Ajan­kohtai­sta

Kaukomatkailevan odottajan tavallisin terveysriski on turistiripuli

Kaukomatkailun haastetta raskausaikana lisää se, ettei tiettyjä rokotteita ja estolääkityksiä voi käyttää.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_A2240619_raskaus.jpg

Raskaana olevat ovat tavallista alttiimpia infektioille heikentyneen immuunipuolustuksen takia. Kaukomatkailun haastetta lisää myös se, ettei raskauden aikana voi käyttää tiettyjä rokotteita ja estolääkityksiä.

Turvallisin matkustusajankohta on raskauden toinen kolmannes, jolloin keskenmenon vaara on ohi ja synnytykseen on vielä aikaa.

– En suosittelisi edes Euroopan-matkaa ennen kuin on ultraäänitutkimuksessa varmistettu, että raskaus on normaali ja kohdun sisällä, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikois­lääkäri, dosentti Vedran Stefanovic HYKS:sta sanoo.

Nestehukka 
turistiripulin vaarana

Trooppiselle alueelle matkaavan odottajan tavallisin terveysriski on bakteerien, virusten tai loisten aiheuttamat suolisto-oireet. Käsihygieniasta on syytä pitää huolta ja välttää valmiiksi paloiteltujen tai kypsentämättömien hedelmien ja ­vihannesten syömistä.

– Suurin osa ripulitaudeista on vaarattomia, ne lähinnä pilaavat matkaa. Odottava äiti sietää kuitenkin nestehukkaa paljon vähemmän kuin ei-raskaana oleva, mikä on syytä muistaa. Myös lääkevalikoima on raskauden aikana tavallista suppeampi, Stefanovic sanoo.

Hyttyssuojauksesta tulee huolehtia hyttysten levittämien tautien varalta. Raskaana olevilla on suurentunut riski sairastua komplisoituneeseen mala­riaan. Suuren riskin malaria-alueille matkailua ei sen takia suositella.

Lentomatkaa varten odottaja tarvitsee lääkärintodistuksen normaalisti edenneestä raskaudesta 28. viikosta alkaen.

– Pitkää lentoa varten voi tapauskohtaisesti määrätä pienimolekyylistä hepariinia laskimoveritukosten estämiseksi, varsinkin jos odottajalla on aiempaa tromboositaustaa tai sen riskitekijöitä, kuten liikalihavuutta tai tupakointia.

Stefanovic ei suosittele kirjoittamaan varalle matka-antibiootteja, vaan potilaan tulee hakeutua paikalliselle lääkärille.

Terveyspalvelut 
selvitettävä ajoissa

Kaukomatkalle lähtevän raskaana olevan naisen tulee olla hyvissä ajoin aktiivinen ja selvittää matkakohteen terveyspalvelut ja ajankohtainen malariaepidemiatilanne THL:n Matkailijan terveysoppaasta.

Myös matkavakuutuksen korvauslaajuus ennenaikaisen synnytyksen varalta tulee varmistaa.

– Näiden asioiden selvittäminen on potilaan, ei lääkärin vastuulla. Potilaan tulisi hankkia tietoa kohteen terveyspalveluista samoin kuin hän hakee tietoa nähtävyyksistä.

Stefanovic ei erityisesti kannusta, muttei kielläkään kaukomatkailua odotusaikana.

– Potilaan tulee miettiä, millaisia riskejä hän on valmis ottamaan. Raskaus on kuitenkin arvaamaton tilanne.

➤ Raskaus ja infektiot on myös 
lehden järjestämä kurssi Lääkäripäivillä ­perjantaina 11.1.

Maria van der Meer
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030