Lääkäri, tiedostatko kuolevaisuutesi?
Ihmisten kanssa olisi puhuttava suoraan siitä, että joskus me kaikki kuolemme ja että kaikkia ei voi pelastaa kaikilta sairauksilta, sanoo kuolemantutkija, professori Douglas Davies.
http://www.laakarilehti.fi/pics/douglasdavies_web.jpg
Länsimaisille ihmisille omasta kuolemasta puhuminen ei ole helppoa, sillä piiloon työnnetystä elämän lopusta on tullut pelottavaa. Daviesin mukaan lastenkin olisi hyvä mahdollisuuksien mukaan nähdä kuolleet läheisensä, sillä salamyhkäisyys luo pelkoa.
– Kuolemanpelko on myös elämänpelkoa, ja kun siitä pääsee eroon, voi alkaa nauttia elämästä. Tätä taustapelkoa pitäisi lievittää jo alakoulussa.
Davies muistuttaa, että moni havahtuu kuoleman todellisuuteen vasta läheisen ihmisen menehtyessä. Länsimaiseen mukavaan elämäntapaan kuolema ei oikein sovikaan, joten se voidaan yrittää kokonaan kieltää: Amerikassa arkussa voi maata ruumis, joka olisi ulkonäkönsä puolesta valmis Hollywoodiin.
Myös lääkärin on hyvä tiedostaa oma kuolevaisuutensa.
– Eutanasia ja avustettu itsemurha ovat problemaattisia aiheita, tunnen syvää sympatiaa lääkärien ammattikuntaa kohtaan. Mutta joskus tulee meille jokaiselle aika kuolla. Osa lääkäreiden vastuuta on huolehtia, että saamme kuolla toivomallamme tavalla. Vaikeiden sairauksien kohdalla päätös kuolemasta tulisi antaa ihmiselle itselleen.
Potilaiden tulisi olla realistisia siitä, mitä lääkärit voivat tehdä, eikä odottaa ihmeitä.
– Poliitikot luovat usein väärää mielikuvaa siitä, että lääketieteessä kaikki on mahdollista ja valinnat kaikkien saatavilla. Ihmisten kanssa olisi puhuttava suoraan siitä, että joskus me kaikki kuolemme ja että kaikkia ihmisiä ei voi pelastaa kaikilta sairauksilta.
Daviesin mukaan lääkärit voisivat olla vielä realistisempia hoitoja määrätessään. Tarvitaan pelottomuutta ja kykyä sympatiaan, erityisesti kuolevan läheisiä kohtaan.
Davies on eurooppalaisen kuolemantutkimuksen merkittävä hahmo, joka on kirjoittanut aiheesta monia kirjoja. Hän kertoo kuolemantutkijoiden olevan erittäin positiivisia ihmisiä ja realistisia elämän suhteen. Omaan kuolemaansa hän suhtautuu tyynesti.
– Viimeinen tahtoni on, että tuhkani sirotellaan Walesiin suvun maille. Siellä on jokaiselle oma paikka, minun osioni on numero 13, Davies kertoo nauraen.
64-vuotias professori toivoo saavansa kuolla squash-kentällä voitollisen pelin päätteeksi. Jos tilanne tulee olemaan toisenlainen, hän toivoo, että lääkärit eivät yritä pitää häntä väkisin elossa. Hoitotahtoa Davies ei ole kuitenkaan tehnyt, sillä hän luottaa lääkärikunnan ammattitaitoon.
Jaana Ahlblad
Kuva: Mikko Käkelä
