Ajan­kohtai­sta

Lääkärit tuntevat onnistumisen iloa

Onnistumisen tunteet ovat lääkäreillä selvästi toimialan muita ammatteja yleisempiä, kertoo projektipäällikkö Marjukka Laine Työterveyslaitokselta.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/t.asema.jpg
Peräti yhdeksän lääkäriä kymmenestä kertoo kokevansa usein onnistumista. Tämä käy ilmi Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, jossa seurataan sosiaali- ja terveydenhuollon työolojen kehitystä. Tutkimus julkistettiin tiistaina.

– Tämä lienee yksi tekijä, joka kannattelee lääkäreitä työssään sen kuormittavuudesta huolimatta. Onnistumisen tunteet ovat lääkäreillä selvästi toimialan muita ammatteja yleisempiä, kertoo projektipäällikkö Marjukka Laine Työterveyslaitokselta.

Positiivista kehitystä lääkärien työoloissa on tapahtunut kiireen vähenemisen kokemuksena. Kun viisi vuotta sitten puolet lääkäreistä koki jatkuvaa kiireen tuntua, vastaava osuus on enää kolmannes.

Eettinen kuormitus kasvaa

Vaikka onnistumisen tunteet ovat yleisiä ja kiireen tuntu on lääkärin työssä vähentynyt, potilastyö on selvästi kuormittavampaa kuin ennen.

– Vastuu potilaista rasittaa lääkäreitä, sillä 43 prosenttia heistä kokee potilastyön kuormittavaksi. Tulos on sama kuin alalla keskimäärin, mutta lääkäreiden parissa kuormittavuus on viiden vuoden takaisesta lisääntynyt merkittävästi, Marjukka Laine toteaa.

Laineen mukaan lääkäreiden tunne kuormittavuudesta on erityisen huolestuttavaa siksi, että harvempi kuin joko kolmas lääkäri kokee saavansa tukea tilanteissa, joissa joutuu potilastyössä puuttumaan epäeettiseen tai moraalisesti arveluttavaan kohteluun tai toimintaan. Koko toimialalla tukea kokee saavansa noin puolet.

Kehityskeskusteluja vain neljällä kymmenestä

Lääkärit myös pääsevät kehityskeskusteluihin muita ammatteja edustavia työkavereitaan harvemmin. Vain 40 prosenttia lääkäreistä käy esimiehensä kanssa säännöllisiä kehityskeskusteluita.

Potilaiden ja asiakkaiden moniongelmaisuus kuormittaa sekä koko alaa että lääkäreitä erityisesti.

– Toisaalta lääkäreiden riittämättömyyden tunne on aiempaan tutkimukseen verrattuna lieventynyt, joten ammatillinen osaaminen lienee karttunut. Lääkärien keski-ikähän on nousussa, Laine huomauttaa.

Ulla Järvi

Kuva: Sami Perttilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030