Ajan­kohtai­sta

James Bondin juominen ylittää suositukset nelinkertaisesti

BMJ:n joulunumerossa julkaistun tutkimuksen mukaan salainen agentti on kuolemanvaarassa runsaan alkoholinkäytön takia.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/martini_panthermedia.jpg

BMJ:n joulunumerossa julkaistu tutkimus selvitti James Bondin alkoholinkäyttöä Ian Flemingin romaaneissa.

Tutkijat toteavat, että Bondin alkoholinkulutus ylittää suositukset nelinkertaisesti. Tämä saattaa hänet merkittävään alkoholisairauksien ja ennenaikaisen kuoleman vaaraan.

Alkoholinkäytössä on ristiriitaa Bondin kuvatun toimintakyvyn kanssa. Bondin fyysisen, psyykkisen ja etenkään seksuaalisen toimintakyvyn ei pitäisi voida olla kuvatulla tasolla näillä alkoholimäärillä.

Kaksi tutkijaa luki 14 James Bondin seikkailuja käsittelevää romaania ja kirjasi jokaisen käytetyn alkoholiannoksen. Myös James Bondin ajankäytöstä tehtiin havaintoja. Osa päivistä oli sellaisia, jolloin James Bond ei voinut käyttää alkoholia esimerkiksi vangitsemisen, sairaalahoidon tai kuntoutuksen vuoksi.

James Bondin elämästä oli käytettävissä tietoa 123,5 päivältä. Niistä 36 päivää Bond vietti olosuhteissa, joissa hän ei voinut käyttää alkoholia.

Kirjoissa Bond nautti yhteensä 1 150 annosta alkoholia. Tämä merkitsee 92 alkoholiannosta viikossa, jos otetaan huomioon vain päivät, jolloin Bond pystyi käyttämään alkoholia. Jos myös vangitsemispäivät huomioidaan, viikkokulutus oli 65 annosta.

"Shaken, not stirred"

Kirjat antavat vastaukset alkoholiriippuvuutta kuvaavaan CAGE-kyselyyn. Bondille CAGE-kysely tuottaa kolme myöntävää vastausta. Hän myöntää korkean kulutuksensa, krapularyypyt ja lisäksi esinainen "M" on kiinnittänyt huomiota juomiseen.

Alkoholinkäyttö on yleistä korkean riskin ammateissa. Bond työskentelee kansainvälisten terroristien, rikollisten ja pelureiden parissa, mikä varmasti lisää alkoholin käytön riskejä.

BMJ:n joulunumeron tutkimus tuottaa myös hypoteesin: Bondin tapa tilata vodka-martini "shaken, not stirred" johtuu siitä, että hän kärsii liiallisen alkoholin käytön aiheuttamasta käsien tärinästä.

Helena Liira
Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030