Ajan­kohtai­sta

Suomalaislaitteet apuna keskosten aivojen seurannassa

Helsingin yliopistossa ja HYKS:ssa kehitetyt monitorointilaitteet antavat tarkkaa tietoa keskosen aivojen hyvinvoinnista.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/Pixmac_EEG.jpg

Monet EEG-rekisteröinnissä näkyvät aivotapahtumat, joiden merkitystä ei aikaisemmin ole ymmärretty, ovat välttämättömiä pikkukeskosen aivojen rakentumisen ja kehittymisen kannalta.

Helsingin yliopiston perusneurobiologian laboratoriossa ja HYKS:n lastenklinikan vauvateho-osastolla kehitetyillä monitorointilaitteilla voidaan seurata vauvan aivojen hyvinvointia teho-osastohoidon aikana. Uusissa EEG-menetelmissä pienten keskosvauvojen aivosähkökäyrää mitataan huomattavan suurella tarkkuudella.

– Kehittämämme tiheäelektrodimyssyt (dense array EEG) ja niihin liittyvä laajakaista-vahvistin (full-band EEG) tuovat esiin sellaisia tärkeitä vauvan aivotoiminnan muotoja, jotka ovat jääneet aiemmin täysin huomiotta. Lisäksi on kehitetty menetelmä selvittää pikkukeskosen aistitoimintoja jo silloin kun aivojen radat vasta kasvavat paikoilleen eikä perinteinen neurologinen tutkimus vielä onnistu, kertoo lasten neurofysiologian dosentti Sampsa Vanhatalo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Helsingissä tehty tutkimustyö on siirtynyt poikkeuksellisen nopeasti käytäntöön myös muualla maailmassa: laajakaistavahvistimet kuuluvat jo alan suurimpien laitevalmistajien valikoimiin ja myös vauvojen tiheäelektrodimyssyjä valmistetaan teollisesti. Laitteilla on kliiniset myyntiluvat sekä Euroopan Unionin (CE certificate) että Yhdysvaltojen (FDA) markkinoilla.

– Vauvojen "multimodaalinen" EEG-tutkimus voi auttaa tunnistamaan välitöntä hoitoa tai neurologista kuntoutusta tarvitsevat lapset jo varhain keskosaikana. Nykyisin diagnoosi voidaan tehdä usein vasta pikkulapsivaiheessa. Lapsen kehityksen ja myöhemmän elämänlaadun kannalta voi olla ratkaisevan tärkeää, että oikeanlainen hoito ja kuntoutus osataan aloittaa mahdollisimman varhain", Vanhatalo sanoo.

Tutkimusmenetelmää kuvaava artikkeli on julkaistu Journal of Visualized Experiments -lehdessä.

Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030