Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Keski-Suomen lääkäriadressi keräsi kiinnostusta
Julkaistu 30.03.2012 09.30

Terveydenhuollon uudistuksia ajavan adressin liikkeelle laittajat ovat tyytyväisiä sen saamaan suosioon Keski-Suomessa.

Yleislääketieteen professori, osastonylilääkäri Mauno Vanhala Keski-Suomen keskussairaalasta kertoo, että kiinnostusta on tullut sekä lääkärikunnan että poliittisten päättäjien suunnalta. Asiaa on pyydetty esittelemään monissa kokouksissa.

– Nuortenkin lääkärien taholta on tullut kannustusta viedä asiaa eteenpäin, hän sanoo.

Adressi luovutetaan puolueiden Keski-Suomen piirien puheenjohtajille tiistaina 3.4. Mukana on noin 200 terveyskeskus- ja sairaalalääkärin nimeä. Vanhalan mukaan vain silmä- ja ihotautien aloilta nimiä ei ole tullut.

Lääkärien tarkoituksena on kiinnittää huomiota perusterveydenhuollon rapautumiseen. Adressissa ehdotetaan myös uudistuksia Keski-Suomen terveydenhuollon järjestämiseen.

Adressissa perätään erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon järjestämistä maakunnallisesti, samassa organisaatiossa. Rahoitusmalliksi ehdotetaan THL:n esittämää yksikanavaista mallia.

Allekirjoittajat haluavat myös selvittää palvelujen tuottamismallia. Vaihtoehdoksi esitetään osuuskuntamallia, jossa osakkaina olisivat terveydenhuollon henkilöstö ja kunnat.

– Adressin herättämät reaktiot ovat olleet myönteisiä. Kukaan ei ole kyseenalaistanut ja tullut sanomaan, että miksi tällaista tehdään, Vanhala toteaa.

Miia Soininen
Kuva: Sami Perttilä

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Apotille uusi hankejohtaja21.05.2013

Genomitieto avuksi sydäntautiriskin arviointiin21.05.2013

Verenpainelääkkeitä käytetään liian vähän20.05.2013

Vähentääkö kypäräpakko pyöräilijöiden päävammoja?20.05.2013

Syövästä parantunut potilas lisää kliinikon kokemusta20.05.2013

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013