Ajan­kohtai­sta

Äyräpään palkinto Leif Groopille

Vuoden 2014 Matti Äyräpään palkinto myönnetään professori Leif Groopille. Hänen tutkimustyönsä keskittyy diabeteksen geneettisen taustan selvittämiseen.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/Leif_Groop.jpeg

Vuoden 2014 Matti Äyräpään palkinto myönnetään professori Leif Groopille. Lundin yliopiston professori Groop on kansainvälisesti tunnustettu ja arvostettu diabetestutkija, jonka tutkimukset ovat lisänneet ymmärrystä kakkostyypin diabeteksen geneettisestä taustasta ja perusmekanismeista.

Tutkimustyönsä ohella Groop on toiminut useissa diabeteksen tutkimusta edistävissä työryhmissä ja yhteisöissä.

Groopin tutkimus keskittyy diabeteksen geneettisen taustan selvittämiseen. Siinä pyritään löytämään ihmisen geeniperimästä ne geenit, jotka edesauttavat diabeteksen synnyssä.

Groop on tutkinut paljon myös diabeteksen erilaisia esiintymismuotoja. Hän on ensimmäinen tutkija, joka löysi diabeteksen tyyppien 1 ja 2 välisen hybridimuodon.

Groop uskoo, että diabeteksen tutkimuksessa edistytään 10 vuodessa niin paljon, että potilaan omat kantasolut voivat auttaa tyypin 1 diabeteksen parantamisessa ja tyypin 2 diabeteksen parannuskeinot ovat testattavina.

– Diabetesta sairastavien määrä kasvaa jatkuvasti. Vaikka diabeteksen 2 tyypin hoidossa on edistytty paljon, on se edelleen vakava sairaus. Monille sairastuneille voi kehittyä vaikeita näkövammoja ja munuaisongelmia. Sairauteen liittyy myös kohonnut sydäninfarktin riski. Lisäksi useilla kehittyvissä maissa tautia sairastavilla ei ole varaa elinikäiseen lääkitykseen, joten sairaudelle on löydettävä parannuskeino, Groop sanoo.

Äyräpään palkinto on arvoltaan 20 000 euroa. Palkinto jaetaan Helsingin Lääkäripäivien avajaisissa tänään.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030