Ajan­kohtai­sta

Mitä lääkärit ajattelivat valelääkärikohusta?

Hämmästyttävää. Rikollista. Valvira epäonnistui. 
Terveydenhuolto kurjistuu. Ei paisutella. Lääkäriliiton kysely kertoo, että jupakka herätti monenlaisia ­reaktioita. Asiantuntijat kommentoivat lääkärien ajatuksia.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/valelaakari4.jpg

Hämmästyttävää. Rikollista. Valvira epäonnistui. 
Terveydenhuolto kurjistuu. Ei paisutella. Lääkäriliiton kysely kertoo, että jupakka herätti monenlaisia ­reaktioita. Asiantuntijat kommentoivat lääkärien ajatuksia.

”Jospa Valvirakin miettisi, mikä on olennaista omassa toiminnassa? Nyt kentällä pelätään eniten Valviran tarkastuksia mm. vanhusten ateria­rytmiin liittyen. Onko arvokeskustelun aika?”

”Jatkuva ihmisten vähentäminen ja virkamiesten työtehtävien määrän lisäys on syy, miksi tähän on tultu. Syyllisiä ovat resurssien leikkaajat.”

”Meidät on jo lääkiksessä opetettu pelkäämään mahdollisia kanteluita ja niistä seuraavia toimenpiteitä. On lähes huijattu olo, että Valvira voi jaella huomautuksia, mutta ei pysty erottamaan lääkäreitä valelääkäreistä.”

”Valvira ei ole pyydettäessäkään aikaisemmin selvittänyt oppilaitoksista todistusten aitoutta. Kyse on välin­pitämättömyydestä, ei resursseista.”

”Kaikkien ulkomailla opiskelleiden tutkintotodistukset tulee tutkia perusteellisesti nyt ja jatkossa.”

”Keskustelusta on jäänyt pois se, että ulkomailla on yliopistoja, joista saa oikean todistuksen, mutta se ei takaa että tutkinnot on todella tehty. Tiedän paikkoja, joissa lopputentti suoritetaan lahjomalla.”

”Olen Venäjällä valmistunut lääkäri ja tiedän, kuinka tarkasti meitä tarkistetaan. Joka mutkassa tarvittiin paperit alkuperäisessä muodossa, käännettynä ja notaarin todistamana: ylilääkärit, poliisi, Valvira ja Tampereen yliopisto. Ihmettelen, miten valelääkärit pääsivät läpi.”

”Valvirallekin sattuu virheitä, kuten meille kaikille.”

”Valvira ei valitettavasti ole onnistunut tehtävässään. Muusta ei ole kysymys. Asiaa ei pidä paisutella.”

Valvira vastaa: Peiliin katsomisen 
paikkoja riittää

Valviran lupaosaston johtaja Jussi Holmalahti katsoo, että lääkärien kritiikki Valviraa kohtaan on osin oikeutettua, osin ei.

– Valelääkäreitä koskevien päätösten osalta Valvira on kieltämättä epäonnistunut tehtävässään.

Holmalahdesta on naiivia kuvitella, että tutkintotodistusten aitouden varmistaminen yhteydenotolla ulkomaiseen yliopistoon olisi ratkaisu ongelmaan. Vilppiä voi tehdä niin monella tasolla. Todistusten lisäksi on kiinnitettävä huomiota Suomessa suoritettuihin kliinisiin kuulusteluihin, kielitaitoon ja harjoittelun aikaisiin arviointeihin. Viime kädessä ammattitaito arvioidaan päivittäisessä työssä.

Valviran kannan mukaan ulkomailla opiskelleen tulisi voida työskennellä Suomessa vasta laillistuksen jälkeen. Kokeiden välisestä työskentelystä siis luovuttaisiin.

Kohu on nostanut tapetille kysymyksen Valviran resursseista. Ne ovat pysyneet samoina tai jopa hiukan pienentyneet, vaikka työmäärä on lisääntynyt ja toimintaympäristö muuttunut.

– Valvonnan lisäresursoinnilla voidaan paikata asiaa, mutta lopulta kysymys on asennemuutoksesta. Siinä kaikki kantavat oman vastuunsa toiminnasta, niin työnantajat, työntekijät, virkamiehet kuin jopa potilaatkin, Holmalahti toteaa.

Holmalahti muistuttaa, että myös alue­hallintovirastoilla on oma roolinsa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnassa.

– Uskon enemmän terveydenhuollon ammattilaisten haluun tehdä hyvää ja oikein kuin rangaistuksilla pelotteluun. Valelääkäritapahtuma on surullinen episodi Valviran historiassa. Valviran koko toimintaa ei voi kuitenkaan voi ampua alas. Opiksi tulee luonnollisesti ottaa ja parantaa toimintaa.

Holmalahden mukaan tapauksessa on ehkä kyse laajemmasta muutoksesta yhteiskunnassa.

– On turhaa kuvitella, että jokainen hakeutuisi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukseen puhtaasti auttamisen halusta tai että ala olisi turvassa epärehellisyydeltä. Vuosikymmenien työskentely lääkärinä Suomessa ilman alan koulutusta ei todellakaan pitäisi olla mahdollista. Tämän osalta peiliin katsomisen paikkoja on useita.

Mitä lääkärit ajattelivat kollegiaalisuudesta, ammattitaidosta ja Lääkäriliitosta? Lue koko juttu perjantaina 27.1. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Miia Soininen
Kuva: Mikael Ahlfors

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030