Etusivu » Lääkärilehden uutisia

34 000 ihmistä sairastui tuhkarokkoon viime vuonna Euroopassa
Julkaistu 05.03.2012 13.00

Euroopassa sairastui viime vuonna tuhkarokkoon kaikkiaan 34 000 ihmistä. Pahimpia alueita olivat Ranska, Italia, Romania ja Espanja.

Tänä vuonna Ruotsissa tuhkarokkoon on tähän mennessä sairastunut 16 ihmistä, kertoo Ruotsin Smittskyddsinstitutet. Venäjällä pelkästään Pietarissa on tänä vuonna 140 ihmistä ja Moskovassa 220 ihmistä sairastunut tuhkarokkoon. Suomessa on toistaiseksi havaittu kaksi vielä varmistamatonta tuhkarokkotapausta.

Ukrainassa on havaittu tänä vuonna jo 3 700 tuhkarokkotapausta. Ukrainassa on ollut heikko rokotuskattavuus, mikä on helpottanut taudin leviämistä. Smittskyddsinstitutetin mukaan Ukrainan kohdalla huolta herättää se, että maa on toinen tämänvuotisten jalkapallon EM-kilpailujen järjestäjä Puolan ohella. Lisääntynyt matkailu Ukrainassa lisää tuhkarokon leviämisen todennäköisyyttä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Irja Davidkin sanoo, että Suomeenkin tapauksia luultavasti vielä tulee, kun ihmiset liikkuvat Euroopassa. Davidkin arvelee kuitenkin, ettei Euroopassa tänä vuonna nähdä viimevuotisen kaltaisia epidemioita.

– Rokotuskattavuuden parantamiseen on kiinnitetty monissa maissa huomiota, kun tuhkarokkotapauksia on ollut niin paljon. Sen pitäisi alkaa näkyä tautitilastoissa.

Suomessa ei tällä hetkellä ole suunnitteilla uusia toimia tuhkarokon leviämisen estämiseksi. Viime vuonna annettiin suositus, jonka mukaan ensimmäinen MPR-rokoteannos pitäisi antaa jo 12 kuukauden iässä.

– Viime vuonna neljä lasta olisi voinut säästyä tuhkarokolta, jos ensimmäinen rokotus olisi annettu aiemmin.

Lisäksi ihmisiä on kehotettu täydentämään rokotesuojansa, mikäli he eivät ole sairastaneet tuhkarokkoa tai saaneet kahta rokotusta tautia vastaan.

Hertta Vierula

Kuva: CDC

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013