Lyhyesti: Penisilliiniresistenssin kliininen merkitys

Pneumokokkien resistenssi penisilliiniä kohtaan on monessa maassa yleistynyt nopeasti. Uruguayssa ja Argentiinassa selvitettiin retrospektiivisen kohorttitutkimuksen avulla resistenssin käytännön merkitystä pneumonian ja sepsiksen hoidossa. Potilaita, joilta eristettiin pneumokokki, oli yhteensä noin 200. Bakteerikannoista noin 20 % oli penisilliinille resistenttejä ja lisäksi 20 %:lla penisilliininsieto oli lisääntynyt. Mikrobin lääkeherkkyydellä ei kuitenkaan ollut vaikutusta potilaan paranemiseen tai hänen saamiinsa komplikaatioihin, edes niissä tilanteissa, joissa eristetty bakteerikanta oli penisilliinille resistentti ja lääkityksenä oli penisilliini tai ampisilliini.

Per Ashorn

Lyhyesti: Mitä lehtiä lastenlääkärin tulee lukea?

Selvittääkseen, mistä lastenlääkäri varmimmin löytää perusteet kliinisille hoitovalinnoilleen, kanadalaistutkijat kävivät läpi Cochranen systemaattisten katsausten tietokannan uusimman version sekä Yhdysvaltain ja Kanadan lastenlääkäriyhdistysten uusimmat asiantuntijasuositukset. Selvästi useimmin katsauksissa ja suosituksissa viitattiin Pediatrics-lehdessä julkaistuihin tutkimuksiin. Muita usein referoituja lehtiä olivat Archives of Diseases of Childhood, British Medical Journal, Journal of the American Medical Association, Journal of Pediatrics, Lancet ja New England Journal of Medicine. Näitä lastenlääkärin ainakin kannattanee lukea. Huomatkaa julkaisufoorumi!

Per Ashorn

Keuhkosyövän seurannan kustannustehokkuus

Brasiliassa tutkittiin keuhkosyövän kahden seurantajärjestelmän kustannustehokkuuden eroja. Toisessa potilaat kävivät tiukasti ohjelmoiduilla seurantakäynneillä, jotka sisälsivät labotarorio- ja röntgentutkimuksia, ja toisessa seuranta perustui pelkästään potilaiden oireisiin. Mukana oli 130 ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavaa, joille oli tehty täydellinen kasvaimen resektio kirurgisesti. Leikkauksenjälkeisen tavanomaisen kahden vuoden seurannan päätyttyä potilaat jaettiin tiukan jatkoseurantajärjestelmän piiriin (67 potilasta) ja oirepohjaiseen seurantaan (63 potilasta) ja seurannan aiheuttamat kulut rekisteröitiin.

Hannu Puolijoki

Välikorvatulehdus - steroidilääkityksen uusi käyttöaihe?

Suun kautta otettavia kortikosteroideja on menestyksekkäästi käytetty yhden jos toisenkin taudin hoidossa. Turkulais-helsinkiläinen tutkijaryhmä tuumaili, että niistä voisi olla hyötyä korvatulehduksenkin paranemisessa, antibioottihoidon lisänä. Logiikka on se, että vaikka mikrobilääke tappaisi nopeastikin korvassa olevat bakteerit, elimistön oma puolustusreaktio, siis tulehdus, jää vielä joksikin ajaksi vaivaamaan potilasta. Niinpä tehokas tulehduksenvastainen lääkitys, kuten suun kautta otettava steroidi, voisi nopeuttaa potilaan paranemista.

Per Ashorn

Rautaa keittopadasta

Raudanpuuteanemia on maailmanlaajuisesti erittäin suuri ongelma. Monessa kehitysmaassa jopa puolet lapsista ja naisista ja neljännes miehistä kärsii tästä ravitsemushäiriöstä. Lapsilla raudanpuuteanemiaan liittyy usein kasvuhäiriö, joskin näiden kahden tilan syy-seuraussuhde on epäselvä, sillä samoilla lapsilla on usein muidenkin ravinto-aineiden puutoksia. Kausaalisuhteen epäselvyyden takia raudanpuuteanemialle ei ole tiedetty optimaalista ehkäisy- tai hoitostrategiaakaan.

Per Ashorn

Lyhyesti: Dolly, vanhana syntynyt

Skotlantilaiset tutkijat onnistuivat kolme vuotta sitten kloonaamaan uuden yksilön aikuisen lampaan maitorauhasen solun tumasta. Tempun seurauksena syntyneestä Dolly-karitsasta tuli todellinen mediatähti ja monen lehden kansikuvatyttö. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että Dollyn kromosomien päissä olevat telomeerit ovat kulumassa loppuun ennen aikojaan. Dolly näyttää saaneen maitorauhasesta otetun tuman mukana jo valmiiksi kulutetut telomeerit. Siksi se oli syntyessään tuman luovuttaneen lampaan ikäinen. Dollyn vanheneminen on huono uutinen kaikille itsensä kloonaamisesta haaveilleille.

Matti Viljanen

Lyhyesti: Inaktivoitu poliorokote laajempaan käyttöön Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa lapset on perinteisesti suojattu poliotartunnalta eläviä viruksia sisältävällä, suun kautta otettavalla rokotteella. Rokotteen anto on helpompi kuin mm. Suomessa käytössä olevan inaktivoidun injektiovalmisteen. Mutta heikennetylläkin elävällä rokotteella voi aiheuttaa lapselle poliotaudin. Tämän vuoksi American Academy of Pediatrics alkoi jo vuonna 1997 suositella myös inaktivoidun valmisteen käyttöä. Rokotuksiin liittyvät poliotapaukset ovatkin sittemmin vähentyneet, mutta eivät loppuneet. Niinpä järjestö on nyt tiukentanut kantaansa. Uusi suositus on, että kaikki lapset saavat ainakin kaksi ensimmäistä poliorokotustaan inaktivoidulla valmisteella.

Per Ashorn

Lyhyesti: MS-taudin aiheuttamat virtsarakon toiminnan häiriöt ja hengityksen säätely

Muun muassa Etelä-Pohjanmaalla väestöön nähden runsaasti esiintyvän MS-taudin aiheuttamia hengityksen säätelyn häiriöitä on selvitetty Belgiassa. Tavoitteena oli tutkia, vaikuttaako taudin lokalisaatio, kesto tai neurologisten häiriöiden runsaus tähän parametriin 23 MS-potilaan ja 51 verrokin aineistossa. Tutkimuksessa mitattiin mm. hyperkapnian ja hypoksian aikaansaamia vasteita suun sulkeutumispaineisiin sisäänhengityksen alkuvaiheessa. Neurologisten häiriöiden mittaukseen käytettiin mm. Kurtzken laajennettua asteikkoa. Osoittautui, että osalla MS-potilaista hengityksen säätelyn häiriöt olivat yhteydessä taudin aiheuttamiin keskushermostoleesioihin. Ilmeisesti syystä, että virtsanpidätyksen ja hengityksen säätelyn keskukset ovat lähellä toisiaan ponsin alueella, havaittiin rakon detrusor-sulkijan toimintahäiriö tärkeimmäksi ennustekijäksi hengityshäiriöille. Sen sijaan MS-taudin kestolla ei ollut monimuuttujamalleissa yhteyttä hengityshäiriöihin, mikä tutkijoiden mukaan selittynee taudin monimuotoisella yksilöllisellä kululla.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Aiheuttaako valossa nukkuminen likinäköisyyttä?

Vanha kansa uskoi liian lukemisen aiheuttavan likinäköisyyttä. Tieteentekijätkään eivät täysin ole teoriaa hylänneet, sillä lapsuusiän näköaistimusten tiedetään vaikuttavan silmän kasvuun ja siten mahdollisesti taittovian kehittymiseen. Yhdysvaltalaistutkijat selvittivät 479:n silmätautien klinikalle tutkimukseen tulleen 2-16-vuotiaan potilaan varhaislapsuuden yönaikaista valoaltistusta. Alle kaksivuotiaana pimeässä nukkuneiden joukosta 9 % oli likinäköisiä. Jos huoneessa oli ollut pieni yövalo, 31 % kärsi myopiasta, täydessä huonevalossa nukkuneista peräti 48 %. Syy-seuraussuhde jäi epävarmaksi, mutta tutkijat suosittavat lapsia toistaiseksi nukutettavan pimeässä.

Per Ashorn

Lyhyesti: Montako lääkärintarkastusta vastasyntyneelle?

Englannissa selvitettiin vastasyntyneisyyskauden lääkärintarkastusten määrän terveysvaikutuksia. Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa vastasyntyneille (n = 4 835) tehtiin sairaalassa joko yksi tai kaksi seulontatarkastusta sen mukaan, mille puerperaaliosastolle lapset otettiin synnytyksen jälkeen. Terveysongelmien löytämisessä yhden ja kahden tutkimuksen käytännöt olivat yhtä tehokkaita. Jälkimmäinen kulutti kuitenkin selvästi enemmän resurseja, sillä toistuvien seulontatutkimusten lisäksi kirurgisia konsultaatioita pyydettiin enemmän kahdesti tutkituista lapsista. Siksi useampi kuin yksi rutiinitutkimus ei ole suositeltavaa.

Per Ashorn

Raloksifeenilla rintasyöpää ehkäisevää vaikutusta

Rintarauhasen adenokarsinooman tiedetään olevan suurelta osin estrogeeniriippuvaista, ts estrogeeni indusoi rintarauhasen soluissa syöpää suosivaa DNA-transkriptiota. Raloksifeeni on selektiivinen estrogeenireseptorimodulaattori, joka salpaa rintarauhasen ja endometriumin estrogeenireseptoreja, mutta vaikuttaa luussa, lipidimetaboliassa ja hyytymismekanismeissa estrogeenin tavoin. Lähes 8 000 postmenopausaalista ja osteoporoottista naista käsittävässä tutkimuksessa raloksifeenin todettiin merkitsevästi ehkäisevän rintasyövän ilmaantumista 40 kuukauden tutkimusjakson aikana verrattuna lumehoitoon. Riskisuhde pieneni nimenomaan etrogeenireseptoripositiivisessa syövässä peräti 0,10:een (95 %:n luottamusväli 0,04-0,24). Tämä merkitsi tutkimusryhmässä rintasyöpätapausten vähenemistä 76 %:lla, ja laskennallisesti yhden uuden rintasyöpätapauksen estäminen vaati 126 naisen hoitoa raloksifeenilla. Endometriumsyöpä tai hyperplasia eivät lisääntyneet raloksifeenilla, mutta laksimotrombeja hoito lisäsi samalla tavoin kuin mitä tapahtuu estrogeeni- ja tamoksifeenihoidon aikana. Raloksifeenihoito pienensi LDL-kolesterolipitoisuutta. Vaikka raloksifeeni lisää luun tiheyttä, tässä tutkimuksessa murtuma-alttiuteen kohdistuva vaikutus näkyi vain nikamamurtumien pienempänä määrä raloksifeenia saaneilla potilailla.

Pertti Kirkinen

Vastasyntyneen hyperbilirubinemian lääkkeellinen hoito

Hyperbilirubinemia on edelleen yleisin vastasyntyneisyyskauden ongelma pediatrin työssä. Useimmiten kyseessä on verrattain hyvälaatuinen tila, mutta joissain tapauksissa suuri bilirubiinipitoisuus voi johtaa lapsen aivojen pysyvään vaurioitumiseen. Tämän ehkäisemiseksi vastasyntyneille, joiden seerumin bilirubiinipitoisuus ylittää sovitun rajan, aloitetaan pitoisuuden vähentämiseen tähtäävä hoito. Eri maissa ja luultavasti myös eri sairaaloissa käytetään eri raja-arvoja, mutta yleensä täysi-aikaista vastasyntynyttä aletaan hoitaa seerumin bilirubiinipitoisuuden ylittäessä noin 300 mmol/l. Terapia, joka sisältää valohoitoa ja vaikeimmissa tapauksissa verenvaihdon, johtaa toistuvien seurantaverinäytteiden ottoon ja viivästyttää usein lapsen kotiinpääsyä.

Per Ashorn

Uloshengitysilman typpioksidin merkitys keuhkoahtaumataudissa

Keuhkoahtaumataudin (COPD) merkitys maailmanlaajuisena terveysongelmana on saanut niin viranomaiset kuin lääketehtaatkin kiinnostumaan hoidon kehittämisestä. Tupakointia ei luonnollisesti koskaan tulisi aloittaakaan, mutta millä mitata jo sairauden synnyttyä, onko esimerkiksi keuhkoputkiston inflammaation hoidosta inhalaatiosteroideilla hyötyä ennusteen kannalta. Muun muassa astmaatikoilla on suurentunut uloshengityksen typpioksidin (NO) pitoisuus voitu yhdistää useissa tutkimuksissa hengitysteiden inflammaation asteeseen, mutta päteekö tämä myös COPD:ssa?

Hannu Puolijoki

Pitääkö virustautia sairastavalta lapselta hakea bakteremiaa?

Yksi tavallinen ongelma päivystysvastaanotolla on, pitääkö ilmeistä virustautia sairastavalta lapselta hakea myös mahdollista bakteerikomplikaatiota. Aihetta on lähestytty usealla tutkimusasetelmalla ja yleensä tulokset ovat viitanneet siihen, ettei rutiininomaisesta bakteeritaudin etsimisestä ole hyötyä, mikäli virustaudin diagnoosi on selvä ja lapsi on yli 3 kuukauden ikäinen. Bostonilaistutkijat selvittivät kysymystä laajan retrospektiivisesti kerätyn aineiston avulla.

Per Ashorn

Lyhyesti: Antroposofia tai atopia

Atooppisten tautien lisääntymistä on selitetty varhaislapsuuden infektioiden tai muun mikrobialtistuksen vähenemisellä. Viimeisin tätä selitystä tukeva tutkimustulos saadaan Tukholmasta, jossa Steiner-koulua käyviä lapsia on verrattu tavallisen koulun oppilaisiin. Antroposofisen ideologian mukaisesti Steiner-lapset saavat muihin verrattuna harvemmin antibiootteja tai rokotteita ja syövät useammin hapatettuja eli laktobasilleja sisältäviä ruokia. Oirein ja laboratoriotestein mitattuna ato-piaa oli 24 %:lla Steiner-koululaisista ja 34 %:lla tavallisen koulun oppilaista. Ehkäpä elämäntapa vaikuttaa, jollei sitten ideologia.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: Näyttötietoa keuhkoemboliasta

Amerikkalais-eurooppalaisesta rekisteristä on saatu kovaa dataa keuhkoemboliasta (2 454 potilasta). Kuolevuus kolmessa kuukaudessa oli 15 %. Kuolemanvaaraa lisäsivät yli 70 vuoden ikä (1,60-kertainen riski nuorempiin nähden), syöpä (riski 2,3-kertainen), COPD (1,8), systolinen hypertonia (2,9), takypnea (2,0) sekä sydämen oikean kammion liikehäiriö kaikukuvauslöydöksenä (2,0). Rekisteridatan puutteista huolimatta tiedot hyödyttänevät kliinikkoa. Esimerkiksi kardiografiassa todettava oikean kammion toimintahäiriö voi auttaa diagnostista ja prognostista arviointia. Keuhkoembolia on selvästikin edelleen paha sairaus.

Robert Paul

Käytetäänkö inhaloitavia steroideja COPD:n hoidossa turhaan?

Inhaloitavat steroidit ovat vakiinnuttaneet asemansa astman perushoitona. Viime vuosina niiden käyttö on lisääntynyt myös keuhkoahtaumataudin eli kroonisen obstruktiivisen keuhkosairauden (COPD) hoidossa. Tämä on perustunut lääkkeiden osin kokeellisesti osoitettuun tehoon limanerityksen ja yskän vähentäjinä, mutta edelleen on ollut epäselvää, onko steroideista hyötyä keuhkoahtaumataudin ennusteen tai hengitystoiminnan parantamisen kannalta.

Hannu Puolijoki

Paras on hyvän vihollinen suturaatioissakin

Hollantilainen kirurgiryhmä kehitti sinnikkään tutkimus- ja kokeilutyön tuloksena laparotomiaviiltoon uuden sulkutekniikan. Tavallisen jatkuvan ompeleen sijaan he ompelivat kaksi ommelta vierekkäin pitkin haavan reunaa, jolla haavan reunojen pitävyys parani merkittävästi, koska intra-abdominaalisen paineen vaikutus ei välittynyt yhtä voimakkaasti. Alkuun kaikki näytti hyvältä - leikkaushaava oli tukevasti kiinni ja ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen sujuivat potilailta melko mukavasti.

Robert Paul

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030