Lymfoomapotilaan verenmyrkytys ja ihottuma

Kahdeksissakymmenissä oleva mies sairastui follikulaariseen lymfomaan, joka oli tavallista pahempi. Tautia oli heti alussa molemmin puolin palleaa, mutta yleisoireita tai kudoskasvua ei ollut. Monenlaiset ja vaihtelevat solunsalpaajakuurit steroidilla ja pinta-antigeeni CD-20:n vasta-aineella (rituksumabilla) tehostettuna auttoivat, mutta vasteet lyhenivät kerta kerralta. Väliaikoina kunto säilyi melko hyvänä.

Juhani Partanen

Virhetasojen valinta

Edellisessä koepalassa tarkastelimme otoskoon laskemissa käytetyn kliinisesti merkittävän tehon valintaa. Esimerkkinä oli Martineau ym. kaksoissokkoutettu satunnaistettu kliininen koe, jossa tarkasteltiin D3-vitamiinilisän vaikutusta aikuisten astmapotilaiden astman pahenemisvaiheen tai viruksen aiheuttaman hengitystieinfektion estämisessä (1). Tutkijat valitsivat tyypin I (α) virhetasoksi 5 % ja tyypin II (β) virhetasoksi 20 %. Kliinisesti merkittävänä erona tutkijat pitivät 60 päivää. Vitamiinilisä ei kuitenkaan pidentänyt aikaa päättötapahtumien ilmaantumiseen. Mitä valitut virhetasot tarkoittavat?

Matti Uhari

Otoskoon laskemisesta

D-vitamiinin, ja erityisesti sen puutteen, on arveltu olevan yhteydessä moneen tautiin. Martineau ym. selvittivät kaksoissokkoutetussa satunnaistetussa kliinisessä kokeessa D3-vitamiinilisän merkitystä aikuisten astmapotilaiden astman pahenemisvaiheen tai viruksen aiheuttaman hengitystieinfektion estämiseen (1). Tutkijat laskivat tarvittavan potilasmäärän olevan noin 100 potilasta ryhmässä, kun tavoitteena oli pidentää päättötapahtuman ilmaantumista 120 päivästä 180 päivään.

Matti Uhari

Milloin hoidot ovat yhtä hyviä?

Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimusasetelmassa selvitettiin kirurgisen ja konservatiivisen hoidon tehon eroja (1). Tutkimukseen otettiin mukaan kirurgiseen hoitoon sopivat alle 50-vuotiaat selkäkipupotilaat. Päättötapahtumana oli fyysisestä suorituksesta saatu pisteytys kahden vuoden seurannan jälkeen. 169 potilasta satunnaistettiin joko kirurgiaan (87) tai konservatiiviseen hoitoon (82). Seurannassa pysyi mukana 74 ja 73 potilasta vastaavasti. Konservatiiviseen hoitoon satunnaistetuista potilaista 47 siirtyi leikkaushoitoryhmään. Kahden vuoden seurannan jälkeen ryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja.

Matti Uhari

Mihin verrata tutkimuksessa?

Imeväisikäisten lasten infektioiden yhteydessä ilmaantunutta hengenahdistusta on hoidettu keittosuolasumutteella. Vertailun kohteena on käytetty eri vahvuisia keittosuolaliuoksia. Viimeisin tutkimus aiheesta on ns. SABRE-tutkimus, jossa verrattiin hypertonista keittosuolaa lasten tavanomaiseen hoitoon ilman mitään sumutetta (1). Tulos oli, että hypertonisen keittosuolan sumuttaminen ei osoittautunut tehokkaaksi. Tutkimusasetelma ei voinut olla sokkoutettu, koska verrokkiryhmä ei saanut mitään sumutetta. Mihin uusia hoitoja tulisi verrata?

Matti Uhari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030