Lehti 45: Liitto toi­mii 45/2017 vsk 72 s. 2627

Lääkärin Suomi 100/91. Lääkärit lakossa – pakosta: vuoden 2001 lääkärilakko

Ilkka Levä
Kuvituskuva 1

Lakkopäällikkö Heikki Pärnänen vappuna 2001. Media seurasi tiiviisti paitsi lakkoa myös ­lääkäreiden vapun viettoa.

Kuvituskuva 2

Lakkoa johtanut Heikki Pälve median ympäröimänä valtakunnansovittelijan toimistolla Bulevardilla.

Jo vuoden 1998 kunnallisten virkaehtosopimusneuvotteluiden aikana ilmassa oli monenlaista turbulenssia lääkärien palkkauksesta. Liitto oli vastustanut tupoa, mutta hävinnyt muille liitoille Akavan sisällä. Liitto jätti lakkovaroituksen, mutta valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johtamissa neuvotteluissa tilanne ratkesi, ja lakosta luovuttiin.

Lakkomallia koskevassa keskustelussa oli jo 1995 päädytty täsmälakkoon, jossa tärkeät avainalat lakkoilisivat vuoronperään. Valtakunnansovittelija Saloniuksen mukaan malli omaksuttiin 1980-luvun eurooppalaisista terveydenhuoltoalan lakoista.

Vuoden 2000–2001 lääkärisopimus meni jäsenäänestykseen, jossa se hyväksyttiin. Jäsenkentässä alkoi olla lakkovalmiutta. Kuntapuolen sopimuksesta äänestettiin liiton hallituksessa. Äänet jakautuivat tasan 5–5, ja puheenjohtajan ääni ratkaisi sovun syntymisen.

Lakkopaine oli koko ajan olemassa, sillä päivystysvelvoite koettiin liian raskaaksi. Seuraavana keväänä tavoitteena oli nostaa lääkärien palkkaus pohjoismaiselle tasolle. Tavoitetta perusteltiin terveydenhuollossa tapahtuneella tuottavuuden nousulla. Joulukuussa 2000 päätettiin kiertomallilla toteutettavasta lakkosuunnitelmasta.

Lakosta tuli pitkä

Lakko alkoi maaliskuun 12. päivänä 2001. Virkariitalautakunta katsoi työtaistelun yhteiskuntavaaralliseksi ja kehotti liittoa joko luopumaan lakosta tai rajoittamaan sitä. Kiistat rajaamisesta saatiin kuitenkin sovittua ennen lakon alkua.

Salonius jätti sovintoesityksen toukokuussa, mutta liitto hylkäsi tarjouksen. Lakko venyi kesän yli syksyyn. Kesällä lehdistössä kritisoitiin HUS:n sydänkirurgitilannetta. Myös lakkorajoista kiisteltiin.

Lue myös

Heinäkuussa valtakunnansovittelija teki esityksen välimieslautakunnasta, jonka päätökseen molempien osapuolten tulisi sitoutua. Liitto ehdotti sovittelulautakuntaa. Samalla ilmoitettiin, että lakko voitaisiin keskeyttää lautakunnan työn ajaksi. Lakko jatkuisi, jos sovittelu ei onnistuisi.

Lehdistössä lakko aiheutti villiintymistä. Lääkäreitä syyllistettiin potilaiden kohtaloista aiheuttaen painetta lopettaa lakko. Mediassa kritisoitiin myös sitä, ettei liitto suostunut rajaamaan sydänkirurgiaa lakon ulkopuolelle. Ehdotettiin jopa pakkolakia päättämään lakko. Lehdistössä myös kerrottiin pääministeri Paavo Lipposen kuvailleen lääkäreitä "hukkakauran kylväjiksi".

Sovintolautakunta pääsi lopulta sopimukseen 16. elokuuta 2001 saattaen näin päätökseen pitkällisen ja omituisia käänteitäkin saaneen lääkärilakon.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030