Väsynyt äiti - tapauksen ratkaisu

35-vuotias nainen hakeutui terveyskeskuslääkärin vastaanotolle väsymyksen vuoksi. Moninaisia oireita hänellä oli ollut jo 1,5 vuoden ajan. Nainen oli naimisissa ja 2-vuotiaan pojan äiti. Raskaus ja synnytys olivat menneet hyvin, mutta aiemmin hänellä oli ollut kolme keskenmenoa. Nainen oli huomannut, kuinka suorituskyky vähitellen heikkeni, milloin nivelsärkyjen tai lihasheikkouden, milloin vain yleisen uupumuksen vuoksi. Mies valitti vaimon kuorsauksesta ja unen laatu kärsi molemmilla. Potilaan ruokahalukin hävisi ja paino putosi 5 kiloa pelkkää syömättömyyttä. Työn ja kodinhoidon yhteensovittaminen alkoi olla niin työlästä, että lyhennetty työviikko oli tarpeen jo muistihäiriöidenkin vuoksi.

Raili Kauppinen

Murrosikäisen pojan huoli terveydestään - tapauksen ratkaisu

15-vuotias poika tuli terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, koska hänen sydämensä oli urheillessa helposti hakannut liian lujaa eikä pulssi rauhoittunut heti rasituksen lopettamisen jälkeen. Tähän liittyi myös hetkellinen veltto olo niin, että hänen täytyi istua 5-10 minuutiksi, ennen kuin vointi oli jälleen hyvä ja fyysinen rasitus saattoi jatkua. Kun oire 1,5 vuotta sitten alkoi, tuntemus tuli tennistä pelatessa tai liikuntatunnilla. Myöhemmin se ilmaantui ilman rasitustakin ja entistä useammin. Saattoi tosin olla viikkoja, jolloin tuntemuksia ei ollut. Terveyskeskuslääkärin tutkimuksessa poika vaikutti kliinisesti terveeltä, hänellä ei ollut anemiaa tai tulehdukseen viittaavaa ja EKG tulkittiin normaaliksi.

Kaija-Leena Kolho, Anita Hiippala, Raili Kauppinen

Murrosikäisen pojan huoli terveydestään - osa 2

15-vuotias terveeltä vaikuttava poika tuli terveyskeskuslääkärin vastaanotolle noin vuotta aiemmin alkaneiden ajoittaisten huimaustuntemusten ja hakkaavaan pulssin takia. Hänellä oli vielä kouluiässä ollut toistuvia korvatulehduksia, ja vuotta aiemmin oli selvitelty vatsakivun syytä. Poika harrasti säännöllisesti urheilua ja piti suorituskykyään hyvänä.

Kaija-Leena Kolho, Raili Kauppinen

Tuliaisia Thaimaan rannoilta? - osa 1

25-vuotias nainen hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle ihottuman vuoksi. Hän oli tullut viikkoa aikaisemmin lokakuussa lomamatkalta Thaimaasta. Nainen oli ollut kaksi viikkoa Thaimaan itärannikon saaristossa, kävellyt paljon hiekkarannoilla paljain jaloin ja syönyt paikallisissa ravintoloissa erityisesti varomatta. Matka oli ollut muuten täydellinen, mutta hietakärpäset olivat purreet jalkoja ahkerasti rannalla ja aviomies oli saanut kolme vuorokautta kestäneen kuume- ja oksennustaudin. Potilas oli kuitenkin säästynyt taudilta.

Raili Kauppinen, Matti Vuoristo

70-vuotiaan miehen vuosikontrolli - tapauksen ratkaisu

70-vuotias mies kävi terveysasemalla vuosittain kontrollissa sepelvaltimotaudin ja verenpainetaudin vuoksi. Hän oli sairastanut sydäninfarktin 1990-luvulla ja myöhemmin hänelle oli tehty pallolaajennus. Hän käytti lääkityksenä beetasalpaajaa, ACE:n estäjää ja asetyylisalisyylihappoa. Hyperkolesterolemiaa oli hoidettu pravastatiini- ja etsetimibilääkityksellä. Mies oli käyttänyt finasteridia eturauhasen liikakasvuun, eikä yövirtsaaminen ollut enää ongelma.

Raili Kauppinen, Tom Scheinin, Pia Österlund, Anna-Kaisa Pere

Särkylääkkeiden voimalla Roomassa -tapauksen ratkaisu

70-vuotias mies vietti vaimonsa kanssa joulukuussa pitkän viikonlopun Roomassa nähtävyyksiä katsellen, mutta matkan aikana hän kärsi kaulan ja rintarangan alueen kovista kivuista. Verenpainetauti hänellä oli todettu muutamaa kuukautta aikaisemmin ja lääkitykseksi hän oli saanut angiotensiinireseptorin salpaajan. Myöhemmin lääkitykseen oli lisätty pieniannoksinen diureetti ja kalsiumkanavan salpaaja paineiden normalisoimiseksi.

Raili Kauppinen, Seppo Soinila, Joachim Stjernvall

Särkylääkkeiden voimalla Roomassa - osa 2

70-vuotias mies vietti vaimonsa kanssa pitkän viikonlopun Roomassa nähtävyyksiä katsellen. Verenpainetauti oli todettu muutamaa kuukautta aikaisemmin ja tämän jälkeen hänellä olivat alkaneet vaivata niska- ja hartiaseudun kivut ja selkäkivut enemmän kuin ennen. Neljänsissä sormissa ja pikkusormissa hänellä oli kipuja ja puutumista ajoittain. Kivut yltyivät matkalla.

Seppo Soinila, Raili Kauppinen

Ontuva pieni poika - tapauksen ratkaisu

3-vuotias poika oli loukannut vasemman polvensa portaissa, ja sen jälkeen kävely oli ollut ajoittain hankalaa. Terveyskeskuslääkäri tutki pojan ensimmäisen kerran viikon kuluttua tapahtumasta eikä todennut ontumisen lisäksi kliinisesti mitään poikkeavaa. Tilannetta jäätiin seuraamaan, mutta vaiva jatkui ja vanhemmat toivat pojan uudestaan vastaanotolle viikon kuluttua.

Kaija-Leena Kolho, Kristiina Aalto, Raili Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030