Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Saako vastaanottokäynnin tallentaa?
Julkaistu 02.08.2012 09.00

Mitä tehdä, kun potilas haluaa äänittää tai kuvata vastaanottokäynnin? Kysy potilaalta, miksi, neuvoo psykiatri Samuli Saarni.

– Jos potilas haluaisi tallentaa vastaanottokäynnin lääkäriä kohtaan tuntemansa epäluulon vuoksi, yrittäisin ottaa selvää, onko luulo jollain lailla perusteltu vai onko potilaalla psykiatrisia syitä pelätä huijatuksi tai kaltoin kohdelluksi tulemista, Saarni pohtii.

Saarni on myös Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja. Hän arvioi, että potilasta, joka ei luota lääkäriinsä, on vaikea hoitaa. Lääkärin voi olla vaikea toimia luontevasti, jos pelkää, että tallennetta yritetään käyttää myöhemmin häntä vastaan.

– Lääkärin pitää kuitenkin kantaa vastuu kaikesta mitä sanoo riippumatta siitä, tallentaako potilas vastaanoton.

Laki ei kiellä sellaisen kahdenvälisen keskustelun tallentamista, johon nauhoittaja itsekin osallistuu.

Entä jos tallenne leviää nettiin? Periaatteessa jokaisella on oikeus päättää esimerkiksi, mitä kuvia hänestä julkaistaan. Luvatta julkaiseminen ei silti välttämättä 
ole rikos. Jos tallenne esitetään loukkaavassa yhteydessä, kyseessä voi olla kunnianloukkaus.

Lääkäriliiton lakimies Hannele Pöyry huomauttaa, että lääkärin 
on oman oikeusturvansakin kannalta tärkeää tehdä huolelliset potilasmerkinnät.

– Jos lääkäri saa potilaan luottamaan siihen, että potilasmerkinnät ovat ajan tasalla, tällä 
ei pitäisi olla tarvetta tallentaa vastaanottokäyntiä. Kannattaa tähdentää, että potilaalla on oikeus saada tietää, mitä merkintöjä vastaanotosta on tehty, ja myös oikeus pyytää tietojen korjaamista.

Hertta Vierula
Kuva: Panthermedia

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Osallistu keskusteluun Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013