TYKS:n hätähuuto herätti keskustelua
Julkaistu 09.08.2012 12.07
TYKS:n yhdeksän lääkärijohtajan kesäkuussa kirjoittama avoin kirje kuntapäättäjille on poikinut keskustelua, mutta ei mitään konkreettista. Kirjeessä lääkärit vaativat kuntapäättäjiltä priorisointia terveydenhuoltoon sairaalan toiminnan turvaamiseksi.
– Jää nähtäväksi, johtaako se johonkin. Halusimme tuoda yhteisen näkemyksemme esiin, emmekä odottaneetkaan että nopeasti tapahtuisi mitään. Päätökset ovat hitaita ja pitkäaikaisia, lastentautien toimialan johtaja Jussi Mertsola toteaa.
Ylilääkärit ovat huolissaan, sillä TYKS:n säästöpaineet ovat kovat ja samaan aikaan on käynnissä iso organisaatiouudistus. A-sairaalan tulipalon vahingot, T-sairaalan rakentaminen ja kosteusvaurioista kärsivän U-sairaalan korvaava rakennus vievät rahaa.
Sydänkeskus ja päivystys turvattava
Mertsolan mukaan erityisesti TYKS:n kärkihankkeet, kuten sydänkeskus ja päivystystoiminnot, pitäisi saada hyvin käyntiin. Henkilöstöstä ei saisi tulla niukkuutta.
– Asiat uhkaavat jähmettyä, kun resursseja ei ole, hän sanoo.
Mertsola katsoo, että sairaanhoito on samassa tilanteessa monessa muussakin kaupungissa. TYKS:n tarpeet ovat kuitenkin valtakunnallisesti poikkeuksellisen laajoja.
Lääkärijohtajat ehdottavat, että kuntapäättäjät lykkäisivät joitakin muita hankkeita myöhemmäksi. He muistuttavat myös, että kansalaiset haluavat käyttää verovarojaan hyvään terveydenhuoltoon.
Lääkärien kirje julkaistiin Turun Sanomissa.
Miia Soininen
Kuva: Vesa-Matti Väärä
| Edellinen | Seuraava | Lisää uutisia | Anna palautetta uutisesta |
Käynnistä keskustelu aiheesta |
Kerro kollegalle |
Tulosta | |





