Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Uusia muuttujia aivoverenkiertohäiriön ennusteen arvioimiseen
Julkaistu 29.08.2012 12.26

Tietokonetomografiatutkimuksella saatavilla, aivoverisuonia ja aivokudoksen verenkiertoa kuvaavilla muuttujilla on lisäarvoa äkillisen aivoverenkiertohäiriön diagnostisessa arvioinnissa. LL Niko Sillanpään väitöstutkimus tuo lisää tietoa aiheesta tarkastelemalla äkilliseen aivoinfarktioireistoon sairastuneita potilaita, jotka saivat laskimonsisäisen liuotushoidon.

Tutkimus selvitti akuutin vaiheen verisuoni- ja verenkiertokuvauksista saatujen muuttujien ominaisuuksia ja hyödyllisyyttä aivoinfarktin ennusteen arvioinnissa. Muuttujia olivat mm. verisuonen tukoksen sijainti ja palautumattomasti vahingoittuneen aivokudoksen määrä. Ennustemuuttujana käytettiin kolmen kuukauden kohdalla arvioitua potilaan toiminnallista selviytymistä.

Verenkiertoa kuvaavat muuttujat mahdollistivat palautuvien ja palautumattomien muutosten määrällisen arvioinnin ja korreloivat toiminnallisen selviytymisen kanssa. Useimmat muuttujat olivat tilastollisesti merkitseviä ja herkkiä, mutta epätarkkoja hyvän ennusteen arvioimisessa.

Väitöstutkimuksessa kehitettiin kaksi uutta, muokattua muuttujaa, joilla oli vastaavat ominaisuudet, mutta hieman parempi ennustearvo. Sisemmän kaulavaltimon yläosien ja keskimmäisen aivovaltimon alkuosan tukosten todettiin johtavan huonoon lopputulokseen laskimonsisäisestä liuotushoidosta huolimatta.

Väitöstutkimuksen mukaan TT-kuvaus kannattaa tehdä leveällä röntgensädeilmaisimella. Kapealla röntgensädeilmaisimella tehtyjen aivoverenkiertotutkimusten herkkyys havaita verenkiertohäiriö oli selvästi huonompi kuin leveällä ilmaisimella. Lisäksi kapealla ilmaisimella tehdyissä tutkimuksissa oli enemmän potilaan vähäisistä liikkeistä johtuvia, tulkintaa vaikeuttavia häiriöitä.

Aivoinfarkti on eräs merkittävimpiä kuolemaan johtavia tai elämän laatua heikentäviä kansansairauksia. Tietokonetomografiatutkimuksella on keskeinen rooli äkillisen aivoverenkiertohäiriön diagnostisessa selvittelyssä, ennusteen määrittämisessä ja hoidon valinnassa.

Sillanpään väitöstutkimus "Multimodal Computed Tomography in the Evaluation of Acute Ischemic Stroke" (Multimodaalinen tietokonetomografiatutkimus akuutin aivoverenkiertohäiriön diagnostisessa arvioimisessa) tarkastetaan 1.9. Tampereen yliopistossa.

Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013