Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Keskosten tehohoito HYKS:ssä vertailun kärkeä
Julkaistu 23.09.2011 14.15

HYKS:n Lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osasto K7 sijoittuu hoidon tuloksilla mitattuna kansainväliseen kärkeen. Pikkukeskosten teho-hoidosta tietoa keräävä Vermont Oxford -verkosto raportoi, että osasto K7 sijoittuu vertailussa parhaan kuuden prosentin joukkoon, kun verrataan pikkukeskosten selviytymistä ja kotiutumista ilman havaittua sairautta. Potilaat myös kotiutuvat huomattavasti aiemmin kuin useimmissa muissa yksiköissä.

Vertailu tehtiin pikkukeskosten (syntymäpaino 500-1500 g) tehohoidon tuloksista vuosina 2008-10. Vermont Oxford- verkostoon kuuluvista teho-osastoista suurin osa on Yhdysvalloissa. Tilastoissa on mukana yli 800:n vastasyntyneen teho-osastolla hoidetun pikkukeskosen sekä heidän äitinsä taustatiedot ja hoidot.

Ylilääkäri Sture Anderssonin mukaan osasto K7:n vahvuudet ovat sitoutuneessa henkilöstössä ja riskisynnytysten keskittämisessä läheiselle Naistenklinikalle.

– Lisäksi olemme tietoisesti trimmanneet laatukontrollia, Andersson sanoo.

Osasto K7 tekee hyvää tulosta myös selvästi halvemmalla, kuin vastaavat osastot esimerkiksi Yhdysvalloissa.

– Olemme potilasmäärältä iso osasto, sadan suurimman joukossa, mutta henkilökuntaa meillä on vähän. Potilasta kohden hyvä hoito on siis verrattain erittäin edullista.

Anderssonin mukaan koko Suomessa vastasyntyneiden tehohoito on kansainvälisesti korkeaa tasoa.

Uudet tilat ovat elinehto

Osasto K7:ssä hoidetaan vuosittain noin 500 potilasta, joista pikkukeskosia on n. 150, mutta potilaspaikkoja osastolla on vain 14. Naistenklinikalla on lisäksi kahdeksanpaikkainen osasto kevyempää tehohoitoa vaativille vastasyntyneille. Vastaavalla, saman verran potilaita vuodessa hoitavalla laitoksella USA:ssa on käytettävissään 52 potilaspaikkaa.

Hyvään tulokseen yltäminen ei jatku kauan, ellei tilaongelmaan saada helpotusta, Andersson kertoo.

– Joudumme hoitamaan tehohoitopotilaita myös osastoilla, joilla ei ole tehohoitolaitteita. Lisäksi joudumme lähettämään äitejä Turkuun ja Kuopioon synnyttämään, kun osastolla ei ole tilaa. Ahtaat tilat ovat tuoneet mukanaan myös infektio-ongelman.

Andersson toivookin, että kymmenen vuotta sitten HUS:n hallituksen antama päätös rakentaa vastasyntyneiden teho-osastolle uudet tilat Naistenklinikalle ei jäisi taantuman jalkoihin.

– Nämä potilaat eivät vielä maksa veroja, mutta heidän tarpeitaan ei saa polkea, sillä heistä kyllä kasvaa uusia veronmaksajia, Andersson muistuttaa.

Jaana Ahlblad
Kuva: HUS

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Hyvää kesää! Lääkärilehden uutisia jälleen 30.7.18.06.2015

HUS ja Helsingin lääketieteellinen satsaavat tutkijakoulutukseen18.06.2015

Nyt on pakko kysyä: Voiko 5:2-dieettiä 
suositella potilaalle?18.06.2015

Musiikista apua aivosairauksista kuntoutumiseen17.06.2015

Sote-uudistus yhdistää lääkärikansanedustajat17.06.2015

Antibiootit ovat leikkauksen vaihtoehto komplisoitumattomassa umpilisäkkeentulehduksessa17.06.2015

Sairauslomat maksavat 
enemmän kuin hoito17.06.2015

Työllisyys- ja kasvusopimus nostaa palkkoja 0,43 prosentilla16.06.2015

Tutkijat iskevät malariaa aiheuttavan alkueläimen heikkoon kohtaan15.06.2015

Lumekirurgia sai Lääkärilehden väitöskirjapalkinnon12.06.2015

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2015