag diskuterades under styrelsens sammanträde den 8 februari. Förslaget ansågs innehålla både positiva möjligheter och riskfaktorer och styrelsen ville därför inte i detta skede ta ställning till om arbetstidslagen också borde gälla läkarna. Förbundet skall under våren utreda de nya arbetstidsbestämmelsernas verkningar på läkarnas arbetsförhållanden.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 7/1996 Kommentteja

KT:n ohjeet edelleen riidanalaiset Työtuomioistuin ratkaisee päivystyskerran tulkinnan

Vuodenvaiheessa syntyneellä lääkärisopimuksella korjattiin sairaaloiden päivystyskorvauksia turvaamalla harvoin päivystävien lääkärien oikeus kohtuulliseen korvaukseen. Sopimukseen liitetyn pöytäkirjamerkinnän mukaan korvauksen laskentajakso ei voi olla useampia viikkoja kuin lääkärin päivystyskertojen lukumäärä työjakson aikana. Näin ollen esimerkiksi kerran kolmessa viikossa päivystävän lääkärin laskentajakso on yksi viikko, jolloin hänelle maksetaan ensimmäiseltä kolmelta aktiivipäivystystunnilta yksinkertainen tuntipalkka, sitä seuraavilta 5 tunnilta 50 %:lla korotettu tuntipalkka ja sen jälkeisestä aktiivipäivystyksestä 100 %:lla korotettu tuntipalkka.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 6/1996 Kommentteja

Hallituksen kokous 26.1.96: Päivystyssopimuksen yksityiskohta edelleen auki

Kuinka monta päivystyskertaa voi kuulua viikonlopun päivystysrupeamaan? Tästä yksityiskohdasta neuvottelut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa olivat edelleen auki Lääkäriliiton hallituksen kokoontuessa 26.1., vaikka asiasta oli määrä antaa yhteinen soveltamisohje helmikuun alkuun mennessä. Kiista koski joulukuun lopulla syntyneen lääkärisopimuksen pöytäkirjamerkintää, jolla on tarkoitus turvata harvoin päivystystävien lääkärien oikeus kohtuulliseen korvaukseen.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 5/1996 Kommentteja

Styrelsebeslut den 26 januari 1996 Detalj i jouravtalet fortfarande öppen

Hur många "jourer" består ett veckoslutsjourpass av? Förhandlingarna med Kommunala arbetsmarknadsverket om denna detalj hade inte slutförts då styrelsen sammanträdde den 26 januari, trots att avsikten ursprungligen var att utfärda gemensamma tillämpningsdirektiv före utgången av januari. Tvisten gäller en protokollsanteckning i läkaravtalet som slöts i slutet av december. Syftet med protokollsanteckningen är att säkra en rimlig jourersättning för läkare som sällan har jour.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 5/1996 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030