Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Verisuonen sisäkerroksen toiminta paranee raskauden aikana
Julkaistu 29.08.2012 08.20

Verisuonten sisäkerroksen toiminta paranee raskauden aikana, osoittaa LL Heli Saarelaisen väitöstutkimus. Tulosten perusteella endoteelin toiminta säilyy yleensä hyvänä myös niillä, jotka kärsivät raskausajan komplikaatioista kuten verenpainetaudista.

Endoteelin toimintaa ei heikennä myöskään keskivaikea raskausmyrkytys eikä raskausdiabetes, jos se on hyvässä hoitotasapainossa.

Verisuonet laajenivat normaalin raskauden aikana lisääntyneen typpioksidipitoisuuden ansiosta parantaen näin kohdun verenkiertoa sikiötä varten. Raskaudenaikainen veren rasva-arvojen voimakas nousu tai tulehdusta välittävien aineiden pitoisuuden lisääntyminen eivät huonontaneet verisuonten toimintaa raskauden aikana, vaikka ilman raskautta niiden tiedetään aiheuttavan verisuonen sisäkerroksen toimintahäiriöitä.

Endoteelin toimintaa arvioitiin olkavarsivaltimosta mittaamalla ultraäänellä verisuonen laajenemista puristuksen jälkeen.

Aiemmin on osoitettu, että naisen raskausajan verenpainetauti ja raskausmyrkytys lisäävät merkittävästi myöhempää verenpainetauti- ja sydän- ja verisuonisairausriskiä. Raskausajan diabeteksen ajatellaan paranevan synnytyksen jälkeen, mutta näillä naisilla on todettu suurentunut todennäköisyys sairastua tyypin 2 diabetekseen.

Tässä tutkimuksessa raskausajan diabetesta sairastaneilla naisilla veren rasva- ja sokeriarvot sekä paino olivat merkittävästi koholla kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä verrattuina normaaliraskauden jälkeen tutkittuihin naisiin.

– Jo raskauden aikana tulisi antaa tietoa raskausajan komplikaatioiden pitkäaikaisvaikutuksista ja elämäntapaohjausta diabeteksen sekä sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisemiseksi, Saarelainen toteaa.

Saarelaisen naistentautien ja synnytysten alaan kuuluva väitöskirja "Endothelial function and regulation of vascular tone in normal and complicated pregnancies" tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa 31.8.

Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Ura ei lopu oikeudenkäyntiin23.05.2013

Pandemrix-rokote lisäsi myös aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan23.05.2013

Potilasturvallisuuden professoriksi hakee kaksi lääkäriä23.05.2013

Perinnöllisillä tekijöillä korostunut merkitys rinta-aortan aneurysmissa23.05.2013

Myrkytystietokeskus: Muista hulluruohomyrkytyksen mahdollisuus22.05.2013

A-hepatiittitartuntojen lähde todennäköisesti pakastemansikoissa22.05.2013

Vanhemmat eivät aina tiedä, että lapsella on kipuja22.05.2013

Pihkasalva nopeuttaa haavojen paranemista 22.05.2013

Apotille uusi hankejohtaja21.05.2013

Genomitieto avuksi sydäntautiriskin arviointiin21.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013