Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Hämeenlinnan päivystys muuttuu asteittain
Julkaistu 15.06.2012 12.30

Kanta-Hämeen keskussairaalan ulkoistetusta päivystyksestä luovutaan tiistaina tehdyn päätöksen mukaan asteittain noin vuoden kuluessa. Tämä tarkoittaa päivystysvuoroja terveyskeskuslääkäreille.

– Terveyskeskuksilla on velvoite järjestää lääkäreitä päivystykseen. Ketään ei kuitenkaan määrätä päivystämään vastentahtoisesti. Meillä tulee olemaan päivystäviä lääkäreitä ja sellaisia, jotka eivät päivystä, sanoo Hämeenlinnan terveyspalvelut -liikelaitoksen avosairaanhoidon ylilääkäri Virpi Kröger.

Krögerin mukaan terveyskeskuslääkäreille on muutenkin tarjolla joustoa työaikoihin erilaisten elämäntilanteiden perusteella. Tähän kuvioon ei istuisi esimerkiksi sellainen, että pienten lasten vanhempia velvoitettaisiin päivystämään viikonloppuisin.

Krögerin mielestä päivystysmahdollisuus on hyvä olla olemassa lääkärien kokemuksen ja koulutuksen kannalta. Hän kuitenkin kritisoi sitä ajattelutapaa, että terveyskeskuksista voidaan aina nipistää.

– Terveyskeskuksen tilanne ei ole sellainen, että lääkäreitä olisi otettavaksi, hän sanoo.

Kun terveyskeskuslääkärien työpanosta siirretään päivystyksen puolelle, myös päivystyksen potilaspaine todennäköisesti kasvaa.

Tiina Lautala
Kuva: Panthermedia

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013