Katastrofipsykiatria Suomessa

Katastrofipsykiatrian toimintamallia ryhtyi Suomessa kehittämään lääkintöhallituksen asettama työryhmä vuonna 1990. Työryhmän vuonna 1993 antamien suositusten toteutumista selvittäneessä kyselyssä kävi ilmi, että toiminta on käynnistynyt paikallistasolla hyvin. Terveyskeskuksiin on perustettu kriisiryhmiä nopeaan tahtiin. Myös järjestöjen vapaaehtoisia kriisiryhmiä on perustettu viime vuosina hyvin paljon. Sen sijaan aluetasolla, sairaanhoitopiireissä, valmiudet eivät ole kehittyneet yhtä hyvin. Valtakunnalliseen koordinaatioon ja alan systemaattiseen seurantaan olisi myös syytä panostaa.

Kari Pylkkänen

Mikrobien superantigeenit - dermatologisia näkökohtia

Superantigeenit ovat ryhmä mikrobiperäisiä proteiineja tai mikrobien toksiineja, jotka aiheuttavat voimakkaan tulehdusvaikutuksen kudoksessa. Ihotaudeissa superantigeeneilla on selkeä merkitys mm. atooppisen ekseeman ja psoriaasin aktivoitumisessa ja pahenemisessa, mutta myös harvinaisemmissa taudeissa, kuten stafylokokin aiheuttamissa toksinen sokki ja scalded skin -syndroomissa sekä Kawasakin taudissa.

Jaana Panelius, Jorma Keski-Oja

Lääkepitoisuusmääritykset epilepsian hoidon seurannassa

Epilepsialääkkeiden pitoisuusmääritykset ovat hyödyllisiä erityisesti ongelmatilanteissa, lääkeannosten muutoksia suunniteltaessa ja silloin, kun potilas joutuu käyttämään useita lääkkeitä. Joskus niistä on apua myös potilaan hoitomyöntyvyyttä arvioitaessa. Pitoisuusmääritysten tulkintaongelmat ja viitealueiden suhteellisuus ovat kuitenkin viime vuosina nousseet huomion kohteeksi. Lisäksi on arvosteltu oireettomien potilaiden rutiinitutkimuksia. Hoitoratkaisut on joka tapauksessa tehtävä hyvän kliinisen arvion perusteella, ja lääkepitoisuusmäärityksiin ryhdyttäessä siihen on oltava selvä aihe.

Tapani Keränen, Jukka Peltola

Insuliinin valinnan ongelmat

Kesällä 75 vuotta täyttänyt insuliini on yksi lääketieteen suurista keksinnöistä. Se on mahdollistanut nuoruustyypin diabetesta sairastaville normaalin elämän, vaikka parantavaa hoitoa ei ole. Insuliinihoidon käytännön toteutuksessa eri insuliinivalmisteiden ja niiden käyttötapojen tuntemus sekä potilaan yksilölliset piirteiden ja kokemusten huomioon ottaminen takaavat parhaan tuloksen. Uuden lisävaihtoehdon ovat tuoneet lyhytvaikutteiset insuliinianalogit, joista ensimmäinen tuli Suomessa markkinoille tänä syksynä.

Juha Saltevo

Vanhusten lonkkamurtumat ja niiden ehkäisy

Vanhusten reisiluun yläosan murtumat eli lonkkamurtumat ovat niin inhimillisesti kuin taloudellisesti merkittävä kansanterveysongelma. Viimeisen 25 vuoden aikana lonkkamurtumien määrä on kolminkertaistunut Suomessa, ja on nyt noin 6 300 murtumaa vuodessa. Jos ehkäiseviin toimiin ei ryhdytä, murtumien määrä tulee vielä voimakkaasti lisääntymään 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä vanhusväestön määrän lisääntyessä.

Pekka Kannus, Jari Parkkari, Jussi Heikkilä, Ilkka Vuori

Uhkaavatko penisilliiniresistentit pneumokokit Suomea?

Penisilliinille ja muille beetalaktaamiantibiooteille vastustuskykyisiä pneumokokkeja on meillä toistaiseksi vähän, ja penisilliiniä suositellaan edelleen pneumokokki-infektioiden ensisijaiseksi lääkkeeksi. Entistä käytäntöä puoltaa myös se, ettei täydellisesti resistenttejä kantoja vielä ole, vaan suositusten mukaiset suuret lääkeannokset purevat vastustuskykyisimpiinkin muunnoksiin. Pneumokokkimeningiittien hoidossa aiheuttajabakteerin resistenssi kuitenkin on vaaratekijä, johon on varauduttava varsinkin jos tartunta on saatu esimerkiksi Etelä-Euroopasta.

Harri Saxén

Infektio ja ennenaikainen synnytys

Raskaana olevan naisen infektioiden tiedetään altistavan ennenaikaiselle synnytykselle ja yhä useammat tutkimukset ja havainnot viittaavat siihen, että huomattava osa ennenaikaisista synnytyksistä johtuu infektioista. Yleisimmin näissä tapauksissa bakteeriviljelyssä löytyy mykoplasmaryhmän patogeeneja, usein myös B-ryhmän streptokokki. Mekanismi, jolla infektio synnytyksen käynnistää, on epäselvä. Useimmissa antibioottihoitokokeiluissa ei hoidolla juurikaan ole saatu estetyksi ennenaikaisia synnytyksiä. Ennenaikaisen synnytyksen uhatessa nainen on kuitenkin syytä ottaa sairaalatarkkailuun, tutkia myös bakteerinäytteet ja hoitaa löytyneet tulehdukset.

Anna Alanen

Naisen virtsaputken divertikkeli

Naisen virtsaputken divertikkeli on edelleen huonosti tunnettu sairaus. Monilla hoitoon hakeutuneilla potilailla on ollut oireita jo kauan ennen kuin divertikkeli on todettu. Tärkeää onkin, että lääkäri osaa epäillä divertikkeliä ja muistaa tehdä gynekologisen tutkimuksen yhteydessä vetopalpaation. Oireettomat divertikkelit eivät vaadi hoitoa lainkaan. Monet vaivoja aiheuttavat divertikkelit saadaan oireettomiksi ilman leikkaustakin, esimerkiksi laajentamalla virtsaputkea ja antibioottihoidolla. Jos konservatiivinen hoito ei auta, on marsupialisaatio ensisijainen leikkausmenetelmä distaalisten divertikkelien ja emättimen kautta suoritettava divertikulektomia proksimaalisten divertikkelien hoidossa.

Maria Laine, Pentti Kiilholma

Otsaontelotulehduksen hoidot

Otsaontelotulehdus kehittyy useimmin poskiontelotulehduksen yhteydessä, mutta noin kolmasosalla potilaista se on itsenäinen tauti. Tyypillinen potilas on nuori aikuinen, joka saa taudin nuhakuumeen jälkeen.

Jouko Suonpää, Kalle Aitasalo

Helikobakteeri-infektio ja tulehduskipulääkkeet

Helikobakteeri aiheuttaa kroonisen aktiivisen gastriitin, joka on ulkustaudin tärkein riskitekijä. Yli 90 %:n duodenaali- ja noin 70 %:n ventrikkeliulkuksista katsotaan johtuvan helikobakteeri-infektiosta. Tulehduskipulääkkeiden jatkuva käyttö taas aiheuttaa yli kolmasosassa tapauksista mahan ja pohjukaissuolen limakalvovaurioita tai haavaumia. Suurin osa muutoksista on kliinisesti merkityksettömiä, mutta 2-4 % tulehduskipulääkkeiden käyttäjistä saa ulkusvuodon tai -puhkeaman. Kyseisten kahden ulkuksen riskitekijän mahdolliset yhteisvaikutukset ovat kliinisesti kiinnostava kysymys.

Anna-Liisa Karvonen

Epikutaani- eli lapputesti kosketusallergian osoittamisessa

Epikutaani- eli lapputestaus on ihotautien erikoislääkärin perustutkimus viivästyneestä allergiasta johtuvan kosketusihottuman tutkimiseen ja sen aiheuttajan tunnistamiseen. Se antaa tietoa aineista, joita potilaan tulee välttää, jotta ihottuma paranee ja sen uusiutuminen estyy. Kosketusihottumat kuuluvat tavallisimpiin ihotauteihin, joita tutkitaan ja hoidetaan sekä sairaaloiden poliklinikoilla että avoterveydenhuollossa. Jokaisen kosketusihottumatapauksen huolellinen selvittäminen vähentää ihottumasta aiheutuvia haittoja ja hoitojen ja toistuvien sairauslomien kustannuksia. Epikutaanitestaus antaa tärkeää tietoa työperäisten ihottumien korvauskysymyksissä sekä potilaan ammatinvalintaan, uudelleenkoulutukseen ja onnistuneeseen uudelleensijoitukseen työelämässä.

Suomen Kontaktidermatiittityöryhmä

Interpersonaalinen psykoterapia

Interpersonaalinen psykoterapia on kohdennettua, ajallisesti rajattua ja lyhytaikaista psykoterapiaa. Se korostaa masennuspotilaan ajankohtaisia interpersonaalisia vuorovaikutussuhteita, samalla tiedostaen masennuksen geneettiset, biokemialliset, kehityshistorialliset ja henkilökohtaiset syytekijät. Interpersonaalinen psykoterapia käsittää yleensä 16-25 istuntoa 4-6 kuukauden aikana. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös pitkäaikaisessa terapiassa. Interpersonaalinen psykoterapia soveltuu erityisesti masennuksen hoitoon, joko yksinään tai yhdistettynä lääkehoitoon.

Teijamari Laasonen-Balk, Hannu Koponen

Sisemmän kaulavaltimon ja nikamavaltimon dissektoituman oireet, diagnostiikka ja hoito

Kaulan valtimoiden dissektoituma voi syntyä trauman seurauksena tai spontaanisti sisemmän kaulavaltimon tai nikamavaltimon kallonulkoiseen tai kallonsisäiseen osaan. Useimmin dissektoituma sijaitsee kallon ulkopuolisessa sisemmässä kaulavaltimossa. Tavallisimpia alkuoireita ovat päänsärky, kasvo- tai kaulakipu, Hornerin oireyhtymä, iskeemiset aivo-oireet sekä oireet aivohermoista. Osa dissektoitumista on oireettomia, ja koska nämä yhdessä lieväoireisten dissektoitumien kanssa jäävät usein diagnosoimatta, tauti lienee edelleen alidiagnosoitu. Dissektoituma tulee muistaa erityisesti nuorten potilaiden aivoiskeemisten ilmentymien etiologiana. Nuorista aivoinfarktipotilaista jopa 20-50 %:lla infarktin syynä voi olla kaulan valtimoiden dissektoituma.

Outi Heikkilä, Tapani Tikkakoski, Sami Leinonen, Kyösti Sotaniemi, Martti Lepojärvi

Kantaluumurtumien hoito

Kantaluumurtumista seuraa usein pitkäaikainen tai pysyvä invaliditeetti. Tämän riskin sekä ristiriitaisten hoitolinjanäkemysten vuoksi näiden vammojen diagnostiikkaan ja hoitoratkaisuihin on syytä paneutua huolellisesti. Dislokoituneiden nivelensisäisten kantaluumurtumien konservatiivisella hoidolla on pitkään ollut kannatusta, mutta leikkaustekniikoiden ja sädediagnostiikan kehityttyä nämäkin murtumat tulee nykyään hoitaa pääsääntöisesti leikkauksella.

Jyrki Kankare

Hapen osuus hengityksen säätelyssä

Happi on ihmiselle elintärkeä, mutta sen osuus hengityksen säätelyssä on yllättävän rajallinen. Käytännössä hapenpuutetilanteessakin voimakkaampia ovat hiilidioksidiin liittyvät reaktiot. Tärkein veren happipitoisuutta tunnistava elin on kaulavaltimon haarautumiskohdassa sijaitseva glomus caroticum, josta ensimmäiset väitöskirjatutkimukset julkaistiin jo 1700-luvulla.

Yrjö Salorinne

Hapen hyödyt ja haitat vastasyntyneellä

Raskauden aikana sikiön hapen saanti tapahtuu istukan kautta. Kehittyvän sikiön valtimoveren happiosapaine on niin pieni, että se syntymän jälkeisten kriteerien mukaan edustaisi vaikea-asteista hypoksemiaa. Silti sikiö ylläpitää normaalia aerobista aineenvaihduntaa ja sen lisäksi kasvaa huomattavaa vauhtia. Syntymän jälkeen tapahtuu nopea ja perusteellinen fysiologinen muutos, kun hengitys ja hapetus keuhkojen kautta käynnistyvät samalla kun keuhkoverenkierto moninkertaistuu. Yleensä lapsilla tämä muutos sujuu hämmästyttävän nopeasti ja häiriöittä, mutta poikkeustapauksissa joudutaan hoitamaan hengityksen tai verenkierron vajauksesta johtuvaa hypoksemiaa tai kudoshypoksiaa. Tällöin ensimmäinen toimenpide on yleensä hapen anto. Hapetusongelmat ovat erityisen yleisiä pienillä keskosilla, ja heillä myös happihoitoon liittyvät vaarat korostuvat.

Kari Raivio

Elimistön sopeutuminen hypoksiaan

Hypoksian vaikutusten tunteminen on edellytys selvitä äkillisistä vaaratilanteista ilmailussa tai alppikiipeilijöiden tavoitellessa ylimpien vuorten huippuja. Korkean paikan leirit taas ovat tuttuja urheilijoiden valmistautuessa merkittäviin arvokilpailuihin. Andeilla yli 4 000 metrin korkeudella asuvilta alkuasukkailta on saatu paljon suoraa tietoa ihmiselimistön sopeutumismekanismeista krooniseen hypoksiaan. Tässä kirjoituksessa keskitytään hypoksian vaikutuksiin ja siihen sopeutumiseen sikäli kuin se on yleensä mahdollista tai tunnettua.

Seppo A. Sipinen

Hypoksemia leikkauksen yhteydessä

Hypoksemian varhainen toteaminen ja hoito leikkauksen aikana, ennen kuin hypoksemia aiheuttaa häiriöitä elintoimintoihin, ovat merkittävimpiä anestesian turvallisuutta parantaneita edistysaskeleita. Leikkauksen jälkeinen hypoksemia on kuitenkin yhä suurelta osin ratkaisematon ongelma. Siihen näyttää liittyvän sydänlihaksiskemiaa ja sen myötä leikkaustulosta heikentäviä sydänkomplikaatioita. Postoperatiivisen hypoksemian mekanismit ja riskitekijät ovat samat kuin uniapneaoireyhtymässä. Provosoivana tekijänä on lisäksi opioidikipulääkitys. Vähemmän invasiivinen kirurgia ja opioidien kokonaisannosta vähentävät kivunhoitomenetelmät saattavat osoittautua hyödyllisiksi leikkauksen jälkeisen hypoksemian ehkäisyssä.

Markku Salmenperä

Vapaiden happiradikaalien kardiovaskulaarinen toksisuus

Vapaita happiradikaaleja syntyy elimistössä jatkuvasti, ja monet radikaalireaktiot ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Osa happiradikaaleista sen sijaan on toksisia kudosrakenteille. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, mikä radikaalireaktioista johtaa eri tautitiloissa haitallisiin kudosvaurioihin ja miten vauriot voitaisiin parhaiten estää. Antioksidanttihoidon hyödyllisyydestä kliinisissä iskemiatilanteissa on viitteitä, mutta selvyyttä siitä, milloin antioksidanttien anto on tarpeen, ei vielä ole.

Hannu Toivonen

Happi kroonisten keuhkosairauksien hoidossa

Kroonista ahtauttavaa keuhkosairautta sairastavalle on ominaista keuhkojen toiminnan ja hemodynamiikan vähittäinen huononeminen. Lopulta seurauksena saattaa olla valtimoveren happikyllästeisyyden väheneminen eli hypoksemia ja sen seurauksena kudosten hapenpuute, hypoksia. Krooniseen hypoksemiaan voivat liittyä mm. keuhkovaltimopaineen kohoaminen, sekundaarinen polysytemia, neuropsykologisten toimintojen heikkeneminen sekä erityisesti öiseen aikaan esiintyvät sydämen rytmihäiriöt. Kotona annettavaa happihoitoa on parin viime vuosikymmenen aikana lisääntyvästi käytetty vaikea-asteisen kroonisen ahtauttavan keuhkosairauden hoidossa, ja tutkimusten mukaan sen avulla saadaan hypokseemisille potilaille keskimäärin 3,5 vuotta lisää elinaikaa. Muiden kroonisten keuhkosairauksien hoidossa on kotona annettavaa happihoitoa käytetty satunnaisesti, eikä sen hyödyllisyydestä näissä tilanteissa ole kertynyt tutkimuspohjaista tietoa.

Aarne Lahdensuo