Ajan­kohtai­sta

Probiooteista apua imeväisten koliikki-itkuun

Maitohappobakteerien käyttö ensimmäisten elinkuukausien aikana vähentää koliikkivauvojen päivittäisen itkun määrää.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_A9909839_3128x3128-1.jpg

Maitohappobakteereja saaneiden vauvojen vanhemmat raportoivat kuukauden kestäneen tutkimuksen lopussa vauvojensa päivittäisen itkun määrän vähentyneen selvästi lumelääkeryhmää enemmän.

Anna Pärtyn väitöstutkimuksessa satunnaistettiin 30 alle kuuden viikon ikäistä koliikkilasta antamalla heille joko Lactobacillus rhamnosus GG -probioottia tai lumelääkettä kuukauden ajan.

Pärtyn mukaan tutkimuslöydökset ovat vasta alustavia. Tutkimus kuitenkin osoitti ensimmäisen kerran juuri tämän maitohappobakteerikannan vähentävän koliikki-itkua. Pärtty toteaa, että toistaiseksi on kuitenkin liian aikaista suositella maitohappobakteerien rutiininomaista käyttöä koliikin hoidoksi.

Itkuisten imeväisten suolistomikrobiston koostumus poikkeava

Pärtty selvitti väitöstutkimuksessaan myös suolistomikrobiston koostumuksen yhteyttä imeväisten itkuisuuteen ja koliikkiin. Hän havaitsi, että suoliston matala laktobasillien ja bifidobakteerien määrä on yhteydessä lisääntyneeseen itkuisuuteen.

– Tutkimuksessa probioottien ja prebioottien vaikutus suolistomikrobiston koostumukseen oli kuitenkin melko vähäinen. Näin ollen probioottien tarkka vaikutusmekanismi koliikki-itkuun on yhä tuntematon, ja tämä onkin yksi mielenkiintoinen tutkimusaihe tulevaisuudessa, Pärtty sanoo.

Probiootit ja prebiootit ennaltaehkäisevät myös keskolasten itkuisuutta

Pärtty osoitti myös, että 19 %:lla keskoslapsista, jotka olivat saaneet kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana probioottia tai prebioottia, esiintyi koliikki-itkua. Lumelääkettä saaneessa ryhmässä luku oli 47 %.

– Täysiaikaisena syntyneisiin verrattuna suolistomikrobiston koostumus poikkeaa keskosena syntyneillä lapsilla muun muassa vähäisemmän rintaruokinnan, antibioottihoitojen ja sairaalaympäristön vuoksi. Näin ollen pro- ja prebiootit saattavat tarjota tulevaisuudessa myös keskosilla turvallisen ehkäisykeinoin imeväisen itkuisuuteen, Anna Pärtty sanoo.

LL Anna Pärtyn väitöskirja Infant colic crying and gastrointestinal tract. Causes, consequences and cure tarkastetaan 17.1.2014 Turun yliopistossa.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030