Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Vaikeiden muistisairauspotilaiden hoitoon suunnitellaan pakkokeinoja
Julkaistu 10.08.2012 12.57

Vaikeiden muistisairauspotilaiden ja kehitysvammaisten hoitoon kaavaillaan pakkokeinot sallivaa lakimuutosta. Pakkokeinojen käyttöä linjataan sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä.

– Tällä hetkellä ei ole laisinkaan lainsäädäntöä siitä, millä edellytyksillä esimerkiksi dementiahoitoyksikön ulko-ovi voi olla lukittu tai millä edellytyksellä ihminen sidotaan tilapäisesti sänkyyn, ettei hän putoaisi. Monissa dementiayksiköissä ovi on kuitenkin aina lukossa, sanoo sosiaalineuvos Viveca Arrhenius STM:stä.

Nyt toimitaan lähinnä rikoslain hätävarjelua koskevien säädösten nojalla.

Ilman uusia säädöksiä Suomi ei voi ratifioida YK:n yleissopimusta vammaisten henkilöiden oikeuksista. Dementiaa sairastavien katsotaan kuuluvan vammaissopimuksen piiriin kognitiivisen tason heikkenemisen perusteella.

Arrhenius korostaa, etteivät suunnitellut säädökset koske kaikkia henkilöitä, joilla on dementia tai kehitysvamma.

– Meidän lakiehdotuksemme lähtee siitä, että kohderyhmänä ovat henkilöt, joiden kognitiivinen toimintakyky on heikentynyt ja jotka eivät ymmärrä tekojensa seurauksia ja jotka ovat vaarallisia joko itselleen tai toisilleen. Näiden kaikkien kriteerien pitää täyttyä.

Arrheniuksen mukaan säädösten on oltava erittäin täsmällisiä. Esimerkiksi lain soveltamisala, kohderyhmä, käytettävissä olevat rajoitustoimet ja menettelytavat on määritettävä selvästi ja yksiselitteisesti.

Tässä vaiheessa säädösten suunnitellaan koskevan lähinnä sellaisia hoito- ja palveluyksiköitä, joissa annetaan ympärivuorokautista hoitoa. Arrhenius ottaa esimerkiksi dementiaosastot ja palveluasunnot. Säädökset voisivat koskea myös terveyskeskuksen vuodeosastoa, jos siellä hoidetaan dementoituvia potilaita.

Lainsäädännön uudistuksesta kirjoitti ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Suvi Sariola

Kuva: Panthermedia

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Oulun lääkisläiset hädissään säästöistä19.06.2013

"Nuoret ja lahjakkaat lähtevät ulkomaille"19.06.2013

Somesta vyöry elinluovuttajiksi rekisteröityneitä19.06.2013

Sähkötupakka määritellään lääkkeeksi Britanniassa18.06.2013

Kotona synnyttävien komplikaatioriski oli sairaalassa synnyttäviä pienempi18.06.2013

Yhden luvun taktiikalla korkean verenpaineen hoitoon18.06.2013

Ensiavussa pelätään eniten väkivaltaa17.06.2013

Antibiootti suojaa tulehdukselta katetrin poistossa17.06.2013

Apteekkisopimuksiin automaattinen tarkistus17.06.2013

3D-tulostus tulossa lääkärin käyttöön14.06.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013