Terveydenhuolto pois kunnilta

Nyt on unohtumassa, että 
kuntien määrä on vain keino pyrkiä itse päämäärään julkisten palvelujen turvaamiseen 2020-luvulla.

Terveydenhuolto pois kunnilta Kuva 1 / 1

Hallituksen keskeisin uudistustavoite ja tämän kevään suuri poliittinen kiista on kuntauudistus. Terveydenhuollon järjestämisuudistus on ollut halvaannuksissa jo yli vuoden odottaen kuntauudistuksen etenemistä. Kooma jatkuu helposti yli kunnallisvaalien ensi vuoteen. Siksi on perusteltua ryhtyä rakentamaan terveydenhuollon järjestämis- ja rahoituspohjaa irrallaan kuntarajojen siirtelystä.

Kunnan merkitys palvelujen kotipaikkana on vähentynyt, ja kunnan kyky toimia itsenäisenä on hyvin harvinaista. Toisen asteen kouluun mennään keskuskuntaan, erikoissairaanhoito ei ole koskaan oman kunnan käsissä ja perusterveydenhuoltokin vain harvoin. Työssä käydään toisessa kunnassa.

Uusi kuntakartta todellinen tai ei on jo vuotanut julkisuuteen. Kuntien lukumäärä olisi sen perusteella vähenemässä yli 340:sta noin 70:een. Pääministeri Katainen on sanonut, että vaalikauden lopulla kuntien määrä olisi noin sata. Oppositio on jo ilmoittanut repivänsä suunnitelman riekaleiksi, vaikkei sitä ole vielä edes julkistettu. Elefanttien käydessä valtataistoon on pelättävissä, että pääasia jää jalkoihin. Rakentavaa keskustelua on turha odottaa.

Samalla kun maassa käydään mielikuvatais
telua kuntamäärästä, on unohtumassa, että 
kuntien määrä on vain keino pyrkiä itse päämäärään julkisten palvelujen turvaamiseen 2020-luvulla.

Siihen tavoitteeseen Suomessa riittää alle kymmenen terveydenhuollon järjestäjää ja muutama valtakunnallinen rahoittaja. Kaikki toistaiseksi esitetyt luvut kuntien määräksi ovat terveydenhuollon järjestämisen kannalta liian suuria. Sitä taustaa vasten nyt julki tulleet pohdinnat terveydenhoidon irrottamisesta kuntapohjasta ovat perusteltuja.

Nykyaikaisen terveydenhuollon tehokkaan toiminnan kannalta on välttämätöntä, että terveyspalvelut järjestetään yhtenä kokonaisuutena. Erikoissairaanhoidon turvaamiseen vaadittavat toimet ovat täysin toisia kuin sosiaalihuollossa tarvittavat. Potilaan hoidon kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aita on matala. Tämä vaatii vähintään nykyisten keskikokoisten sairaanhoitopiirien suuruisia kokonaisuuksia palveluja järjestämään ei välttämättä tuottamaan.

Sosiaalihuolto on suunnitelmissa aina kytketty kiinteästi terveydenhuoltoon. Yhteistyötä tarvitaankin erityisesti vanhustenhuollossa, vammais- ja päihdehuollossa, mutta kytkennän tulisi olla toiminnallinen eikä hallinnollinen tai poliittinen. Myös järjestämispohjan suuruusvaatimukset sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat hyvin erilaiset.

Oppia on saatavissa pohjoismaista. Otetaan terveydenhuollon järjestämisvastuu ja siihen liittyvä valtionosuus kunnilta pois. Väestöltään Suomen kokoisessa Tanskassa terveydenhoidon hoitaa viisi suuraluetta. Kuntauudistuksessa kuntien määrä vähennettiin 271:stä 71:een, mutta terveydenhoito keskitettiin pääosin viidelle toimijalle. Ruotsissa terveydenhuollosta huolehtii 18 maakäräjää, ja Norjassakin järjestämisvastuuta on keskitetty. Kunnan monopoli palvelujen tuottajana on näissä maissa jo purettu. Siten on haettu tuotannollista tehokkuutta ja voitu rekrytoida kaikki lääkärit tuottamaan julkisia palveluita.

Mitä oikeaa itsenäisyyttä on kunnalla, jonka budjetista yli puolet menee ylikunnallisiin organisaatioihin? Kuntia tulee yhdistää sirpaleisen kuntakentän aika on ohi. Terveydenhuolto pelastetaan vain irrottamalla se kunnallisesta ohjauksesta, rahoituksesta ja tuotantomonopolista. Turvataan sille pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mukainen vahva julkinen järjestäminen ja riittävän suuri rahoituspohja.

Heikki Pälve

toiminnanjohtaja

Suomen Lääkäriliitto

Pääkirjoitus Lääkärilehdestä 5/2012 (3.2.2012).