Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Dekaanit huolissaan ervojen asemasta
Julkaistu 28.08.2012 11.11

Lääketieteellisten tiedekuntien dekaanien mukaan erikoisvastuualueilla on niin tärkeä rooli lääketieteen opetuksessa ja tutkimuksessa, ettei niiden asemaa saa heikentää, kun palvelurakennetta uudistetaan.

Ministerityöryhmä on valinnut terveydenhuollon rakenteiden uudistamisessa jatkovalmistelun pohjaksi mallin, jossa 25–35 kuntaa tai sote-aluetta on järjestämisvastuussa. Dekaanien mukaan mallin kuvaus on puutteellinen. He ovat huolissaan, että valittu malli heikentää ja kapeuttaa yliopistollisten sairaaloiden erikoisvastuualueiden asemaa ja vaarantaa lääkärien kliinisen koulutuksen hyväksi havaittuja käytäntöjä.

Viimeisen 10 vuoden aikana lääkärien kliinistä koulutusta on hajautettu keskussairaaloihin. Dekaanien mukaan erva-alueilla on syytä olla jatkossakin vahva koordinoiva rooli koko erikoissairaanhoidon kentällä. Tämä mahdollistaa koulutuksen järjestämisen niin, että opiskelijat kohtaavat potilaiden sairauksien koko kirjon, eikä osa erikoissairaanhoidosta jää koulutuksen ulottumattomiin.

Dekaanien mielestä käsitteestä "peruserikoissairaanhoito" pitäisi luopua, koska se on tietyn erikoissairaanhoidon osan merkitystä ja sisältöä vähättelevä ja huonosti määriteltävissä. Eri yliopistojen hiljattain tekemät selvitykset erikoislääkärikoulutuksesta ja työvoiman saatavuudesta tulevina vuosina viittaavat erikoislääkäripulaan tietyillä erikoisaloilla. Erikoissairaanhoidon pirstominen voi pahentaa tätä tilannetta.

Erikoissairaanhoidon mahdollinen jakautuminen eri vaativuustasoihin ja eri vastuutahoille haittaisi myös kliinisen tutkimuksen aineiston keräämistä ja tutkimustyötä. Dekaanien mukaan nykyisenkaltainen yhteistyö lääketieteellisten tiedekuntien, yliopistollisten sairaaloiden ja ervan keskussairaaloiden välillä tarjoaa parhaat edellytykset korkeatasoiselle kliiniselle tutkimukselle.

Hertta Vierula
Kuva: Panthermedia

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Verenpainelääkkeitä käytetään liian vähän20.05.2013

Vähentääkö kypäräpakko pyöräilijöiden päävammoja?20.05.2013

Syövästä parantunut potilas lisää kliinikon kokemusta20.05.2013

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013