Hengenpelastusmitali

1. Essi Häkkinen käy Oton haudalla joka lauantai kahden jälkeen palatessaan Hakaniemen torilta. Sitä ennen hän on nauttinut kupin cappucinoa ja lohiruisleivän kauppahallin toisessa kerroksessa ja usein piipahtanut ensin ympyrätalon Tiimarissa ostamassa uuden kynttilälyhdyn tai tekokukkia. Lämpimään vuodenaikaan Essillä on tuoreita leikkokukkia. Nyt, huhtikuun viimeisellä viikolla, hänellä on myös unikon siemeniä. Hän aikoo istuttaa ne kummulle, vaikka multa varmaan onkin jääkylmää. Matkalla Keskuspuiston läpi alkaa sataa rakeita.

Leena Lander

Seinänaapuri

Koitti se vielä tämäkin päivä minun elämässäni, Aaro ajatteli painaessaan kotitalonsa oven kiinni. Hän silmäili rappusilla keppiinsä nojaten viimeisen kerran pihapiiriin koivuja, jotka oli nuorena miehenä yhdessä vaimonsa kanssa istuttanut. Ei ole Ailaa, ei ole kotia. Vanhainkotiin vievät ukkoparan, Aaro mutisi kun taksi pysähtyi pihaan, ajatteli: kädessä kassi, ei muuta. Niin kuin silloin kun tähän tontille ensimmäistä kertaa astelin. Pelkkää kivikkoista niittyä oli ja muutama risuinen pensas. Mutta mennään sitten.

Meritta Koivisto

Lääkärit tekstien synnyttäjinä Lääkäreiden Kulttuuriseuran luovan kirjoittamisen kurssi

Sinisen Saimaan Taideinstituutissa Ristiinassa on järjestetty luovan kirjoittamisen kursseja lääkäreille 90-luvun alusta lähtien. Kymmenkunta kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta kiinnostunutta lääkäriä kokoontui syyskuun lopulla filosofi, kirjailija Torsti Lehtisen vetämälle kurssille Himalansaareen keskelle kaunista Etelä-Savoa. Osallistujille kirjallisuus ja kirjoittaminen olivat harrastus kliinisen työn ohella, ja osa kollegoista oli yksittäisiä kirjoituksia aiemmin julkaissutkin.

Janne Suominen

Suomalainen lääkärikonsertti Lääkäreiden kulttuuripäivillä

En ole musiikkikriitikko enkä halua esittää sellaista tai muuta musiikkiammatillisuutta, vaan kirjoitan seuraavan syvästi koetusta elämyksestä. Hyvillä mielin ja syvästi koettuna voin paremmin saatuani elää Lääkärien kulttuuripäivät toisen kerran 16.-18.3.2007 ja tutustua oopperaan edellisen viikon perjantaina. Tällöin saimme illalla nauttia Suomen Kansallisoopperassa Guiseppi Verdin La Traviata oopperan. Lääkärikonsertti oli Satakuntatalolla 17.3.2007. Koen pakottavan tarpeelliseksi kertoa siitä kokemastani ilosta. Ohjelmiston oli hyvällä ammattitaidolla koonnut kollega Carol Forsblom. MediCanto-kuoroa johti Paavo Hyökki.

Pirjo Jokela

Kööpenhaminan-matka

Useat matkakokemukset ja -muistot hiipuvat ja jäävät uusien peittoon. Tavanomaisten "matkamuistojen" kohtalona on heterogeeninen muistikuvien sekava tiedosto. Mieleen nousee aika ajoin muistihäivähdyksiä, jotka kertovat: "tulihan sielläkin joskus käytyä". Onnistunut matka vaatii jonkinasteista ryhdikkyyttä ja valmisteluja, jotta siitä jää selkeitä muistikuvia. Etenkin miesporukassa tehtyjen matkojen anti tuntuu joskus jäävän vain hämäriin muistikuviin tehdyistä pubikierroksista. Lääkäreiden kulttuuriseura teki syksyllä 2006 aivan toisentyyppisen matkan, joka suuntautui Kööpenhaminaan.

Veikko Ja Aila Karskela

Digitaalisen valokuvauksen kurssi

Pikseleille vihkiytyneet 14 digikuvaajaa vaelsivat ihmisen kivikautisille asuinsijoille Ristiinan Himalansaareen 15.-18.6.2006, jossa gigaguru Asko Vivolin opetti Sinisen Saimaan Instituutin suojissa ammattimaisesti ja taitavasti digikuvauksen perusteita ja hienouksia korostaen "tämä ei ole mystiikkaa." Kurssin vastuullinen järjestäjä oli Suomen Lääkäreiden kulttuuriseura, ja kurssin tärkeä tavoite oli saada kuvamateriaali kulttuuriseuran järjestämään Lääkäripäivien 2007 yhteydessä järjestettävään valokuvausnäyttelyyn.

Arto Herno

Kaunokirjallisuutta helsinkiläisellä terveysasemalla Toisenlaista täydennyskoulutusta

Lääkärin ammattiin olennaisesti liittyvää inhimillistä elementtiä on luonnollista pohtia ja tarkastella humanistisen tieteiden sekä taiteiden näkökulmista - asettamalla ihminen ja hänen kokemuksensa tarkastelun keskiöön. Humanistisessa hengessä järjestimme Malmin terveyskeskuslääkäreille täydennyskoulutusta, jossa keskiössä olivat kirjallisuus, lääkäreiden kokemukset ja näkemykset kahdesta Milan Kunderan kirjoittamasta tarinasta.

Erkki Hulkki, Martina Torppa

Kulttuuria lääkäreille 2007

Ihminen ei elä pelkästään leivästä, hyvään olemassaoloon tarvitaan myös hengen ravintoa. Tämän tosiasian ymmärtävät myös Duodecim, Finska Läkaresällskapet ja Lääkäriliitto, jotka yhdessä Lääkäreiden kulttuuriseuran kanssa järjestävät Lääkärien kulttuuripäivät 16-18.3.2007. Ohjelma on suunniteltu monipuoliseksi, ja toivottavasti moni kollega löytää sieltä itselleen sopivan vaihtoehdon. Kulttuuripäivien tarkoituksena on antaa lääkäreille uusia vinkkejä ja kokemuksia eri taidemuotojen harrastamiseen.

Ulla-Kaija Lammi

Lähtöneuvottelu

Tapahtumapaikka: neljän hengen potilashuone, jossa on vasemmalla ovensuussa tyhjä sänky ja oikean puolen molemmissa sängyissä potilaat. Pappa makaa liikkumattomana vasemmalla ikkunapaikalla. Sisään pelmahtavat kiertokärryt ja niiden perässä pari lääkäriä ja hoitajaa, jotka seisahtuvat vain hetkeksi papan sängyn päätyyn. Yksi huokaa, toinen pudistaa hiukan päätään, ja seurue jatkaa oikealla olevien potilaiden luo. Puoliavoimesta ovesta luikahtaa sisälle mustakaapuinen hahmo, joka istahtaa papan sängyn reunalle. Pappa ilahtuu ja avaa silmänsä.

Anne-Maria Kuopio

Lääkärit kirjailijoina

Lääkärit kirjoittavat muutakin kuin reseptejä, eivätkä vain ne viisi, joiden nimet löytyvät pikasilmäilyllä Suomen Kirjailijaliiton jäsenluettelosta. Ristiinan Himalansaaressa Sinisen Saimaan taideinstituutissa on vuosien mittaan kokoontunut kymmenkunta luovan kirjoittamisen kurssia, joista joka toisella olen saanut toimia ohjaajana. Kurssilaiset ovat kaikki lääkäreitä, useimmat yhä työelämässä mukana olevia, jotkut eläkkeelle jääneitä. Kerta toisensa jälkeen on ollut ihastuttavaa havaita, kuinka innostuneesti kurinalaisen ammatin harjoittajat irrottautuvat arkirooleistaan luovan itseilmaisun kokeiluihin. Alansa spesialistikin on toden totta kaiken ikänsä homo ludens, leikkivä ihminen, kuten hollantilainen kulttuurihistorioitsija Johan Huizinga on ihmisen sisintä olemusta luonnehtinut.

Torsti Lehtinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030