Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Terveyshaittoja tekorusketuksesta?
Julkaistu 19.06.2012 13.15

Solariumissa käyminen kiellettiin viime viikolla alle 18-vuotiailta. Samoihin aikoihin uutisoitiin kauneushoitoloissa ja erityisissä rusketussalongeissa tarjottavan suihkurusketuksen mahdollisista vaaroista.

Suihkurusketuksen mahdolliset riskit liittyvät itseruskettavien kosmetiikkatuotteiden vaikuttavaan kemikaaliin, dihydroksiasetoniin (DHA). DHA:ta pidetään ulkoisesti käytettynä turvallisena aineena, mutta suihkurusketuskäsittelyn aikana ainetta voi päätyä myös hengitysteihin, varsinkin jos asiakas on suojautunut puutteellisesti. ABC Newsin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan DHA voi hengitettynä vahingoittaa DNA:ta ja aiheuttaa jopa keuhkosyöpää.

Euroopan Komission kuluttajaturvallisuuskomitean (SCCS) vuonna 2010 antaman lausunnon johtopäätös kuitenkin oli, että dihydroksiasetonin käyttö on turvallista myös suihkutettuna. FDA on hyväksynyt kemikaalin vain ulkoiseen käyttöön.

Valvonta on pistokokeenluonteista

Kosmetiikkatuotteisiin liittyvä kuluttajaturvallisuuslain valvonta kuuluu mm. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (Tukes). Tuote- ja laitteistovalvontayksikössä työskentelevän lakimies Pauliina Kanervan mukaan Tukesille ei ole tullut ilmoituksia terveyshaitoista, jotka liittyisivät suihkurusketukseen kauneudenhoitopalveluna tai ko. palvelussa käytettäviin tuotteisiin.

– Suomessa kosmetiikalle ei ole ennakkohyväksyntämenettelyä vaan vastuu kosmetiikan turvallisuudesta on toiminnanharjoittajalla. Markkinoille saa saattaa vain turvallisia ja määräystenmukaisia tuotteita. Tukes tekee pistokokeenluonteista valvontaa. Mikäli Tukes havaitsee markkinoilla olevissa tuotteissa turvallisuuspuutteita, niihin puututaan.

Kauneudenhoitopalveluihin ja -tiloihin sovelletaan myös terveydensuojelulakia, jonka valvonnan ohjaamisesta vastaa Valvira. Toiminnanharjoittajan on tehtävä kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle sellaisen toiminnan perustamisesta tai käyttöönotosta, josta voi aiheutua terveyshaittaa asiakkaille. Ilmoitusvelvollisuus on laitoksilla, joiden hygieenisille olosuhteille on erityisiä velvoitteita, mukaan lukien kauneushoitolat.

Solariumpalvelujen turvallisuutta puolestaan valvoo Säteilyturvakeskus.

Jos lääkäri epäilee potilaansa saaneen terveyshaittoja kauneudenhoitoalan tuotteista tai palveluista, Kanervan mukaan on hyvä käytäntö ilmoittaa asiasta valvontaviranomaisille. Lakisääteistä velvoitetta ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole.

Tiina Lautala
Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Pihkasalva nopeuttaa haavojen paranemista 22.05.2013

Apotille uusi hankejohtaja21.05.2013

Genomitieto avuksi sydäntautiriskin arviointiin21.05.2013

Verenpainelääkkeitä käytetään liian vähän20.05.2013

Vähentääkö kypäräpakko pyöräilijöiden päävammoja?20.05.2013

Syövästä parantunut potilas lisää kliinikon kokemusta20.05.2013

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013