Lääkäreiltä katoaa oma työtila
Meilahden tornisairaalan uudella sydäntutkimusosastolla lääkäri joutuu etsimään työpistettä joka kerran, kun haluaa päästä potilastietojärjestelmiin, tarkistaa kuvantamislöydökset tai hoitaa sanelunsa ja puhelunsa. Sairaalasuunnittelussa näyttää olevan vallalla näkemys, että lääkäri ei tarvitse omaa työtilaa.
http://www.laakarilehti.fi/pics/tilapula2_3.jpg
Sairaaloiden suunnittelu herättää kritiikkiä. Moni lääkäri joutuu etsimään työpistettä, kun haluaa päästä potilastietojärjestelmiin, tarkistaa kuvantamislöydökset tai hoitaa sanelunsa ja puhelunsa.
Tilaihme. Sellaiseksi voi kuvailla Meilahden tornisairaalan sydäntutkimusosaston perältä löytyvää huonetta.
Huoneen laidoilla ja keskellä on vieri vieressä 12 työpistettä. Lisäksi mukaan mahtuu takkeja, paperipinoja ja muuta sekalaista tavaraa.
– Tämä on luksusta, kardiologi ja sisätautien dosentti Tiina Heliö toteaa.
Jököhuone tai renkitupa tarkoitettiin alun perin erikoistuvien lääkärien kansliaksi, mutta nyt sitä käyttävät osaston vakinaiset lääkärit.
Heliö on jäänyt ilman paikkaa jököhuoneessa, kuten on moni muukin lääkäri. Hän työskentelee liikkuvassa tehtävässä sydäntutkimusosastolla ja kardiologian poliklinikalla.
– Minulla ei ole ollenkaan pöytätilaa kliinistä työtä varten. Oman tilan hakeminen hidastaa ja haittaa työntekoa. Tämä on inhimillisten resurssien käsittämätöntä haaskausta.
Työpistettä pitää vaihtaa päivän aikana
Heliö ei ole ainoa tyytymätön. Sydän- ja keuhkokeskuksen vastaava luottamusmies, keuhkosairauksien erikoislääkäri Eeva-Maija Nieminen on saanut paljon viestejä puutteellisista työtiloista. HYKS:n luottamusmiehet ovat myös tehneet asiasta selvityksen ja kannanoton.
– Lääkärit toivovat, että olisi rauhallinen työhuone tai edes pysyvä työpiste, Nieminen summaa.
Hän toteaa, että tilanne ei vastaa Lääkäriliiton suosituksia. Niiden mukaan lääkärillä pitäisi olla oma, pysyvä työhuone. Nyt työpisteen vaihtelu työpäivän aikana on monelle arkea, ja avokonttorimaiset olosuhteet voivat muun muassa vaarantaa potilaiden tietosuojan.
Tiina Heliön työtilaratkaisut ovat vaihtelevia. Esimerkiksi keskiviikkoiltapäivisin hän tekee toimistotöitä hoitajan huoneen takaosassa, ja sermin takana istuu usein hoitaja potilaan kanssa. Puheluja tai sanelua varten Heliön täytyy odottaa, että potilas poistuu.
– Sairaalassa pääongelma on lääkäreillä, joilla on erityisen paljon potilastyöhön liittyviä paperitöitä ja puheluja. Työn tekeminen edellyttäisi pääsyä potilastietojärjestelmiin sekä esimerkiksi kardiologiassa kuvantamislöydösten katsomiseen. Nyt tunnutaan ajattelevan, että sellaiseen työhön ei tarvitse paikkaa, hän sanoo.
Heliö on pohtinut myös ratkaisuja tilan puutteeseen.
– Jos mitään uutta ei ole tulossa, eikö voisi tehdä pieniä työpisteitä joko jakamalla vanhoja huoneita tai ottamalla osia väljistä kahvihuoneista tai muista suuremmista yleistiloista?
HUS:n hankejohtaja Raija Malmström toteaa, että sairaanhoitopiiri on tiedostanut lääkärien työtilaongelmat.
– Päivystysalueella ei mietitty riittävän tarkkaan, miten lääkärit työskentelevät, eikä heitä kuultu tarpeeksi. 2000-luvun alussa ajateltiin, että lääkärien kanslia ei ole tärkeä. Rauhallista työtilaa tuli liian vähän. Olemme oppineet tästä.
Sairaanhoitopiiri aikoo korjata tilaongelmia esimerkiksi perustamalla työryhmän, joka kartoittaa lääkärien tehtävänkuvat ja tilatarpeet. Malmströmin mukaan tornisairaalan valmistuminen vuonna 2015 helpottaa tilannetta, sillä ylin kerros tulee olemaan toimistotilaa.
Malmströmin mukaan tavoite on, että jokainen lääkäri saa tehtäviään varten toimivan työpisteen. Henkilökohtaista ja pysyvää siitä ei kuitenkaan tule.
Ilmiö on tuttu muuallakin
Sairaaloita rakennetaan ja peruskorjataan nyt ahkerasti eri puolilla Suomea. Rauhallisen työtilan puute ei vaivaa vain pääkaupunkiseudulla.
Seinäjoen keskussairaalan mittava laajennus Y-talo valmistui pari vuotta sitten. Pääluottamusmies Yrjö Uusitalo kertoo, että aika monella lääkärillä on heikosti työtilaa, mutta tilanne vaihtelee klinikoittain.
– Tilapulaa on varmaan joka sairaalassa, jossa olen ollut. Jos suunnittelussa ei ole aktiivinen, löytää itsensä koirankopista. Meillä lääkäreitä kuunnellaan, mutta tuntuu, että joissakin paikoissa heitä ei kuunnella yhtään.
TYKS:ssa suurimmat tilahuolet koskevat vanhoja U- ja A-sairaaloita sekä tulevaa T-sairaalan laajennusta. Luottamusmiehen Hannele Heinen mukaan uudessa T-sairaalassa on ollut hyvin vähän ongelmia.
– U- ja A-sairaaloissa rauhallisista työtiloista on ollut pula koko ajan. Lääkärin on pitänyt harrastaa nurkanvaltausta saadakseen työtilan.
T-sairaalan laajennusosaa suunnitellaan parhaillaan, ja Heine pelkää, että työtiloista tulee vaikea kysymys.
– Suunnittelussa näyttää olevan vallalla näkemys, että omia työtiloja ei paljon tarvita. Kaikki on mobiilia ja tiloista pitäisi karsia kaikki mahdollinen.
Mallia ulkomailta
Arkkitehti, SAFA Helinä Kotilainen katsoo, että monen uuden sairaalan suunnittelussa on otettu mallia enimmäkseen Hollannista.
– Suuntauksessa niin sanottu back office on yhteinen, helposti muokattava, eikä kiinteitä seiniä juuri ole. Sellaisessa ei oikein saa henkilökohtaista työrauhaa, hän sanoo.
Kotilaisen mukaan arkkitehdit vain tekevät, mitä tilataan. Tiiviin, avokonttorimaisen tilan etuja ovat joustavuus ja mukautuvuus, mutta hän itse suosisi tasapainoisempaa tilasuunnittelua.
– Työtilojen tiivistäminen on kova linja, eikä siinä saisi mennä liian pitkälle, hän sanoo.
Kotilaisen mukaan esimerkiksi Trondheimin uudessa sairaalassa back office -tiloja on osittain muutettu takaisin huoneiksi.
Helinä Kotilainen antaa vinkkejä yhteisen työtilan rauhoittamiseksi.
➤Akustiikka. Ääntä vaimentava pinta ja kevyet seinät helpottavat meluhaittoja.
➤Muu äänimaailman hallinta. Jotkut käyttävät kuulosuojaimia tai omaa taustamusiikkia. Ilmastoinnin kohina voi olla hyvä, hieman peittävä taustaääni.
➤Yleiset käyttäytymissäännöt. Kaveria ei saa häiritä.
➤Työpisteiden ryhmittely. Tiimityötä tekevät ja henkilökohtaista rauhaa tarvitsevat erotetaan toisistaan.
➤Puhelinkopit. Potilaspuheluja varten pitää päästä menemään seinälliseen tilaan.
Miia Soininen
Kuva Sami Perttilä
Lue juttu kokonaisuudessaan 21.3.2014 ilmestyvästä Lääkärilehdestä 12/2014.
