Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Lasten vaikeisiin selkäsairauksiin uusi hoito TYKS:ssä
Julkaistu 08.08.2012 11.02

TYKS:ssä käyttöön otetulla uudella leikkausmenetelmällä voidaan hoitaa sellaisia selkäsairauksista kärsiviä lapsia, jotka aiemmin jäivät hoidon ulkopuolelle sairauden vaikeuden vuoksi. Uudella menetelmällä kokonainen vioittunut nikama poistetaan selän puolelta.

Leikkaustapa on teknisesti aiempaa vaativampi. Leikkausaika kuitenkin lyhenee, lapset toipuvat nopeammin ja onnistuneen leikkauksen jälkeen lasten elämänlaatu on erinomainen.

Lapsen selän vaikean virheasennon korjaaminen on teknisesti erittäin vaativa kirurginen toimenpide. Sitä tarvitaan esimerkiksi vaikean synnynnäisen nikamapoikkeavuuden leikkaushoidossa. Kun luusyöpä sijaitsee selkärangassa, selkänikama pitäisi pystyä poistamaan kokonaisena, ettei kasvainta levitetä ympäristöönsä.

Turun yliopiston lastenklinikassa työskentelevät lastenortopedit, osastonylilääkäri Ilkka Helenius ja erikoislääkäri Olli Pajulo toivat selän puolelta tehtävän nikamanpoiston erityistekniikan Suomeen vuonna 2006.

Turkulaiset leikkasivat yhteensä 18 potilasta, joilta poistettiin koko nikama. Puolelle potilaista toimenpide tehtiin rintaontelon ja selän kautta, puolelle pelkästään selän kautta.

Kaikkia potilaita seurattiin vähintään kaksi vuotta leikkauksen jälkeen. Selän virheasento korjaantui keskimäärin 60 prosenttia. Syöpäpotilailla kasvaimet onnistuttiin poistamaan kokonaisina. Yhtään pysyvää selkäytimen vaurioitumista ei tapahtunut.

Tulokset on julkaistu Journal of Bonne & Jonit Surgery -julkaisusarjassa.

Kuva: Panthermedia

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Myrkytystietokeskus: Muista hulluruohomyrkytyksen mahdollisuus22.05.2013

A-hepatiittitartuntojen lähde todennäköisesti pakastemansikoissa22.05.2013

Vanhemmat eivät aina tiedä, että lapsella on kipuja22.05.2013

Pihkasalva nopeuttaa haavojen paranemista 22.05.2013

Apotille uusi hankejohtaja21.05.2013

Genomitieto avuksi sydäntautiriskin arviointiin21.05.2013

Verenpainelääkkeitä käytetään liian vähän20.05.2013

Vähentääkö kypäräpakko pyöräilijöiden päävammoja?20.05.2013

Syövästä parantunut potilas lisää kliinikon kokemusta20.05.2013

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013