Lääkärin Suomi 100/90. Reppu selässä keikalle: toimistonomadit ja vuokralääkärin synty
Lääkärin työn ideaali on ollut paikallisyhteisön tuntevassa, aina tavoitettavana olevassa kutsumuslääkärissä, vaikka käytännössä työtä on aina tehty monenlaisissa muodoissa ja olosuhteissa. Viimeistään rakennemuutoksen jälkeen nämä takametsien naiset ja miehet kuitenkin tuntuivat kuolleen sukupuuttoon: uhrautuvaisten elämäntapalääkärien aika kotiapulaisineen oli peruuttamattomasti takana.
Vaikka syrjäisille paikkakunnille on aina ollut tiettyjä vaikeuksia saada pitkäaikaisia kunnallisia lääkäreitä, oli asia vuosituhannen vaihteessa entistä akuutimpi. Samanaikaisesti kasvava lääkäripolvi arvosti muiden ikätovereidensa tavoin perheen, palautumisen ja harrastusten parissa vietettyä aikaa sekä mahdollisuutta vaikuttaa omiin työaikoihinsa.
Tämä yhtälö synnytti lääkärien henkilövuokrauksen, joka muutti nuorten lääkärien perinteisen "keikkatyön" business-ideaksi ja pysyväksi vaihtoehdoksi lääkärintyön tekemiseen.
Vuokralääkäri-ilmiöstä ennustettiin lyhytikäistä
Vuokrausfirmojen aikakauden aloitti syksyllä 2000 MedOne, joka alkoi tarjota vuokralääkäreitä myös julkiselle puolelle, ja vähitellen kokonaiset kunnat siirsivät terveyskeskuksensa henkilöstövuokrausyritysten varaan.
Kesäkuussa 2002 Lääkärilehden päätoimittaja Taito Pekkarinen ennusti ilmiötä lyhytikäiseksi eikä uskonut sen muodostuvan työvoimapoliittisesti merkittäväksi. Pian kaikki kuitenkin puhuivat keikkalääkäreistä, ja Lääkäriliitto linjasi vuonna 2005, että näitä julkisuudessa pilkattuja keikka- ja reppulääkäreitä tulisi kutsua asiallisesti vuokralääkäreiksi – työskentelihän moni samassa toimipaikassa pitkiäkin aikoja. Kiertävä toimistonomadius yleistyi 2000-luvulla ja normalisoi osaltaan myös lääkärien liikkuvaa työntekoa.
Uusi lääkärintyön muoto on herättänyt paljon keskustelua, ja sillä on ollut vaikutuksensa lääkärintyön arvostukseen, kollegiaalisuuteen ja työyhteisöihin. Toisaalta se on mahdollistanut lääkäreille työn, perheen ja vapaa-ajan suunnittelun, ja moni vuokralääkäri tuntee kuuluvansa omiensa työyhteisöön.
Henkilövuokraus näyttää vakiintuneen osaksi suomalaista terveydenhuoltoa, vaikka esimerkiksi arkkiatri Risto Pelkonen vuonna 2014 NLY:n haastattelussa totesikin, että etenkin hoidon jatkuvuuden, kansanterveystyön ja paikallisolojen tuntemuksen kannalta jokainen vain sairaita tapaava vuokralääkäri on liikaa.
