Sietämätöntä kuolemaa saa hoitaa
Julkaistu 20.04.2012 08.00
Elämme tieteellisen kehityksen läpitunkemassa maailmassa, jossa lääketiede ja teknologia avustavat syntymässä ja sairauksien sattuessa. Kuoleman koittaessa lääketieteen pitäisikin väistyä yhtäkkiä syrjään, jotta kuolema olisi mahdollisimman luonnollinen.
– Kuolema on superteknologisen elämäntavan akanvirta, luonnehtii professori Timo Airaksinen Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitokselta.
– Syntymän hetkelle vaaditaan äärimmäistä turvallisuutta ja teknologiaa, hyväksymme ehkäisyn ja abortin. Kehoa voidaan lääketieteen keinoin runnellakin, jotta pysyisimme hengissä. Diabeetikolta voidaan katkaista jalka, jos kuolio uhkaa tämän henkeä. Kuoleman hetkellä heittäydymmekin avuttomiksi, kummastelee Airaksinen.
Hän korostaa, että kuolema on toki mysteeri, jonka äärellä hämmentyminen ja pelko ovat ymmärrettäviä. Ihminen on yrittänyt ymmärtää kuolemaa ja taistella sitä vastaan vuosituhansien ajan. Aika ajoin kuoleminen ja eutanasia ponnahtavat julkiseen keskusteluun.
– Nyt voisi aika olla kypsä eutanasiaa koskevan lainsäädännön miettimiseen Suomessakin, arvioi Timo Airaksinen.
Lainsäädännön tarvetta pohti myös Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen pääkirjoituksessaan Lääkärilehden viime numerossa.
Kuolevan kohtaamista on harjoiteltava
Suomi elää nyt tiiviimmässä lainsäädännöllisessä ja kulttuurisessa yhteydessä muuhun Eurooppaan, jossa monissa maissa kuolinapu on laillista tietyin reunaehdoin.
– Mikäli kuolinapu Suomessa sallitaan, pitää siihen osallistuminen tehdä terveydenhuollon henkilökunnalle ehdottomasti vapaaehtoiseksi. Lääkäreiden etiikan mukaistahan on elämän puolesta taistelu, ei sen päättäminen. Toisaalta ihmisen kärsimyksen lievittäminen on lääkärin työtä, korostaa Airaksinen.
Airaksinen painottaa myös kuolevan potilaan omaisten ja läheisten huomioon ottamista. Kuolevan potilaan ja hänen läheistensä kohtaamista tulisi opiskella ja harjoitella, sillä moni kaipaisi kuolevan lähelle myös aidosti läsnä olevaa lääkäriä.
Eutanasian sallimisen on pelätty johtavan sen yleistymiseen. Näin ei länsimaissa ole kuitenkaan käynyt, eikä tähän usko Timo Airaksinenkaan.
– Tuskinpa Suomessa ryhdyttäisiin arvottamaan elämää tai vanhuutta uudelleen sen mukaan, milloin elämä on elämisen arvoista. Vaikka yleisessä keskustelussa moni saattaa sanoa, ettei halua elää laitoksessa sänkyyn sidottuna, niin ihmisellä on silti taipumus pitää omalla kohdallaan kiinni elämästä viimeiseen asti, Airaksinen sanoo.
Ulla Järvi
kuva: Markku Ojala
| Edellinen | Seuraava | Lisää uutisia | Anna palautetta uutisesta |
 Osallistu keskusteluun |
 Kerro kollegalle |
Tulosta | |
