">

Lehti 33: Liitto toi­mii 33/2017 vsk 72 s. 1727

Lääkärin Suomi 100/63. Ensimmäiset yleislääke­tieteen erikoislääkärit

Oona Ilmolahti

"Yleislääkäriksi hakeutuminen ei ole enää hyppy pimeyteen, vaan askel selvästi rajattuun työkenttään, joka on verrattavissa muihin, joskin suppea-alaisempiin lääketieteen erikoisaloihin."

Tytteli Vohlonen 1969

Lääkärien jatkuvasti kiihtyvä spesialisoitumiskehitys oli johtanut siihen, että vuonna 1970 jo lähes puolet ammattikunnasta oli erikoislääkäreitä. Samalla terveydenhoito alkoi vallata yhä suurempaa osaa sairauksien hoidolta etenkin kunnanlääkärien työssä, ja ajattelu täydellistyi vuoden 1972 kansanterveyslaissa, jolloin kunnanlääkäreistä tuli terveyskeskuslääkäreitä ja tiettyyn työaikaan sidottuja virkamiehiä.

Lääkärien erikoistumiskoulutuksesta vuodesta 1960 lähtien huolehtinut Lääkintöhallituksen spesialiteettineuvottelukunta päätti lokakuussa 1969 yleislääkärien jatkokoulutukseen tähtäävästä avohoitospesialiteetista, jonka vaatimukset hyväksyttiin seuraavana vuonna.

Lue myös

Uuden erikoisalan nimeksi ehdotettiin muun muassa avohoidon tai perushoidon erikoislääkäriä, pätevöitynyttä yleislääkäriä ja perhelääkäriä suojattuna nimityksenä. Nimeksi valikoitui lopulta spesialiteettineuvottelukunnan kannattama yleislääketieteen erikoislääkärin nimike.

Uusi spesialiteetti oli kansainvälisesti katsoen ainutlaatuinen. Yleislääketieteen erikoisala esitettiin valttikorttina terveydenhoitopolitiikan painopisteen siirtyessä kohti avohoitoa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030