Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Perunajalosteet lihottavat eniten
Julkaistu 01.08.2012 14.30

NEJM:ssä julkaistu tutkimus korostaa teollisesti käsiteltyjen tärkkelyspitoisten ruokien ja raffinoitujen hiilihydraattien välttelyä lihavuusepidemian vastaisessa taistelussa. Kolme erillistä kohorttia käsittävässä tutkimuksessa pahimmiksi lihottajiksi todettiin perunalastut, peruna, sokeroidut virvoitusjuomat sekä prosessoimaton ja prosessoitu punainen liha.

Jokainen päivittäinen lisäannos perunalastuja lisäsi painoa 4 vuoden intervallissa keskimäärin 0,8 kg. Ylimääräinen päivittäinen peruna-annos lisäsi painoa 0,6 kg: päivittäisen ranskalaisannoksen lisääminen ruokavalioon toi jopa 1,5 kg, mutta keitetyt perunat, uuniperunat tai perunamuusi lisäsivät painoa alle 0,3 kg. Sokeroitujen juomien vaikutus oli 0,5 kg ja lihan 0,4 kg.

Myös voin, sokerin, makeiden jälkiruokien, valkoisen viljan ja transrasvojen käytön lisääminen aiheutti lihomista. Jogurtin, hedelmien, täysjyväviljan, pähkinöiden ja vihannesten käytön lisääminen puolestaan vaikutti laihduttavasti. Juuston vaikutus oli vähäinen ja vaihteli eri kohorteissa.

Tutkimuksessa oli mukana 120 000 amerikkalaista, joilla ei ollut kroonisia sairauksia ja jotka eivät olleet seurannan alussa lihavia. Seuranta kesti 12–20 vuotta.

Tutkittavat lihoivat jokaisen 4 vuoden intervallin aikana keskimäärin 1,5 kg. Painoa nostivat itsenäisinä tekijöinä myös alkoholin käyttö, tupakoinnin hiljattain tapahtunut lopettaminen, alle 6 tai yli 8 tunnin yöunet sekä TV:n katselu.

Tiina Lautala
Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Osallistu keskusteluun Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Pihkasalva nopeuttaa haavojen paranemista 22.05.2013

Apotille uusi hankejohtaja21.05.2013

Genomitieto avuksi sydäntautiriskin arviointiin21.05.2013

Verenpainelääkkeitä käytetään liian vähän20.05.2013

Vähentääkö kypäräpakko pyöräilijöiden päävammoja?20.05.2013

Syövästä parantunut potilas lisää kliinikon kokemusta20.05.2013

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013